maanantai 28. heinäkuuta 2014

Ei lämmin luita riko

vaan hiottaa niin maan perusteellisesti sanos Reinikainen.

Ei pysy muoto koreana,



ei sitten millään.
(Kuva on otettu tyttären opiskeluaikana työnäyte näytelmässä. 
Kampaus on tyttären käsialaa ja 
hyvän haltiattaren asu pukulinjan ompelukoneen tuote.
Paitsi jalkumet. ;o) jalkani oli teippisiteessä eikä toiseen jalkaan mahtunut kuin tyttären karvalalluläppästöppösaamutossu. 
Onneksi minulla oli ystävätär saföörinä kuin suurella Hollywoodin tähtösellä
 =
 olin "ovelta ovelle paketti" haltiatar.)

Sitä alakaapi olemaan muoto kuin tällä
tämän hetken trendiruoka riivin- tahi nyhtöpossulla.

Napaan ei kyllä nöyhtää nyhtämiseen asti ennätä kertyä,
kun viileä suihku kutsuu alvariinsa luokseen.
Kohta sitä on suomuinen kuin kotomainen lahna.

;o) vielä en ole kuitenkaan kivunnut, kavunnut 
polskimaan tuonne isoon akvaarioon kultakalojen sekaan.
(se on kuin sellainen entisajan istuma-amme kooltansa)

Pilvet kyllä



lupailevat kuin Auervaara aikanansa
tähdet ja kuun taivahalta hyväuskoiselle ...

sitä virvoittavaa



nektaria.

Luulis, jotta tässä paahteessa



pustan valmu voisi mainiosti,

mutta eipä jaksa vettä kantaa



niin paljoa, jotta kukkarukka kylläinen olisi.

Keskeneräisten käsitöiden valmistumissaldo on 
+ - 0.

Lanka ei juokse sormien välissä, ei sitten millään,



eikä valmista tule tekemälläkään.

Afrikankukat oman torkkupeiton- ja
oranssi-vihreä esikoisen torkkupeitonraakile.

Noh, eipä nyt torkkupeitoille ole tarvettakaan.

Jos sodassa ja rakkaudessa sanonnan mukaan kaikki keinot ovat sallittuja.

Niin miksipä ei tätä sanontaa voisi käyttää



pyrintönä vilpoisaan olotilaankin.

Konstit ovat monet



kuopus The Rapaman!


torstai 17. heinäkuuta 2014

Työ

Eikä tuo työ tarkota sitä Kuopion torilla kuultua sanaa,
 joka on yleiskielellä te.
Noh, myöntää täytyy, eikä se häpiäksi ole,
jotta tästä pohojanmaan flikasta löytyy myös
geeninkiehkura,
 jossa lukkee savolainen.
Uskottako?
Semmosia ovat nuo esiäitien tiet ja elämänkulut ;o).

Loma on siis loppunut
mutta eihän sitä vuorotyöläinen  aina aamuvuoroon mene.
Joskus sitä pääsee töistä siellä seittemän hujakoilla.

Palataanpas ajassa taakse päin ...
on lomapäivä ja lämmin,
sellainen leppoisan kaunis iltapäivä
mitä nyt tuuli hitusen koivun larvoja hivellen nyökäytteli.
Pihatanner oli hiljentynyt.
Eipä enää vaatineet evästä
kirjosiepon-, sinitiaisen-, västäräkin-,varpusen-,
vareksenpojat einettä emoiltansa.

Kuopuksen kanssa vietimme tätä hyvin hiljaista kesäpäivää
istuksien ulkosalla mäntyjen varjossa
poristen niitä näitä.
Kunnes silmään pisti ja heräsi kysymys
mitäs kulkijoita nuo tuommoiset oranssit ovat?

Se ei ole mikään ihme, jotta minä olen ahteri pystyssä kartanolla.
Olipa siinä sitten kuopuksenkin ahteri ylhäällä oman ahterini vieressä
huimasti korkeammalla
ja näkymä oli kuin olisi suuri meritaistelu hävitty
huonon taistelustrategian vuoksi.

