keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Karkauspäivä

Juu-u ja huokaus sanon minä tästä karkailupäivästä.

Ensimmäinen, jonka havaitsin karanneen oli sähköhammasharjan henki.
Ei pyörien pörissyt hammasharjan harjasosa, surisi vaan.
Noh, kaupasta saa näitä vekottimia rahalla.
Täytyy mennä Prismakauppaan, 
mutta mullanhaku reissusta viisastuneena otan jakkaran ja eväät mukaan.

Vapaapäivän aamun ratoksi istahdin sohvalle kitkuttamaan sukkia
ja vilkaisin konnuuksien akvaarioon.
Höyhensaarella olivat vielä molemmat konnat.

Kellon viisarit tikuttivat eteenpäin kuin sukkapuikotkin rivejä toisensa päälle.

Läksin keittiöön hakemaan lisää kahvetta ja laitoin kutimen pois sivupöydälle.

Totesin, jotta huushollista löytyy toinenkin,
 joka on ottanut karkauspäivän kirjaimellisesti.

Toinen




on 




poissa.


Tällä kertaa Huldan talvehtimisyrityksessä kävi huonosti.

Hulda 




syntynyt 




1994




ja karkasi karkauspäivänä 2012 18- vuotiaana
konnien taivaaseen.

Hulda oli luonteeltaan ärhäkämpi kuin Paavo,
mutta piilopaikat olivat ennalta arvattavissa.

Ennen kuin konnat päästi sisällä lenkille, 
piti käydä katsomassa mitä on



askarteluboxin lattialla.

Hulda näet kaarsi aina sinne 
pienen lenkin jälkeen.
Lempipaikkoina olivat sängyn alla perimmäinen nurkka 
ja laatikoston sokkeliväli.

Paavo on uiskennellut tänään ees'taas ikään kuin ei tietäisi mitä tekisi.
Kiipeää korkille paistattelemaan, mutta pulahtaa koht'sillään takaisin veteen.
 
 Onneksi karkauspäivä on neljän vuoden välein.

Iloisempia päiviä loppuviikolle!







maanantai 27. helmikuuta 2012

Kolme tuntia

Tytär tuli hakemaan minut männä lauantaina mullanhaku reissulle.
Pääterveysaseman parkkipaikalla mietimme mistäpä sitä kukkamultaa lähdemme hakemaan.
Vaik' ei ole kärpäsaika niin ajattelimme lyödä kuitenkin ne kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
Siis Volvon keula kohden Prismakauppaa
 sieltähän saapi kaiken tarvittavan saman katon alta
 ravintoa kukkaselle ja ihmisille.

Astelimme ja pistelimme ensin siellä tavaratalon puolella ees'taas
 sik'sakkia pohjois-etelä suunnassa,
kunnes olimme jälleen pisteessä A 
ja läksimme puikkimaan hyllyrivistöjä itä-länsi meiningillä.
Muutaman kerran meni hyllyrivien puikkiminen sekaisin,
kun juontui mieleen ihan oikeasti tarpeellinen tavara,
 joka piti poimia ostoskärryyn.
Hmmm ... tuolla päin, 
mutta missähän se oikea hylly olikaan?

Juu-u ja samanmoinen hilipati'rippan sitten ruokatavaraosastolla.
Tunnustan, jotta klo 4.55 aamulla heränneenä teki mieli tehdä Duutsonit XD
tytär olisi ihan hyvin voinut lykkiä äipää ostoskärryssä ;o)
kellon huidellessa liki puol' kuus ehtoolla.

Siis loppu tulema ...
pääasiaan
12 litran multa jässäkän hankkimiseen hujahti kolme tuntia.

Tarinathan alkavat...
 olipa kerran kaaaauan kauan sitten...
oli Tarina Töölön sairaalassa töissä
ja siellä kasvoi ja kukoisti ah' niin ihanan verenpunainen kiinanruusu.
Siitäpä kaunokaisesta sitten sairaalan kukkakauppiaan kanssa
valitsimme pienoisen pistokkaan,
joka kasvoi ja kukoisti loppujen lopuksi
 useammassa huushollissa.

Viimeinen mohikaani



siitä kiinanruususta on siitä tämä tyttären keppi.

Mummulan akkunalla saatu valohoito ei ole tuottanut elonmerkkejä,
joten viimeisenä ensiaputoimena täytyy kokeilla mullanvaihtoa.
Noh, jos juuret eivät ole terveen väriset niin sitten täytyy koko elvytysprojekti unohtaa ja
heittää kiinanruusulla ves'lintua.

