tiistai 14. joulukuuta 2010

SähköhellaElla & MikroaaltouuniUlla

Lauantaina juoksin ympär' pikku kaupunkiamme etsien lankapalloihin patteriledejä.

Yhtä tuloksekasta oli ledien löytyminen kuin tämän lumimies Jetin!

Joku ol' lähtenyt ookailemaan pyryyn



ja etsimään parkkipaikkaa.
Oletan poskilihas jumpan olevan tehoikkaammillaan kuskeilla.
Minulla kiristi vaan pohkeet, kun olin painanut tuiskussa kuin hirvi ympär' kylää.

Etsimääni en löytänyt vaik' kolusin koko kylän kaik' mahdolliset led'valokaupat.

Sunnuntaina sitten otimme johtotähden tästä ...
arkihuolesi kaikki heitä
ja läksimme kuuntelemaan kirkkoon kauneimpia joululauluja.
Siis, joulu saa tulla rauhaksinsa mukanansa hivenen jännitystä ja ihanaisia tuoksuja.
;o) jopa lanttulooran tuoksu on herkullinen ja ihana joulun alla.

Maanantaihan se koittaa sunnuntain jäläkeen.
Nouseee päivä

ja jännitystä ilmassa ;o) kuten joulun alla tuleekin olla.
Oli pikku-ukon tarhaan tutustumispäivä.

Siellähän pikku-ukko oli kuin kala vedessä ...
paitsi silloin, kun aloittivat laulamaan tuiki tuiki tähtönen.
Nolous puuska iski ja pikku-ukko meni kaksinkerroin kuin linkkuveitti duplolaatikossa istuen.
Kalevala riimityksellä reippaampi laulu sai kiinnostuksen heräämään ... josko lähtis föli.

Joulupukin asioilla kävin


ja ennättipä aurinko laskemaan.

Päivähän on vaan kissan sylen mittainen tahi kaks' hämärää vastakkain
näinä aikoina vuodesta.

Maanantaina auringonlaskun jälkeen Tarina kiristeli poskilihaksia ...
ottakaamme se vaan ikääntymisestä johtuvaa repsahtumista vastaan taisteluna !
Upo-uusi sähköhellaElla saapui Tarinan tupaan...
mutta....
sähköasentaja ei saanut vanhaa lämmöllä palvellutta pois kolostaan.
Tuumasi; soita huolltomiehelle, hänellä on työkalut.
Minä soitin ja huoltomies oli hivenen ihmeissään asiastani.
Tuli työkaluinaan taskulamppu ja ruuvimeisseli...
Juu-u ja tämän tarinan jippo on siinä,
jotta hänellä oli liikkuvat polvinivelet ja kyky nöyristyä SähköhellaEllan etteen polovillensa
kuten Tiernapoikien muriaanien kuningas.
Eipä aikaakaan, kun hella ol' keskemmällä köökin lattialla poijes pesästänsä.

MikroaaltouuniUllan apuun täytyi päivällisessä tyytyä.

Helmet tarttis saada Mimmun siunaustilaisuuteen.
onneksi hain varmuuden vuoksi nappiivahvistusta



näyttävät vallan herkullisilta salmiakkilakritsinamusilta.

Helmet



virkattuina


ja epätärkkana kuvana,
mut' idea näkyy paremmin.

Kauniita unia ja salaisia joulutontun askelia hangelle!

16 kommenttia:

  1. Oletpas kauniit helmet tehnytkin. Ja hauska tarinakin taas :)
    Mukavia päiviä pikku-Ukko varmasti tarhassa viettää, kunhan ensin tottuu :)
    Lepoa sinullekin ja touhua, sopivissa suhteissa
    tuksu

    VastaaPoista
  2. Heh, onneksi asumme liki periferiassa, niin parkkipaikkakin löytyy etsimättä :D.

    Mustat helmet näyttävät tilaisuuteen sopivilta...

    Ensi viikolla päiväkin lakkaa lyhenemästä, joten on päästy taas kerran pahimman yli.

