torstai 17. huhtikuuta 2014

Kaunokirjoitusta ja hitusen muutakin tahi toistepäin

Kävimme työbrothersin kanssa isolla kirkolla leffassa
katsomassa Le Week-End'in
sekä syömässä



ihan haarukalla ja veitsellä.


Pyörimme



hitusen kulmilla
ennen kuin pukkasimme ittemme junaan kotimatkalle.

Ihmisvilinän vastapainoksi piti



polkaista mettäretkelle.

Naavaa



kuusenoksalla.

Minä jäin letistäni kiinni oksankarahkaan kuinkas muuten
eli oli kampauksen vaihdon aika poninhäntään.
Eihän sitä samalla kampauksella mennä koko päivää.
Saati sinne puolille päivin.

Sammakkolutakkossa



ei vielä leisku lempi, ei.

XD en ihan plutannut, kun menin jäätä tarkkaamaan lähempää.
Kyllä siellä jään alla jotkut öttiäiset mennä vilistivät vinhasti.

Aurinkoisissa paikoissa vihersi



silmiä hivelevästi.

Sinivuokot kainostellen availivat



terälehtiään.

Kusiaista ei sitten ujostuttanut pätkän vertaa



vaan kehonkieli on enempi vihamielisyyttä viestittävä.

Nyt voisi olla sellaisen aimo loikan paikka pirttiaskareisiin.

Kaunokirjoitus p oli pyyhkiytynyt nupistani poijes 
tuottaen nyt päänvaivaa
ja rutkasti netissä surffailua.

Löytyipä ne kaunokirjaimet ,



kun aikansa surffaili.

Jos kaunokirjotus oli ekalla vai oliko tokalla lyijykynällä hidasta
niin vielä hitaampaa on kaunoa ommella.

Uh sanon minä, mutta kuitenkin paukutan henkseleitä



sainpas kirjoitettua kampelankin.

Kirjoitusten ja kirjaimien ollessa allekkain niin johan k ja h on … ;o)
päin honkia, mäntyjä, petäjiä.

Varvakkaapa puranko???
Noh, en taatusti XD

Puumuna on edelleen tiellä tietymättömillä.

Lankakoria peuhoessani löysin 




joulupukin.

Tämä on "pöytäpukki".
Luulen, että tämä pukki on ollut rinsenssan ruokapaikan osoittaja.

Taitaapi olla suraavan loikkauksen aika, kun
kellonviisarit tikuttavat kohden pitkäperjantaita.

Joten on aika toivottaa sinulle




16 kommenttia:

  1. Hyvää Pääsiäistä! Sinulla on jokaisessa postauksessa joku sellainen kuva, mistä erityisesti tykkään. Tämä muurahaisen kuva tässä on erittäin suloinen.

    VastaaPoista
  2. Hauskat kuvat tarinoineen.Hyvää Pääsiäistä.♥

    VastaaPoista
  3. Todella loman tuntua niin tarinassa kuin kuvissa. Hyvää Pääsiäistä sinullekin!

    VastaaPoista
  4. Kaunokirjoituksista minä tykkäsin. Vahinko vaan kun ei koulussa enään opeteta. Oikein rauhallista Pääsiäisaikaa.

    VastaaPoista
  5. Hauskat tarinat ja tarkat kuvat. Murkku on kaikista paras ja urhoollisin poseeraaja!
    Iloista Pääsiäistä teille !

    VastaaPoista
  6. Ja ei kun pääsiäistä sitten paremman kerran - etenkin kun tukkaa on vielä päässä eikä kaikki kuten naava kuusen oksalla XD

    PS. Komeat ja viikonloppuun hyvin istuvat kuvat taustalla :)

    VastaaPoista
  7. Olipa vaiheita ennen kuin päästiin 'kampelaan'.
    Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
  8. Kyllä alkaa luonto olla kauneimillaan ja kiinnostavuus huipussaan, kun maasta putkahtelee kaikkea uutta alkua.
    Hiirenkorvia ja silmuja tutkaillaan täällä ahkerasti.
    Rauhallista pääsiäisen aikaa Sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
  9. Hienoa kaunoa ja vielä ommellen. Hatunnoston paikka :)

    Hyväää pääsiäistä!

    VastaaPoista
  10. Ihana postaus ja niin ihania kuvia ja tuotoksia :) oikein mukavaa pääsiäistä, herkutellaan komeilla keleillä ja muilla herkuilla.

    VastaaPoista
  11. Kivat kuvat! On se kehonkieli kusiaisellakin :) . Iloista Pääsiäistä!

    VastaaPoista
  12. Kiitän kaikkia ilahduttavista toivotuksista & kommenteistanne!

    VastaaPoista
  13. Tuo kauno on kaunista. Tykkäsin alakoulussa opetella sitä ja hyvin opinkin, en joskaan pystyisi kirjomaan kaunolla, kuten sinä. Ikävää, että nykylapsille opetetaan jonkinmoinen tekstauksen malli. Koukerot jää pois.
    Mukavasti juttusi eteni.

    VastaaPoista