tiistai 27. heinäkuuta 2010

Tarina olis tahtonut

olla unikeko, mutta eipä herätyskello antanut armoa vaan vaati ylöskampeamista 5.05
aamukarhun kesytykseen.
Illasta aamuun veisu oli Tiputanssi ... HUH ... Tiina titityy ja Sulo selvä pyy.
Vihon viimonen renkutus soimaan päässä.

Eilen oli töissä huluvaton härdelli ja asukkaat olivat levottomia, kuka lähdössä mihinkin päin suomennientä.
Niin olivat er'suuntiin menossa, jottei voinut soittaa killautta edes kimppataksia.
Aamuvuorolaiset eivät olleet niitä ihan tutuimpia kasvoja.
Sijaisia on monen sorttisia ... juu-u
Sijaisen kanssa minäkin illan urakoin, mutta tämä sijainen on taivaan lahja vaikkei hän kovin usein olekaan paikkaamassa vuoroja.
Usseenpaan otteeseen olen hänelle sanonut, jotta on pelastava enkeli, 
vakaan päättäväisen rauhallinen viestinä asukkaalle kaikki menee parrainpäin ja ylle puettava nuttukin 
sekä
se iloisuus!
Saimme hitusen ennen iltapalaa karusellin pysähtymään valmistelemaan rauhaisaa unta.

Onnistuimma hyvin, kun nukkumaija sanoi rapsalla; rauhallinen yö, vaikka on täysikuun aika.
Rapsan saatuamme oli vastuualueiden jako,
jota yökkö kuunteli kerätessään kimpsujaan & kampsujaan ja repesi kassikaapilla nauruun, 
kun kuorolausuntana esitimme toteamuksen ollaanko päissämme. 
Eli meillä on hyvin luonnikas työnjako.

Ihana rauhallinen vuoro, vaikka olinkin osastolla 10 asukkaan kanssa keskenäni, kun kaksi asukasta halusi saunaan ja oli saumaa toteuttaa nämä toiveet.

Palataanpas unikekoon



jos sitä yökaudet liihottelee



niin unikekona nukkuissa menee päivänvalon aika.
Lieneekö joku kiitäjä, mutta ruma on kuin mettän peikko.

Jaakosta käännytään syyskesän puolelle



punertaa jo

ja kellertääkin



koivut koettavat sopeutua helteen aiheuttamaan kuivuuteen.

Akkainviikkokin meni liki kuivin kintuin & helemoin.
Riikka ripsautti kotvasen ja Tiina tihhuutti hippasen pitempään.
Tiinana oli juuri parahultainen 20 asteen kesä keli.

Helle on pitänyt olon ylen laiskana, mutta marssi kuitenkin kameranlinssiin muurahainen



Aikooko kortta kuljettaa?

Pölyttäjän lentokenttä 



on pien' ja pyöree petuniassa.

Koristesalvian hauska kukka



muttei laiteta hyppysellistä mausteeksi soppaan.

Tarikan daaliasta ol' väri vaihtunut 
niin tästäkin pelakuusta 



on kadonneet valkoiset vivahteet.

Eikä tämäkään pelakuu
ole mummun akkunalla.

Helle painaa



eikä elo ole höyhenen keveää.

Käsitöihinkään ei oikein 



jaksa keskittyä.

Hihatin esikoiselle ja nipsutinkesäkassi tyttärelle pötkylöistä ja pohjalla ei ole sokuria 
vaan ällöjäätelötunikan helmapalanen.

juu-u optimistisena aatoksena on; kyllä se lokakuu saapuu.


Virkeää unikeonpäivän ehtoota kaikille kylässä visiteeraajille!

17 kommenttia:

  1. Unikeko?

    Olen jokainen aamu unikeko - jos se on sen päivän ohjelma / työtehtyävät minun päätettävissä - itselleni.
    Kun teen työt muille nousen ylös kuin tikka puuhun vaikka neljältä aamulla ilman ongelmia.

    Jokainen aamu minulla soi kellä 06.20 - sammutan sen ja nousen sitten kymmentä vaille tai yli 07.

    Nyt kun on tappavan kuumaa TIEDÄN että minun tulee nousta ylös siten että pääsen töihini kuudelta, se tietää herätystä ainakin 1/2 ennen sitä.
    Kunpa se joskus toteutuisi .... [huokaus]...

    Eilen oli yli 30, tänään myös, niin myös huomenna ja Torstaina rikotaan taas ennätyksiä.

    Johan sitä nukuttiin ylhäällä muutama päivä - nyt taas siirryttiin alakertaan - nukkumaan lattialle.
    En vain suostu viemään raskasta ilmastointi laitetta ylös.

    VastaaPoista
  2. Voi kauhistus jotta tiputanssia tällä kelillä :). No, rauhaa...

    VastaaPoista
  3. Eukkoni TAHTOO

    Sanoin että avaan hänelle oman BLOGIN ja kysele sitten - en minä ryhdy välimieheksi....