Eipä tarvitse kasvattaa lettiä



kuin tähkäpää vaan voipi leikkauttaa soman kesäkuontalon.
XD ei saparoita, ei nutturaa.

Siellä Pääterveysasemalla,



kun vareskin oppi lentämään naakkaparvessa
niin sainkin pikaisen komennuksen takaisin kotiosastolle.
Tunnustan harmitukseni,
 jotta kaikki varekset eivät omaa halua lentää naakkaparvessa.
 Olisin mieluusti ollut kierrätyksessä
sen sovitun neljännesvuoden kertaamassa & harjaannuttamassa sellaisia työtehtäviä, 
joita harvoin tarvitsee tehdä kotiosastolla.
 

Toivorikkaina tintit virittävät tit-tyytään

ja männynlarvoissa humiseva tuuli 



tekee jo kevätpälville pesiä.

Helmikuu loppuu koht'sillään ja allakassa lukee kevät.

Näin on jälleen talvi selätetty.

Voikaa mainiosti 



kultaiset!



















tiistai 21. helmikuuta 2012

Lipo, lipo liinoja

Laskiaista vietimme hihkuen




lipolipo, liinoja, piii-iiiitkiä pellavia!

Kaksi mäenlaskijaa




mönkii ...

ja mäen huippu



jo häämöttää.

Nyt tarkkana!





Kuinkahan pitkiä pellavista tulee äidin kanssa?

Auts'




ruusupuskaan loppui matkan teko.

Pikku-ukko totesi kömpiessään ylös; kukkaan meni.

Mummu lupasi, 
jotta nakkia syödään mäenlaskun jälkeen.

Pikku-ukko oli hieman ihmeissään makkaran syönnistä pihalla,




mutta herkulle se maistui alku hämmennyksen mentyä ohi.

Mitä ihmettä




kysyvät rinsenssan silmät
ensikohtaamisesta pulkan kanssa.

Ei hullumpaa




kun,




vielä isoveikka antaa pulkkakyytiä.

Niin oli lystiä,
jotta kaikki suomenniemen pellavat kasvavat hulumuten piiiiiitkiksi.

Pääsiäisen odotus alkoi + 2 asteisessa tihnu ves'satteessa.

Antoisaa loppuviikkoa!



 


perjantai 17. helmikuuta 2012

Läpi tuulen ja tuiskun

Jep' nyt sitä Jouluna kaivattua valkoist' taivaan mannaa on tullut niin,
jotta maisema on lunta tulvillaan.

Lumimiehet ovat saaneet olla jok' ikinen päivä luomistyössä.

Ystävänpäivänä satoi mennen tullen ja koko työvuoron ajan.
Töihin mennessä kykeni kävellessään vielä puhumaan blondikin puhelimessa.
Kotimatkalle suunnittelin soittavani ystävättärelle ja toivottaa ihan äänellä ystävänpäivää.
Huh, muistokin sai aikaan syvän raskaan huokauksen.

Lähdin töistä tk:n lastauslaiturin kautta ja johan oli komia tuulen tuoma nietos vastassa.
Kaivoin jo puhelinta esiin ja samantein tungin sen takaisin repun rensseliin roikkumaan.

Lunta oli nilkkoihin asti
ja taivaalta tuli lisää.

Nilkat muljusivat pöperölumessa kuin luistelemaan opettelevalla lapsosella.
Kurvasin sitten pieneen "puistikko" ylämäkeen.
Ylämäki on loiva eikä normaalikelillä edes tunnu pitkältä.
Sinnillä puskin sitä tömpärettä ylös lumen muljutessa askeleen alla ...
hyvät hyssykät sentään pätkäti mieleen se iänikuisen vanha parodia sketsi.
En muista tämän näyttelijän nimeä, mutta kostyymin sitäkin paremmin.
Kaverilla oli sellaiset sähkönsiniset jumppalureksit, wow ja niin nostalginen otsapanta ...
heiluttelee kinttuaan edestakaisin ja hokee
jaksaa ja jaksaa ja jaksaa ...
Olin jo ylittänyt tömpäretaipaleen puolenvälin,
huipun jo siintäessä silmissä.
Naurattamaanhan se mielikuva alkoi.
Äkkiä komentamaan itseä, 
jotta naama vakavaksi;
 muutoin en elläissään pääse tömpäreen laelle,
jos hekotus'hihitys'nauruhepuli vie jalat alta.
Yhtä hankala oli poskilihaksia kometaa kuosiin kuin jalkojakin matkantekkoon.

Päästessäni mäen päälle niin huokasin helpotuksesta, 
jotta kyllä maan vetovoima alasmenosta huolen pitää.
Olihan autuas tunne, kun pääs' kotiin.