Meillä kuopuksen kanssa oli ihan oma kusiaisstrategia,
kun kusiainen ei kerran pysähdy kameranlinssin eteen
poseeraamaan & hymyilemään kauniisti niin,
jotta hampaat näkyvät niin
minä kirmasin hakemaan sisätä sen muksujen "ötökkäpurkin"
Kusiainen, mikä jottei kaks' purkkiin ja kotvaks' pakastimeen.
20 sekunttia oli liikaa pakastusta. Ne menivät ihan kippuraan.
Ei tullut niistäkään kunnon kuvaa.
Kippuraiset kusiaiset kartanolle ja uusi purkkiin.
Nyt pakastaminen n. 10 sekunttia ...
kusiaisen kinttujen seisauttavaa kylmyyttä...

juu-u se tepsi,
 kuvaus onnisti kohtalaisesti.
Kupous sohotti puhelimen kameralla ja minä tuolla
tavallisella kameralla.
Aika nopeasti muurahainen sai kinttunsa lämpimäksi
ja taas oli kuvaamisen kanssa kiiru.




Köökin pöydällä juoksi yksi myrmica rubra



siloviholainen.

Sitäpä saapi jokainen tykönänsä miettiä mitä tässä sankassa sakissa tapahtuu.

Onkos sitä niin sanotusti omassa elementissään



piskuisessa mittakaavassa, mutta kuitenkin.

Vai haikaileeko jotain  sellaisesta elosta



kultapiiskun kullasta



tahi ruusunlumosta?

Onko kuitenkin olo Shakespear' mainen olotila



ollakko vai ei olla?


Nautitaan siis sen



antimista!


torstai 10. heinäkuuta 2014

Minä olen aktiivinen, sinä olet aktiivinen, hän on aktiivinen, me olemme aktiivisia

Brothers ystävättären kanssa kävimme vaihtamassa lomakuulumisia lounaalla
 kotokylän ostosparatiisissa.
Pyörimme siellä sun täällä ja ihmettelimme mitä kaikkea maallista mammonaa sitä on tarjolla.
O'ou miten sitä tulee toimeen ilman sitä kaikkea?
Noh, ei tulekkaan XD ...

Joskus kesänkorvalla kävimme ihan asiakseen hakemassa tyttärelle tarpeellista Ohlsonilta
ja silloin pisti silmään
hyvin hentoinen vaaleanpunainen seinämaali.

Brotherssin kanssa pyörähdimme myös Ohlsonilla.
Jälleen se maali kutsui luokseen ja houkutteli kuin seireeni laivaa karikolle.
Sinne se maalipytty kuitenkin jäi hyllylle.

Istuskelimme kotopihassa hellettä leppuuttamassa kuopuksen kanssa ulkona.
Kummipoika tuli töistä liittyen seuraamme.
Siinäpä päästin tämän vaaleanpunaisen maalipyttyasian pohtimisen ilmoille.
Hitusen siinä nuorillamiehillä silmät pyörivät ympäri silmäkulmasta toiseen kuunnellessa,
 jotta ihanko vaaleanpunaista.

Niin he, nuoret urhot lähtivät hakemaan minulle vaaleanpunaisen maalipytyn sekä rissoja.
Suurkiitokset tsuppareille!

Pikkueteinen on kantti kertaa kantti,
 joten homma oli kipua, kapua,kipua, kapua,
kun maalikaukalolle oi ollut sijaa ihan likellä.

Ensimmäisen kerroksen kuivumista odotellessa juontui aatos,
jotta on se



hentoisen vaaleanpunaista totisesti.
Onneton kuva, kännyllä otettu. Juu'u pien pyörylä suuntaa antavaa vaaleanpunaista.

En ole vielä tarttunut uudelleen maalipensseliin



ja sutinut eteistä "peitevärillä".

Sutattu on tuokin monen kotimaisen vanhoista ajoista kertovien elokuvien
"kulissi" asemalaituri Rautatiemuseolla.

Juu'u ja minähän tarvitsen sellaisen
aktiivisuusrannekkeen, ihan ehdottomasti.
Eihän nykyaikainen trendikäs homo sapiens sapiens
voi elää ilman!?!