    Luki nimittäin Tarinan jutun ja näki valokuvat ja sanoi että hän varmaan voi kertoa mitä mikäkin on tontillamme - niitä kukkivia juttuja...

    ... katotaan miten käy...

    VastaaPoista
  4. Kiitokset hauskuuksista...meillä vaari nauroi katketakseen, kait tuolle UKKO-TONTULLEKIN! välikädeksi ei pidäkkään :)
    Mutta mukavia työpäiviä Tarinalle ja vedä henkee välillä :)
    tuksu

    VastaaPoista
  5. Kiittän teitä hurmaavista kommenteista!
    Juu-u ei näillä helteillä tiputanssia hytkytä.
    Hmmm... Ukko-Tonttu, eikös ole somempaa ja perhesovulle edullisempaa, jos rouvalla on oma blogi ja hän porhaltaa kameran kanssa innolla kuvaten kukkasia ja kasvimaata sekä muita omia harrastuksia.
    Vävy minutkin alkuun laittoi näissä blogien ihmemaissa.
    Ahti-vaarille pitklää ikää XD!
    Lentsu on koko lailla ohi niin voip' vetasta välillä keuhkot täyteen ilimaa köhisemäti.

    VastaaPoista
  6. Molskis tarina ja koetahan jaksella töissä.
    Petunian sisustaa minäkin yritän kuvata, ei tule yhtään mitään.
    Mukavia kuvia oletkin saanut ja tarinointia jota olenkin jo odottanut, ja käynyt kurkkimassa täällä, onko jotain uutta, jeps, ei nyt vielä syksyä ei, vaikka jokunen lehti tipahteleekin malliksi oikein.
    Mutta on se lyhyt tuo kesän aika toenperrään, kun jo pääskyt taitaa olla myös lähtökuopissa.
    Työn iloa vaan sinulle ja virkeyttä, se on vähän mulla hukassa nyt, tuo vireys, kuumasta lienee johtuu, mutta eihän siinä :)

    VastaaPoista
  7. Täällä helle hellii enkä viileämpää toivo :D Vähän ihmetytti tuo rakas aviomies, kun valitteli että on kuuma ja lähti sitten saunomaan :0

    Kiva huomata että flunssa on jäänyt toiseksi ;)

    VastaaPoista
  8. Kiitos seijastiina kommentista!
    Kyllä petuniaa tuulikeinussa kuvatessa sai sormi olla näppäränä ja sellainen Zen mieliala.
    Viime suvena näin viimeisen pääskyn 5.8.2009.
    Elokuun alkaessa katse hakee aina, kun ulos menee pääskyjä pomminvarmoista lentopaikoista.
    Vireys ... mitä se on ... onko se lusikka ruokaa ;o) ?

    VastaaPoista
  9. Kiitän huopatossunen kommentistasi!
    Ai'jai, jotta odotan huopatossuskelejä sellaisia oikeiden huopatossujen alla narskahtelevaa lunta.
    Saunomisen jälkeen tämä + 30 astetta tuntuu vilposelta keliltä.

    VastaaPoista
  10. Oilpas taas mukava lukea tarinoitasi!Kauniita kuvia!Saanko kysyä? Ohjetta hihattimeen??
    Mukavaa iltaa!))

    VastaaPoista
  11. Kiitän kannustavasta palautteesta vesimiesneuloo!
    Hihattimen ohje on ullaneuleen Ruusunpuna sovellettuna.
    Googleta ohje!

    VastaaPoista
  12. Oulun korkeudelle asti ovat helteet ennättäneet huomenna pitäis olla vain 25 mutta sitten torstaina jo 30 B-P kauniit ovat vielä kukkaset kuitenkin.

    VastaaPoista
  13. Ihanki selevästi Tarina on toipumassa flunssasta,vielä saatta ääni kähistä mutta ei taija Tarinan vauhtia haitata huomaan ma.
    Meillä vielä Pääskyt lentelee huolettomina huomisesta saa nähdä milloin parveutuvat lähteäkseen,pitäis vain saada niistä etes yksi kuva.

    VastaaPoista
  14. Kiitos kommenteista saga ja Tarikka!
    Ei ole vielä puhemieheksi ;o) Tarinasta, kotvan, kun puhuu niin jopa tulee riemastuttava yskänpuuska.
    Tarikan ei auta muu kuin istua fotoase asennossa kuin isännillä isompi pyssy tanassa hirvimetällä sihatessa pääskyjä.

    VastaaPoista
  15. Hauskoja tarinoita, on sinulla vaihteleva ja mielenkiintoinen työ.
    Ei paljon käsityöt edisty tällä helteellä.

    VastaaPoista
  16. Oululainen saattas kysyä sinun neulomuksesta että "Kuokkonä hiiaa?"

    :) Paranemisia.

    VastaaPoista
  17. Kiitos kommenteista Hilkka ja Rea!
    Hiiaha mää kuon XD , jos ei helle paina liikaa.

    VastaaPoista