Kuinkahan se hämähäkin




allakka meni sekaisin?

Hippasen liian aikaisin hämähäkki keinui seittikeinussa verkonteko aikeissa,
vaikka sää lämpenikin reilusti.

Muksuille sitä sanotaan varotellen, jotta lumen syömisestä 
(vaikka se kuinka auttaisi kesää) saa matoja mahaan.

Onkos oravaemo unohtanut kertoa moisen mato asian,





kun orava pisteli lunta antaumuksella makoisaan suuhunsa?
Klikkaa kuvaa niin saat sen isommaksi.

Konsa on kerran talvikeli niin 




villaisia tennareita tarvitaan vielä jonkin aikaa

ennen kuin kevään 




kukkaset vievät voiton villasukilta.

Tässä ennättää ennen leppoisia kotosaunan löylyjä toimittaa muutaman askareen...
esimerkiski ottaa tiskikoneesta pois n. 25 v vanhat nuken astiat XD

Ole iloisella päällä niin




kuin kissa liukkaalla jäällä!












tiistai 14. helmikuuta 2012

Hyvää Ystävänpäivää

sinulle!




Ystävä: joku joka tietää sinusta kaiken ja rakastaa sinua sittenkin.

Elbert Hubbard

perjantai 10. helmikuuta 2012

Aurinkoloma

Koreaa korkeapainetta on pidellyt koko loman ajan.
Paitsi yhtenä päivänä,


jolloin oli vain -3 ja suttuisen harmajaa.

Kävin vanhainkodilla viemässä työkaverin
oloneuvokseksi pääsemisen kolehtiin kolikoita.

Vaihdoimme haleja & kuulumisia asukkaiden ja työkamujen kanssa.
;o) tuhlaajatyttö kierrätyksestä tuli kylään ...

Tulipa puheeksi se lanssikuskin diagnoosi eräälle mummolle
(silloin viimeisenä päivänä ennen kierrätystä)
kusitulehdus ...
Onneksi toinen ensihoitaja oli asiallinen, jottei tarvinut
kiukustuneena konahtaa, jotta kummastipa se kusitulehdus
pistää hengittämisessä käyttämään apulihaksia ja tietysti saturaatiokin laskee,
jos keuhkoissa on kovastikkin tulehduskusta.
Ilokseen sitä kuunteli tämän nuoremman ensihoitajan mummon haastattelua.
Eipä puhunut kusesta vaan ihan asiallisesti haastatteli rouvaa.

Juu-u keuhkokuumehan se oikea diagnoosi oli.
Noh, ikävämmän tuliaisen sitten mummomme toi osastolle H3N2.

Toivottavasti vastustuskykyni on ennättänyt petraantua ja altistus jäisi vain altistukseksi.
Pelätään pahinta, mutta rinta rottingilla toivotaan parasta,
jotta pääsen kuin koira veräjästä.

Vanhainkodilta läksin sitten hakemaan kanankakkapuikkoja kaupasta.
Kuleksin veteraanitalon kohdalla.
Näin, kun postiljoonitar ponkaisee pois pyörän päältä
lähtien juoksemaan viistoon kadun toiselle puolen.
Mitä ihmettä ...?
Siellähän lumivallin takana oli vanhaherra kumossa.
Ihmisiä kulki ohi jalkakäytävillä kadun molemmin puolin.
Postiljoonitar koettaa yksinään avittaa herraa ylös tantereelta ...
pyytää apua ohikulkijoilta, muttei saa vastakaikua.
Olin sen verran kaukana,
etten lähtenyt -20 asteen pakkasessa rääkkäämään keuhkoja/ääntäni vaan huiskin kädellä,
jotta tulossa ollaan.
Totesin;eipä kannata ylämäkeen kammeta ja pyöräytin herran parempaan nostoasentoon.
Keräsin kyynärsauvan hangesta kysästen kumpaanko kainaloon se tämä heila kuuluu?
Postiljoonitar ei työssään kampea väkeä tantereelta ylös vaan mättää postia luukuista alas,
joten pika ohjaus nosto-otteeseen ja -asentoon ja KOLOMOSELLA lähtee.
Olihan vaarilla pituutta XD
me postiljoonittaren kanssa olimme hippasen pitempiä kuin tämä kyynärsauva.
Kyllähän oli herralla kiitollinen ilme silmissä ja lupasi,
ettei lähde enää talvikelillä crocseilla veteraanitalolle syömään.
Läksimme siitä jokainen matkoihimme,
mutta minun oli ihan pakko kääntyä katsomaan kuinkas se kävely oikeasti sujuu.
Sujui se onneksi.

