perjantai 25. lokakuuta 2013

Haaste

Sain tässä haasteen Tarikalta

Mikä on lempi vuodenaikasi ja miksi?

Kaikki muut paitsi kesä.

Hmm... vastaanpa tähän jotta.
Maaliskuu ja sen valo ja lupaus uudesta vehmaudesta. Kutkuttavan jännittävä odotus.
Lokakuun kuulakas valo sekä upea väriloisto.
Tammi- tahi helmikuun päivän sinisävyissessä hunnussa viipyily.

Tulevaisuuden haaveet ja unelmat?

Noh, lähitulevaisuuden haave on tuon kuopuksen kamarin "takinkääntö"
askarteluhuoneeksi.

Pitkäntähtäimen unelma olisi sitten sellainen,
jotta osaisi elää elämänsä niin, ettei mikään asian tekeminen tahi tekemättäjättäminen
harmittaisi sitten vanahainkodin kiikustoolissa keinutellessa.

Oletko tai olitko unelma ammatissasi?

Unelma-ammattini työkalut


olisivat tämän näköiset.
Kuva Suomen tietoliikennetekniset ry.

Haaveilin valtamerilaivan radistin ammatista, kun vielä perämeren rantavesissä varpaitani kastelin
ja aallonmurtajalla myrskykelillä tönöttäessäni yleensä koko kroppani.

Juu-u ja aatos oli, jotta



ei sitten elläissään hoitajaksi.
Kuva Laitasaari.

Mutta eipä ole ensimmäinen kerta, 
kun  se "ei ikinä" on juurikin sitä minkä äärestä itsensä löytää ja nauttiipi siitä ;o)
Höh ... vastaus siis on, olen.

Lempivärisi?

Virn' yllätys yllätys sininen. XD

Mikä on lukemistasi kirjoista mieleenpainuvin?

Tämä kysymys on kertakaikkisen paha!!!
Kaiken analysoivan pähkäilemisen lopputuloksena vastaan
Veikko Huovisen Hamsterit.
Luen tai kuuntelen sen äänikirjana joka syksy. 
En vielä kuitenkaan elokuussa kuin Hamsteri puutarhatuolissa unen ja valveen rajamailla.
Vaan kuin Ruurik innostuen talventulon tarinoista.

Syyskuuisen halla-aamun kirpeä tuoksu aloittaa lähtölaskennan kohta, kohta, on aika lukemisen.
Sitten, kun ilmassa tuoksuu räntäsade on aika avata kirjankannet ja nauttia Huovisen oivallisesta, niin erinomaisen kuvailevasta kynänjäljestä.
 Näin olen toiminut enemmän kuin puolet elämästäni.

Haastan sinut parahin kylässäkävijä tällä haasteella ja näillä kysymyksillä.
Lisään kuitenkin yhden ainokaisen kysymyksen tähän listaan ja se on

Millä keinoin purat tai saat kanavoitua luovuutesi parhaiten voimaantumiseksesi sekä iloksesi?

Ota myös kotiin viemiseksi myös Tarikalta saatu 



tunnustus pitämällesi blogille.

Anna se sitten pitämällesi blogille.

Nyt on ehkä viisainta lopetella tämä postaus, kun näyttää juttu takertuvan sanaan ja sen moniin merkityksiin.

XD yöputken päättyminen tuli lopetettua 2,5 tunnin nokosiin maalarin soittaessa ovikelloa.
Ou'jee.

Käyn ensin saunanlauteilla ja sen jälkeen




sohvan kuningattareksi.


Nautihan viikonlopunaaton ehtoosta!








11 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen ja mukava haaste ja vastaukset.
    Nätti kuva alla, pidän justiin tuollaisista kovasti, penkkejä ja lehtiä.
    Oikein hyvää viikonloppua ♥

    VastaaPoista
  2. Hienosti vastailit kysymyksiin ja arvasin, että olet hoitaja ammatiltasi.hi!
    Mutta se jäi ihmetyttään mua, että mikset kesästä tykkää?
    Kaunis kuva on kyllä "tuolit syksyllä" kuva!
    Pienet unet sait vaan nauttia, koitahan jaksella.
    Hyvää viikonloppua sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesällä allergiat ja helle vaivaavat. Kesän valosta pidän kyllä.

      Poista
  3. No voi kostuneet pieksut sentään (ne eivät mätäne).
    Oma lempi kuukauteni? Onko sellaista? Ei kun jokainen kuukausi tehdään taloremppaa - hitaammin ja hitaammin.

    Entä Tulevaisuuden haaveet ja unelmat? Se on selvä se - kun on vain pientä tuunailua vailla.
    Unelma ammattini oli joskus lapsena lentokapteeni - sain sentään lupakirjan tehdyksi ja siihen se jäi.
    Ja lempi väri on se - jota en aina muista; mutta saunassa oltiin tänään ja syöty on niin että nyt niin että nukuttaa....

    VastaaPoista
  4. Mukava haaste ja mielenkiitoiset vastaukset.Mukavaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
  5. Haasteita ja haaveita....niitä voisi vaikkapa tuolla houkuttelevan näköisellä sinisellä penkillä pohtia. Vuodenajat vaihtuvat ja niiden myötä myös mielikuukaudet. Väriskaalakin vaihtuu aina silloin tällöin. Ja kun olin aivan pieni, ammattitoive oli äiti, sitten tuli kauppaneiti, opettaja, kielenkääntäjä....Siispä nekin vaihtuivat ajan myötä. Onnekasta viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. ♥Onnea tunnustuksesta! hauskat vastaukset :)

    VastaaPoista
  7. Veikko Huovista on mukava lukea, ja kirjoittaa monesta aihepiiristä.
    Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  8. Voi että, noita hoitajan hilkkoja päälaelle minäkin aikanaan taittelin ja yritin saada hiuspinneillä hiuksiini kiinni. Oli se vaikeaa.
    Kiva haaste ja kertoilit mukavaan, lupsakkaan tyyliisi itsestäsi.

    VastaaPoista