keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Pyttipannua

Lomalaisella oli lempeä lasku työntekoon loman jälkeen.

Kolme työpäivää ja sitten kaksi vapaata XD.
Noh, totuus onkin sitten edessä arjen suhteen näiden vapaiden jälkeen.

Töissä virkkailin koristeita 
pyttipannureseptillä 
mitä kaapista löytyy.

Punatulkku, jolla



on hyvin herkästi nokka poskella.

Sydänhelmi nokkana ;o) ei ole niitä tukevampia
nokka-aineksia.

Laiskanpulskean



enkelin
hyvin tukevasta pumpulilangasta.

Enkeli polskutteli 
ensin
1,5 dl vettä ja 2 rkl sokuria liemessä, 
mutta eipä tuolla suhteella tullut 
tinasotamiehen lailla tanakasti seisovaa enkeliä.

Niinhän sitä sanotaan, jotta 
kun on tarpeeksi monessa liemessä keitetty niin on valmis,
 vaikka Kuuban sottaan.

;o) enkeli pulahti & sukelsi 
tänään työpäivän päätteheksi vielä liimaliemeen.

Töräys erikeeperiä ja loraus vettä.
Tarkoitus oli sirotella hyppysellinen hopeahilettä ylle.
Mutta, mutta, mutta ...
korkkasin sen purkin ... 
täpötäyden.

Kuten tiedätte ei kannata hilepurkin kanssa alkaa mittelölle
kakkoseksi siinä hyppysellisen kanssa jää, 
vaikka purkki olisi jo osan kimmeltävästä sisällöstään koreudeksi luovuttanut
johonkin ihanuuteen.
Tupsauskin on mitätön ilmaisu purkista karanneelle kimalteelle.
Humpsauksen humpsaus!
;o)  tuli se pikku-ukon taannoinen neuvo mieleen
ole mummu varovainen.

Jos, enkeli on pulskan romuluinen niin 
bling'bling'iä on ainakakin riittävästi.
XD

Sinne se enkeli jäi siivoojattaren tyhjän 
pesuainepullon päälle kuivumaan.

Toivottavasti sen helmat irtoavat pullosta
ja kropan/siipien välistä saapi poistettua 
ryhtiä pitävän suulastan.

Juu-u lupasin 



kuvata



 sen 



elämänpuun.

Asukkaat saavat virikeryhmissä värittää 
joulupalloja, kynttilöitä yms. puun oksille.
Loppiaisen jälkeen keksimme oksille jotain muuta vuodenaikaan viittaavaa 
iha ite tehtyä.

Ka, onpas kellon viisareilla ollut hoppu kiiruhtaa
kellotaulua ympäri.
Täytynee valmistautua luontoillan kuunteluun.

Siinäpä samalla kuunnellessa tuhtailen ensin joulupukin askareita ja
sen jälkeen voi silputa terapeuttisesti matonkuteita.

Toivotan 

iloa, väriä ja



joulun taikaa sinulle!






11 kommenttia:

  1. Mahtava postaus taas - jo ainakin "toisen" kerran! Oot kyllä taitava hyppysistäsi! Oot kyllä sopivan nimen blogillesi keksinyt, siihen sisältyy hienosti kaikki kuvat ja tekstit! Joulun odotusta Sinullekin!

    VastaaPoista
  2. Tekevälle satttuu.
    Kyllä Ahti tuossa on hyvin sanonut, mainio blogi ja tarinan kertoja oiva ♥
    Ihku punatulkku ja enkeli ihan sopivasti pulska.
    Upea seinä!
    Joulun taikaa sinullekin.

    VastaaPoista
  3. Mie myötäilen edellisiä kommentoijia, siulla on mainio tapa kertoa asioista, tarinan kulun näkee silmissään:)
    Ihastuin tuohon punatulkkuun sie oot saanut siitä tosi mahtavan.
    Enkelikin ihastuttaa erilaisuudellaan.
    Oikein mukavia joulukuun päiviä, kotiin ja töihin:))))

    VastaaPoista
  4. Hienoja koristeita ja kivaa tekstiä.

    VastaaPoista
  5. Enkelissä ei voi olla liikaa bling-blingiä ;)

    Punatulkku on oikein sievä helminokkineen.

    VastaaPoista
  6. Mahtava ajatus tuo elämänpuu - virikettä kerrakseen. Itse töhrin ja tunaroin tänään, kuten eilenkin sellakan kanssa. Jäi toisesta kädestä suojakäsine pois ja sitä kättä pestiin sitten toiseenkin kertaan että vapauduin siitä.

    VastaaPoista
  7. Hienoja koristeita olet tehnyt ja kauniita kuvia olet ottanut. Kiitos käynistä Blogissani
    kommentoimassa tule toistenkin. Mukavaa joulun odotusta:)

    VastaaPoista
  8. Punatulkulla onkin lämmin takki, joka on tarpeen talven tuiskuja vastaan.

    VastaaPoista
  9. Kiitos kaikille kommenteistanne ja kehuista!
    Tää ihan punastuu.

    VastaaPoista