perjantai 17. syyskuuta 2010

Rukkaset naulaan ja pensselit santaan

Noh, ei päivä noin surkuhupaisella paatoksella ole sujunut kuten Irwin aikoinaan lauleskeli.

Kuopus kuutioi tekevänsä lihasoppaa ja kauppaanhan sitä piti aineksia lähteä hamemaan.

Kirposipa kuopuksen huulilta, jotta eikös meidän sinne kauppaan pitänyt ...

Eihän tällaista 



sienikerrostaloa voi jättää kuvaamatta 

saati näin söpöä



melkein sammalsydäntä kannon nokassa.

Kun pääsimme Prismakeskuksen ihimemaasta ulos niin vettä oli tullut reippaasti.

Vaahteran lehdet 



olivat



kastuneet.

Sadekuuro yllätti hippasen ennen kuin olimme kotona.

Räystäs ei ennättänyt oikeaan suuntaan vettä ohjata



vaan nurmikko kuohui & kiehui.

Huoltomies pääsee putsaamaan rännit ...

Mummulla on nyt pelakuu



akkunalla.

Katsotaan kuinka sille talven aikana käy. 
Istutin ne callunat pelakuiden paikalle.
Sinkkiämpärissä on vielä ulkona se höpsön värinen pelakuu.
Ehkäpä sekin pääsee akkunalle pirtin puolelle.
Ellei halla ennätä ottaa siitä haukkapalaa.

Kauppareissulla tarttui mukaan muutakin kuin lihasoppa vermeet.



Aattelin päivän askareeksi sireenipuskien kuivien oksien karsimisen,
mutta sade sai laittamaan rukkaset naulaan.
Siinä samalla olisi kaivanut kuopan lumikelloille.
Tokko nyt ensi yönä rapsahtaa sireeninlehdet alas
niin on haju mikä oksa on vainaa.

Suti pääsi kyllä hommiin.
Lakkasin tuukin ja kulhon uudelleen ihan oikialla pensselillä.

Lakkaus hommassa ei kauaa nokka tuhissut niin aloitimpa



palapeiton palojen virkkaamisen yhteen.

Näkeepi sitten kuinka monta palaa pitää vielä virkata.

Saunaanhan tässä täytyy pian rientää, joten toivotan 

makeita löylyjä kaikille!


torstai 16. syyskuuta 2010

Sateen roplotusta ja tuhtailua

Piteli pari 



sadepäivää

ja olin ihan pirtti-ihmisenä.
Akkunaruudusta seurailin välillä sadepisaroiden norumista sekä purojen valumista kadulla alamäkeen, 
kun leppuuttelin silmiä ja sormia ;o)

Harmaa päivä niin olkoon tuhtailukin harmajaa



vermeet levitettynä

siit' se



lähtee.

Lisää ulukomaan kielistä



silppua.
Eipä nainen nainen olis' 



ellei vähäsen edes dekoreerais.
Kuviot



liisteröitynä.
Tämähän oli ihan pakko



liisteröidä keskelle tuukia.

Juu-u kyllä, kyllä, tekeellä siis uusi köökin pöytäliina XD

Vielä jäi silputtavaa 



niin tein kuopuksen tilpehööreille kulhon.
Avaimet, kännykkä, lompsa ja silimälappu viteot, kuulokkeet jne...

Mustikkako



ei vaan villiviinin rypäle porraspielestä.

Tämän päivän askare olisi ollut liinan lakkaaminen ja siinäpä kävi vanahanaikasesti.
Pyörin Prismassa kuin pieru nahkahousussa ...jottain jää, mutta eipä juonnu mieleen.
tuskaannuin sitten hyllyjenväli kunniakierroksiin ja painuin kassalle.
Kotipihassa tälläsin pyörää telineeseen niin jopa pääsi ärräpää isoillakirjaimilla
simpuran sudit!

Kauppaan tietysti ajelin mutkan kautta.
Sienestykseksi



meni 
linssin



läpi



näämmä tälläkertaa.
Kirjastoaukiolla



daaliat olivat upean punaisia ja koristeheinän vielä korostaessa väriä.

Paikka se on tuokin



kolo kasvaa.

Ihan jyhkeä muttei



kovin multaisa.

