torstai 3. lokakuuta 2013

Remppaloma ku remppaloma

Männä maanantai ei ollut lainkaan sellainen Karvisen maanantai.
Alkoi loma lal'lal'laa ja oli 
akkunaremontti 



päivä.

Suunnittelin tämän lomaviikon rempaksi tuon kuopuksen huoneen remppaan.
Eli tapetit poijes ja maalia seiniin.

Niin ne suunitelmat muuttuvat kuin taikasauvan heilautus.

AkkunaUkkelit kantoivat työkalunsa sisään ja
ensimmäinen akkuna oli irti hitusen ennen 9.00.
Sehän tiesi sitä, jotta minusta tuli virka-ajaksi evakko.

Voi veljet ja siskot somat, 
jopa oli kylmä aamu totesin karauttaessani Monarkkini matkaan..

Polkaisin ensitöikseni hakemaan RTV:stä soker'paloja ...
äläpä hötky en ollut hakemassa imeläkiviä, en Sirkkua, en Pulmua
vaan valaisimiin tarkoitettuja soker'paloja sekä klemmareita.

Kirjasto oli seuraava ajanvietto etappi.
Mikäs siellä oli olla evakossa lämpöisessä ympärillä metritolkulla viihdykettä.
Nälkä se minutkin ajoi sieltä liikkeelle kuin sikapossutkin.
Lounaan jälkeen kolusin kaik' kauppakeskuksen tavaratalot ja piskuisimmatkin putiikit.
Kyl' tuli käänneltyä kipot ja kapot käsissä joka kantilta ihmeteltäväksi. 
Tarkattua miesten raappapöksyjen saumat sekä 
ihmeteltyä naisten kolttuihin käytettyjen kankaiden huikea metrihinta. 
Kultalangastakos ne ovat kudotut?

Pyörähdin kotosalla tehtaanpillien soidessa iltapäivänkahvitauon aikoihin.
Ilma ol' sakeanaan pölyä, 
joten kuumien sumppikupposten tiputtelemisen aatoksen tipautin mielestäni justiisa. 
Mitäpä siinä muuta kuin roikasta uudelleen Monarkin satulaan.
Laskettelin alamäkeen kierrätyskeskukseen ja sen antia päivittelemään.

Kotiin saapuessani oli viimoisen akkunan asennus työn alla.

Huusholli oli kylmä kuin ruumishuone tahi



Olinpa tuulen suojassa kuitenkin.

Heh'heh eipä tullut hiki siivotessa remppatomua.
Eikä kiipeillessä ylös alas teekoilla laitellessa verhotankoja yms. tilpehööriä paikoilleen.

Pikkurilli vaan kiukkuuntui uudelleen 
ja turposi avomaankurkun muotoon kaikesta ruuvimeisselin pyörittämisestä.

Tulinpa luulleksi, jotta asiaa auttaa tämän avomaankurkun muotoisen sormen teippaaminen
vierustoveriin.
Ei mennyt kuin elokuvissa, ei se riittänyt. 
Mikäs sitten neuvoksi?
Virkkuukoukku ;o) juu-u teippasin sen kämmensyrjälle pikkurilli-nimetön pakettiin estämään tök'tökkäyksiä koukun ollessa reilusti yli pikkurillin pituuden.
Noh, nyt on suurinpiirtein ruuvailut ruuvailtu, mutta kaikki tilpehööri ei ole vielä paikoillansa.

On nähkääs pitänyt nauttia



 näistä 



koreista 



aurinkopäivistä ja kerätä niistä 



voimaa talvenvaralle.

En ole nähnyt sen ensimmäistäkään kurkiauraa.

Tällaisia 



kurkia kyllä jokusen.

Lomalaisena olen halunnut myös



hitusen



askarrelakin arkiaherruksen vastapainoksi.

Joskohan tätä turinaa olisi riittävästi tält'erää
ja siirtyisin viettämään iltaa kera nappien.

Toivotan

ihastuttavia ja toimeliaita



päiviä sinulle!





















17 kommenttia:

  1. Hyvää viikonloppua Sinulle! Mistä ihmeestä aina keksit nuo jutut kuvineen niin sopivasti? Onko se kenties geeneissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaapi se geeneissä olla ;o) jalostettuna Tarinamaiseen muotoon XD.

      Poista
  2. Olipa kiva postaus!
    Ja niin kaunista syksyn hehkua!

    VastaaPoista
  3. Ompa siun evakkoreissuun mahtunut vaikka ja mitä. Mutta nyt teillä on uuvet ikkunat,eikä varmasti tarvii laittaa tiivisteitä, ja teippejä, kuten meillä. Hiukan olen kade.
    Uppeita syksysiä kuvia kiitos niistä:)).
    Nautinnollisia päiviä

    VastaaPoista
  4. ♥kivat jutut kera kauniiden kuvien :)

    VastaaPoista
  5. Ihanaa juttua ja kivoja kuvia! Toivottavasti pikkurilli paranee pian! =)

    VastaaPoista
  6. Nyt on kiva ottaa talvi vastaan, kun on uudet ikkunat.

    Hyvä ettei sormen kiukkuilu kuitenkaan häirinnyt valokuvausta ja käsitöitä :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. vihdoinkin ne remppamiehet löysi sun kämpän! Mieti jos olisivat tulleet pakkasen ollessa 20! Minä se oon nähny kurkiauran jos toisenkin...

    VastaaPoista
  8. Remppalomasta oli hyötyäkin; eivät talven tuiskut pääse sisään. Kauniit kuvat ja hyvä teksti houkuttelevat katsomaan ja lukemaan. Hyvää syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
  9. Mukavaa tarinaa upeitten kuvien kera ♥
    Hyvää lokakuuta.

    VastaaPoista
  10. Olipa mukavaa luettavaa ja niin ihania kuvia!

    VastaaPoista
  11. mukavia kuvia myös minustakin, tulin pitkästä aikaa lukeemaan mitä olet aikaseksi saanut! Mukavaa ja värikästä lokakuuta!

    VastaaPoista
  12. Tarinalla alkoi loma ja akku remontti :-)
    Ja sen jälkeen mitään uutta ei ole tullut digimaailmaan :-(

    Onko loma siellä missä ei ole nettiyhteyttä XD

    VastaaPoista
  13. Suuret kiitokset ihanasta postauksesta. Sinulle on suotu lahjaksi kirjoittamisen taito.
    Ihania syyskuvia.

    VastaaPoista
  14. Kiitän teitä kaikkia kommenteistanne!

    VastaaPoista