    VastaaPoista
  3. Kyllä oli viime lauantaina espoolaiskuskeillakin pinna kireänä, kun yrittivät etsiä parkkipaikaa joulukiireissään. Ja vielä me maalaiset mukana taistelemassa parkkipaikoista ;).

    Nappihelmet ovat kauniit ja sopivat hyvin muistotilaisuuteen.

    Mukavaa tarhan aloitusta pikku-ukolle :).

    VastaaPoista
  4. Kauniit nappihelmet!

    Kyllä meillä parkkipaikkoja riittää.)

    VastaaPoista
  5. Ompa ihanat nappi helmet,hauska tarinakin .

    VastaaPoista
  6. Olipa mukava lukea Tarinan tarinaa näin aamuruimaan, kun oottelen kahvia tuossa tippuvaksi.. huh..parkkipaikat lienee ainakin täällä jostain syystä aina täydet.
    Paljon nappeja ja ihanat helmet, tykkään helmistä ♥
    Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Kauniit helmet ja mikä huikea määrä nappi ihanuuksia, alkoi ihan sydän läpättämään nappifanilla :D Tuoksuvaa ja tunnelmallista joulun odotusta toivoo Hilima neulomosta

    VastaaPoista
  8. Hieno helmi-idea. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Ledien etsintää

    Kaupoista löytyy yleensä juuri sitä mitä ei tarvitse - ei sitten missään nimessä.
    Itse olen katsellut pikkutuikkuja parempia ulkovaloja, vaan onko sellaisia? Varmaan Amerikoissa mutta ei täällä, ei ainakaan Mikkelissä.

    PS. Toinen jota haen on "Dremelliin", sellaiseen käsijyrsimeen, hiomakoneeseen timanttiterää jolla voisin hioa rengastalttaani teräväksi, ja pyöreätä timantti-hiomakiveä. Ei toivoakaan.

    Ei kun rahallista - ja kiireetöntä Joulun odostusta - itse kullekin kansalaiselle ;o)

    VastaaPoista
  10. PS KORJAUS!
    Sattui pieni typo - piti sanoma rauhallista - ei RAHALLISTA!

    VastaaPoista
  11. Hienot helmet.
    Kyllä yleensä ei löydä etsimäänsä muutenkuin vahingossa ja minä löysin vahingon päähän patterilla toimivat jouluvalot joissa oli 10 lamppua,löytyivät Sotkamosta Maxi Makasiinista jota nykyisin Tokmaniksikin sanotaan.
    Rauhallista joulun odotusta.

    VastaaPoista
  12. Tungos on kamalaa, sitä on välteltävä parhaan taitonsa mukaan! Ettei joudu mukaan jouluhysteriaan. Voi, mikä ihana määrä nappeja, ei ole työstä puutetta, kun niistä suunnittelet. Tarinastasi jäi mieleen pikkupojan päiväkotiin totuttelu, se on aikamoinen muutos pienen elämässä, tavallisestihan se hyvin menee. ei muuta kuin rauhallista joulunaikaa!

    VastaaPoista
  13. Jos mulle saa sanoa että elämässä pitä olla lankaa, niin Tarinalle pitää sanoa että kaikki paitsi napit ovat turhaa XD. Tarhassa olo on joskus äitien mielestä niin julmaa, mutta mistäs niitä kavereita paremmin löytäis. Ryhmäkoot pitää olla kuitenkin kohtuulliset.

    VastaaPoista
  14. Minä olen jo luovuttanut tuon parkkipaikan etsimisen, kävelen, jos suinkin mahdollista. Tai kaupassa käynti hoituu ammulla anivarhain.
    Kiva idea tuo nappihelmet, kauniit.

    VastaaPoista
  15. Hieno kuvaus joulunaluselämästä! Noita nappihelmiä mekin menneisyydessä rakentelimme. Nyt napit ovat laatikossa odottamassa seuraavaa tarvitsijaa.
    Ja nyt lähden lanttulooran tekoon.

    VastaaPoista
  16. Hyvää Joulua ja Onnellista Uuttavuotta 2011

    VastaaPoista