sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Arjen ikeet kirposivat

ja lomalainen on vapaa kuin taivaan lintu.

Rempasin pari yötuuria arjen päätteheksi, 
jotta loma maistuisi viel' makeammalle ;o)

Toimin ihan kuin kakarat konsanaan ennen yövuoroja, 
kun pitäisi nukkua.
Mulla on pissihätä, mulla on jano, hei mulla olis' kuuntele kuuntele
 tämmönen juttu …

Päiväunille olisi pitänyt laittautua, mutta 

minähän sain tuhannen taalan loistoidean



vallan häikäisevän
kertakaikkiaan.

Tätä en kersana keksinyt XD

Läksin 



pyöräilemään.

Hämeen puolella oli hiekotussepelit siistattu mallikelpoisesti,
kotokaupunki ei vaan ollut leiviskäänsä kunnolla hoitanut.

Aurinko



oli

houkutellut muitakin 



matkantekkoon.

Tuumasin mielessäni, jotta ruskosiiven toukka.
Eipä tämä kuitenkaan tervehtinyt ja esittäytyen nostanut hattua
hyvää päivää rouva olen Aatos Ruskosiipi.

Kyllähän sinne pehmoiselle pedille



olisi ihan viisasta käydä pitualleen.

Meikäläisen 
pakko nukkua
 tuurilla
oli ilmatorjunnan sotaharjoitukset lentokentällä.
Tavalliset pienkoneet eivät häiritse, mutta
sotakoneissa on hitusen muhkeammin pörisevämmät äänet.
Muutaman sotilaskoneen kanssa tein ylilennon XD.

Jos en niin sikeästi nukkunut olin sentään vatupassissa.

Samoin kävi yötuurien jälkeen.
Jostain syystä unihiekka karisi silmistä jo ennen kuin
 olin edes paria tuntia hirsiä sahannut.

Voin vaan sanoa, jotta lauantaina oli



hitusen kuutamolla olo.

Tänään olen etsinyt HilleviHellevi pääsiäis mollamaijaa 
sekä pieniä puisia
pääsiäismunia.

Soitin jo tyttärellekin tyyliin "äiti missä on mun?"
Oi, ja toivoin vastausta kuten mummuni sanoi eräänkin kerran, jotta
lainaa tätä niin kaua kuin omas löyvät.

Ei auttanut puhelin soitto, ei.

Turhaa olisi ollu soitto sinne nolla sata sataankin,
vaik' lupaavat kuun taivaalta.

Tuumailin uhoten tyttärelle,
 jotta ainakaan kymmeneen vuoteen ei siirretä yhen ainutta kaappia
yhtään mihinkään tässä huushollissa. Tsäh!

Hihitystä & hekotusta juu-u

löytyi näet 



17 v hukassa ollut virkkuumalli.

Ukin ja mimmun saunaverho valmistuu



ehkä, 
jos lankaakin löytyy jostain lisää XD

Noh, tavaraa näämä löytyy sieltä missä 



sitä ei edes uneksi olevankaan.

Jälleen on maate menon aika, 
jotta lomalainen
jaksaa pukata itsensä aikaiseen junaan.

Nauttikaa kevät päivistä



ystävät hyvät!

14 kommenttia:

  1. Olipas taasen niin hyvä iltasatujuttu, ettei paremmasta väliä! Tai siis eihän tuo mitään satua ollut, mutta minulle ajoi kuitenkin sen asian! Hyvää junamatkaa, minne sitten oletkin menossa!

    VastaaPoista
  2. Hyvää matkaa,kauniita kevätpäiviä:)

    VastaaPoista
  3. Näitä siun tarinoita on niin mukava lukija, hyvä kun virkkuumalli löyty ja saat sen valmiiks:)) Oikein mukavaa reissua , junassahan on hyvä nukkua kiskojen kalkkeeseen:

    VastaaPoista
  4. Hyvää matkaa ja rentouttavaa lomaa!

    VastaaPoista
  5. Hieno alku lomalle. Oikein hyvää ja aurinkoista lomaa!

    VastaaPoista
  6. Oikein rentouttavaa lomaa sinulle!♥

    VastaaPoista
  7. Hienon näköinen kuusimetsä. Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  8. yritähän myös levätä, eikä vaan koko ajan touhottaa

    VastaaPoista
  9. Olet sinä sitten vain niin mahtava "TARINAn kertoja" - oli se sitten verbaalisesti tai sitten kameran avulla!
    Hieman toisen laiset arvot kuin tällaisella "eläkeläisellä" - jonka omat arvot muuten saivat taas kolautuksen... on mimittäin puutarhatyöt ym edessä... muusta puhumattakaan...

    VastaaPoista
  10. Niin ja hyvä kun löytyy ennenkuin uudestaan häviää :). Mukavaa lomaa.

    VastaaPoista
  11. Hyvä kun sinä jaksat touhottaa, on niin hauskaa luettavaa kommelluksineen.
    Saunaverho on vallan upea luomus!
    Kivaa lomaa !

    VastaaPoista
  12. Kiitokset kaikille mukavista kommenteistanne!

    VastaaPoista