Sain jokseenkin pitkälle nämä lataushommat iha ite tietokoneelle,
mutta sitten tuli seinä vastaan minun taidoille.
Pyysin kuopusta apuun ja hän ojensi auttavat kätensä näppäimistölle.
Tulipa sellainen tulppa vastaan, jossa kuopus nosti kätensä näppäimistöltä.
Onneksi herra Bellin keksimää kapistusta osaamme käyttää, minäkin.
Kilauta siis kaverille eli vävylle.
Ens'hätään sieltä ei tullut sitä viiden pisteen vihjettä,
kun rinsenssa riina de rimpsu de rämpsyllä oli ötökkä ongelma,
joka oli akuutimpi ratkaista.
Neidon kädellä on jokin hyönteinen =
kädessä on keppi josta niitä öttiäisiä
kävelee rinsenssan kädelle.
Kepakosta ei voi luopua
joten kyseessä on ihan mahoton öttiäiskepukkayhtälö.

Kotvasen päästä vävy soittaa kuopukselle,
 joka odotti puhelua kuulokkeet korvillaan.

Kuopuksen sormet juoksivat näppäimistöllä kuin hän olisi soittanut Bach'in preludea.
Loppu hyvin kaikki hyvin.
Muistakaa salasanat
Raapustakaa ne vaik' lyijypännalla manuaalisesti ja
jemmatkaa johonkin aarteistoonne, miehisesi lekanvarteen tahi naisellisesti ihan mihin vaan.
Kunhan muistatte niin ei tarvitse aktiivirannekkeen takia aktivoida koko perheklaania.
Äipäanoppi niiata niksauttaa 
(montakohan aktiviisuspompulaa pyörähti plakkariin)
ja KIITTÄÄ kuopusta & vävyä aktiivisuudesta!

Lupasin ja vannoin tässä kautta kiven ja kannon
etten niitä uusia käs'töitä aloita ennen kuin jokunen aloitetuista on valmistunut.

Oulussa haimme lisää lankaa, kun kävi niin kuin sille entiselle emännälle,
jotta ne jämälangat loppu.

Laiskuus kostautui, kun en viitsinyt vaihtaa kilolaseja
oikeisiin.
Ei ihan sattunut saman väristä



lankaa.
Tytär ja Tarikka totesivat moisesta: väriä elämään.

Matto on askarteluhuoneen



lattialla valmiina.

Pikkueteisen lampunkuupan dekoreeraus on



vielä



vaiheessaan.

Pitäisköhän järjestää helmienpujottelutalkoot?

Pyöräile & köki 



kameran kanssa 



rautatien 



piennarkasveja




on



paljon.

Lomalaisen 



päällysmies ;o).

Toivotan sinulle tänne asti postausta lukkeneelle



mitä ihanaisimpia suvipäiviä!


maanantai 7. heinäkuuta 2014

Kolomen päivän retki valakijaa kaupunkii

Kävimme tässä pikaisella kesäretkellä helssaamassa isoukkia pikkuperheen kanssa.

Menomatkalla nappasin puhelimella kuvan suorasta tiesä
ja kippas kappas suoran päässä olikin loivaakin loivempi mutka.

Minä totesin, jotta onkos tieinsinöörin viivain lipsahtanut paikaltaan,



johon tytär takapenkiltä totesi: 
ehei siinä on vaan peukalo tullut piirretyksi tieviivaan mukaan.

Mummuni eli mukuloiden isoisomummun keissarinkruunujen



kukinta oli parraimmassa loistossaan.
Jo vain on väriä ja koreutta kruunussa.

Iltapäiväretki leikkikentälle



oli tietysti



mukuloiden mieleen.

Juu-u ja aikuistenkin mielestä, 
kun mukuloiden akuissa ei ollut enää ehtoolla niin mahottomasti virtaa.

Vävy halusi nähdä toripolliisin,



niin mehän ookasimme onnikalla sitä katsomaan.

Juu-u pitihän se perinteinen 



perhepotrettikin ottaa polliisin kanssa.

Rotuaarilla on sitten hieno 



käsienpesupaikka.

Iha oikeasti Plaanaoja, mutta oululainenhan oikasee sen



tuttavallisesti laanaojaksi.

Onnikkaa ootellessa pisti silmään Pokkitörmällä



maalaismaisema likimain keskellä kaupunkia, 
kun hitusen sohottaa pitemmällä putkella.

Onnikkapysäkiltä ukkilaan matkanvarrella



oli toinen rajattu maalaismaisema illuusio.

Kiskot vievät



etelään.
Pikkuperhe jatkoi matkaa Vaasaan.

Hellekkin saapui uudelleen eikä sateelle ole oikein sijaa sääennustelijoiden povauksissa.

Nautitaan kesästä



ja sen väreistä!