Taidanpa tästä siirtyä askarteluboxiin sutimaan lakkaa pullasutilla ainakin liinan alapuolelle.

Toiveikasta torstaita kylässäkävijöille!

maanantai 13. syyskuuta 2010

Uusi aamu ja viikko

Maanantaiaamu lähti käyntiin ommppuneljänviljanpuurolla 



rakennushommilla.
Tarkkaa hommaa.

Ulkoilu oli täysin puistoton retki, kun piti kaupassa käydä puutetta torjumassa.

Pikku-ukko katseli sillalla pohjoseen ja etelään tarkaten kiskoja



ja mikä kikatuksen ansaitseva ylläripylläri sillan alta putkahti.
Ihka oikia vanahan ajan dieselveturi.

Menimme kassalle ja totesin kukkutimuruselle, jotta laitetaan tavarat kassalle 
Hih ja virn XD pikku käsi nousi kärryssä pidellen ruohosipulimaksamakkarapötköä.
Hihittelin kassaneidille, jotta tämä on todellakin heräteostos ... missähän välissä pötkön napannutkaan.

Pikku-ukko sai namia matkaevääksi.



sämpylät lienee parasta maailmassa.

Portaiden kohdalla pikku-ukon kielenkannattimet irtosivat ... kilkan kalkan kirkonkellot.
Portaat ilmeisesti kutsuivat kiipeämään ylös.

Tintin 




lento painii höyhensarjassa

(hippasen rakeisia kuvia, mutta eipä parane tintille sanoa jotta poseeraapas just' noin ...
putoaisi polo alas kuin kivi.)

verrattuna 



harakan lentoon.

Harakka



löysi 



herkkua ja ei kun aidalle syömään hienosti.

Upea kiilto



harakan siipipeilissä.

Sienet ovat kuin



satumetsän kylä.

Markettaan kävi



jonkin sortin kärpänen leppuuttamaan siipiään.

Tässäpä pikku-ukon



päiväunet ;o)

Toiseen vanttuuseen jo ennätin silmukoita jäljittelemällä tehdä auton ja napit renkaiksi ...

kunnes nykyisen tekoälyn päässä nytkähti hop & hei miten tuollaisen vanttuun laittaa kurarukkasen alle.
Purkuun meni hienostelut tällä erää.
Nuoripari tuli hanimuunilta ja toivat 



tuliaisia.

Tulkoon syyslentsu ... timjamihunaja on rohtona valmiina
sekä talven kylmät kuivattavat viimat ... oliivisaippua on mannaa iholle.
;o) eipä ihan äkkiä mene ristikkokynä hukkaan.

Ilmeisen mallikkaasti mummutus meni ja pikku-ukko tullut johtopäätökseen,
jotta mummu on kehityskelpoinen,
kun pikku perheen lähtiessä ekat vilkutus-heilutus-heipat menivät äitille.
 
Iloista, puuhakasta ja ihmeellisiä asioita täynnä olevaa alkanutta viikkoa kaikille !




sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Pyhäaamuna

oli hitsin hiljainen liikenne,
joten ihmeteltävää piti keksiä joistakin muista kuin ohi pöristelevistä autoista matkalla puistoon.

Nostokurki



mikähän sen latinankielinen nimi on ?
Grus grus ...?

Asfaltti kiiltää



ja koivunlehdet ovat ilahduttavan keltaisia.

Mummu yritti



hypnotisoida XD 
pyörivillä koivunlehdillä.

Sateen puhtaita 



pihlajanmarjoja

Kaikki sadepisarat eivät ole vielä ennättäneet



laskea juolavehnänlehdeltä liukumäkeä maahan.

Lokki piti sellaista metakkaa,



jotta pikku-ukkokin osasi kohdistaa katseensa.

Juna



onni ja autuus!

Pisaroita



oranssilla.

Tatti



sontikka ... siis sateenvarjo.

Lounas maistui 



ja 



vuorossa



herkuttelua tahi ihonhoitoa



juustosämpylällä ennen höyhensaaren purteen astumista.

Illalla taitaa olla revanssi
äyskäröinti harjoituksesta



Montessoripedagogiikalla ;o)

Rauhaisaa pyhäpäivää ja nauttikaa ulkoillen uudesta värimaailmasta!