Ei ollut kanankakkapuikkoja kaupassa,
mutta lannoitepuikkoja oli kukkiville ja kukkimattomille kasveille.

Otin niitä kukkiville oleville.
Tuikin niitä kanankakkoja sitten kukkapurkkeihin,
jahka niitä jostakin kaupasta löydän.

Aloitin jo kevään XD mullanvaihtoprojektilla.
Nimettömän riivin, raastoin hyppien tuolilla alas katosta.

Nimetön kuuluu näihin kanankakka kasveihin.
Kaavin multaa purkista ja




kaapaisinpa pois pari tällaistakin mukulaa.

Antaako mukulat vinkkiä kasvin tunnistamiseen?

Kuolleita lehtiä ei vienyt pois tuulonen vaan piti polkaista imuri käyntiin iha ite.

Marsipaani enkelit ja tontut lehtisateesta




pääsivät kompostipussiin biobensan raaka-aineeksi.

Toisen sorttisia mukuloitakin on ollut mummulassa.
Pikku-ukosta on 




tullut dubloinsinööri




rinsenssan ollessa hmmm ...
assistentti.

Diblomaattisen pitkämielinen isoveli on rinsenssalla.

Nalle on taas toista maata ;o)
sitä, kun tarpeeksi kurmuuttaa




niin uppista'keikkaa sepä käypi sylipainiin.

Tänään aamusella oli rapsakkaat -27 astetta pakkasta.

Lämpenipä keli puolillepäivin -17 asteeseen

Hmmm ...
aurinkon on kivunnut jo




sen verran korkealle, jottei Helinän
(pata ja kattila keiju)
tarvitse etsiä Peter Panin varjoa,
kun Tarinankin varjo löytyi.

Eipä aikaakaan, kun tämä talvi loppuu
ja
käy historiaan, muistoihimme,
joten
nautitaan näistä talvipäivistä täysin siemauksin!

















perjantai 3. helmikuuta 2012

Helmikuulle hyppäsi pakkasherra

ja komiasti.
Ei minkäänmoista epäröintiä
kuinka sitä pakkasta paukutellaan,
helmien helistely on ihan toinen tarina.
Me etelän Erkitkin olemme saaneet tuta pakkasen kera vihaisen vinkan.

Kuopus totesi aamulla kuuden aikaan, jotta on lämpimämpää kuin eilen. 
Ollen fiksu, eikä maininnut mittarin lukuja laisinkaan. 
Illalla oli näet -26 astetta.

Aamulla olisi saanut olla pankkirosvopipokin päässä myssyn ja hupun alla.
Tuntui ensin, jotta lihat tipahtavat kasvoista ja terveyskeskukselle päästyäni
irve-virnistys oli jäätynyt kasvoille.
Onneksi oli pimeää ja lapsosia ei ollut liikkeellä.
Olkoon lämpimämpää, mutta vinkka oli tosi vihainen.

Sen verran olen kameranakun pakkasen sietoa testannut,
jotta oikeankäden kämmenselkä on ahavoitunut kunnolla.

Noh, ei iho sentään rapsahtele ja veri tirise.
Juu-u tiedän, tiedän, 
jotta voi niitä nappeja painaa nahkahanska kädessäkin.

Pikapakastus




teki




pumpulikuuraa




puihin.
Kurkistelu




varjosta




valoon




sai minut huokailemaan ...
niin kaunista.

Hautausmaan uusi



aitakin koreili laskevan auringon säteissä.

Kierrätystäni on kestänyt terveyskeskuksessa pari viikkoa.
Siitäpä miinustetaan sairausloma ja ne ensimmäiset äly ämpärissä tautipäivät
niin oikeastaan ...
sellaisia päiviä, 
jolloin aamusella on aivotkin lähteneet mukaan on 
ruhtinaalliset kolme kappaletta.

Työ terveyskeskuksen vuodeosastolla on täysin erilaista verrattuna 
vaikeasti muistisairaiden parissa työskentelyyn.
Luovan ongelman ratkaisun sijaan pääsee harjoittamaan "temppuja"
eli sorminäppäryyttä hoitotoimenpiteissä.

Kun kerran Herra omistaan huolen pitää 
niin pakkasherra meistä talven lapsista.
Pakastettuna pysyy freesinä ;o)
potkukelkan jäljet piirtyvät lumeen XD .

Mahtava meno 



ja tiukka etukeno ...
XD eli kohden uutta rajapyykkiä mennään.

Tytär leipoi



kauniin ja herkullisen ylläripyllärin
äipämummulle.

Auringon säteitä viikonloppuusi!