keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Slaavikyykkäystä

Putin kyykkää, Kim Jong-un kyykkää,
puutarhurit kyykkää,
slaavit kyykkää ja viel'
Tarinakin kyykkää.

Silloin, kun minä innostun viettämään aikaa kyykkimällä
niin minulla on viel' kamera hyppysissä 
varmistamassa sitä kyykkäämisen viihtyvyyttä.

;o) sen verran on vettä virrannut joenuomassa ja uusia sukupolvia syntynyt
jotta, voin sanoa 
"silloin ennenvanhaan" terminä oli
 kotoisesti kyyki & köki.

Nämä kotikontuni salpausselän kupeessa 
eivät ole tasamaata silmänkantamattomiin 
kuten lapsuusmaisemissa pohojanmaala. 
Vaan on sitä ylämaata, 
alamaata 
sekä hitusen sitä tasamaata siellä välissä silloin tällöin.

Läksin tässä muuanna aamuna pyöräilemään, 
kun lomalaisella on aikaa nauttia
kevään tulosta ja koreasta aamuauringosta.
Eikä haittaa lainkaan, jos reissu hitusen venähtää.

Poleksin ja ajeleksin ensin rouviksi pitkin asfalttiteitä.
Niinhän siinä kävi taas, että mettään meni koko pyöräily.

Ai'ai, oi'oi 
kuinka paljon oli sinisiä ja valkoisia vuokkoja kerrallansa nähtävänä.

Jep'jep jälleen oli hetki pysähtymiselle, 
jopa siinä tovin 
saattoi itseänsä viihdyttää.

 Tämä mummu kyykkäs aika jyrkässä törmässä
nokka kohden alamaata tähtäillen kameranlinssillä sinivuokkoja.

Herrat ne hymyellen kyykkäävät valokuvissa tasamaalla.

Minä mummu törmässä "melooninpuolikas" päässä ja hekotin niin, jotta
mettä kaikas.
Siinä meinasi vielä lähteä karikekerros virraamaan pois jalan alta.
Oli sen ylämäkihölkkääjän ilme sen verran huikea, 
kun hän oivalsi mitä näki.

Juu ja tässäpä niitä



mitä 



minä 



kökkien ihastelin.

Sammakkolampikin



on jo sulanut.

Uuteen kevääseen nousseiden kukkasten lisäksi oli noussut
tolpan nokkaan ihan aiheellinen varoitusmerkki.

Hatun nosto hänelle, joka on laittanut toimeksi



 ja saanut tämän varoituksen mettä mäkeen,
ettei tule havereita.

Saas nähdä milloin löytyy metsästä varoitusmerkki 
meloonipäästä XD.

Toivotan kaikille 


20 kommenttia:

  1. Oikein iloista vappua:))
    Vuokot on ihania ja ne saa joskus autonkin pysähtymään.

    VastaaPoista
  2. No jo kannattikin noin ihanien kukkien vuoksi! Hauskaa Vappua!

    VastaaPoista
  3. Ihania kukkasia, kannatti kyykkiä :) Mukavaa vappua myös sinulle!

    VastaaPoista
  4. Vai asustelee se pohjanmaan tyttö salpauselän kupeessa :)
    Ja on ottanut mukaan jutusteluun kuuluisuuksia - vertailukohteeksi kuten Putin ja Kim Jong-un XD

    JA komiasti teillä siellä luonto hellii kulkijoita, ja miksi ei pyöräilijöitäkin.

    Ja ei kun "klar(a) Wappen" sanoi ruottalainen ukko kun kirkasta kuppiin kaatoi XD

    VastaaPoista
  5. Hauskaa vappua Sinivuokot ovat kauniita kyllä silloin kannattaa pysähtyä niitä ihailemaan
    Ja meillekin niitä näyttämään :)

    VastaaPoista
  6. ♥ Hauskaa Vapun jatkoa! Ihania luontokuvia!

    VastaaPoista
  7. Kyllä noin upeiden kuvien vuoksi kannatti kykkiä sekä ylä- että alamäessä :)

    VastaaPoista
  8. Kivaa kyykätä, kun saa noin hienoja kuvia.
    Mukavia pyöräilyreissuja jatkossakin.

    VastaaPoista
  9. Hienoja kuvia sait pyöräilyreissultasi!

    VastaaPoista
  10. Hienot kyykkäystulokset! Iloista toukokuuta sinulle Tarina!

    VastaaPoista
  11. Ihanaisen iloinen pyöräretki Sinulla siellä Salpausselällä. Siellä saakin ihan erilailla polkea kuin tasaasella Pohojammaalla.

    VastaaPoista
  12. Lopultakin pääsin katsomaan kyykkäämisen tulosta.

    VastaaPoista
  13. Oh tuonne sammakkolammelle tahtoo tää

    VastaaPoista
  14. Ihania kuvia ja kevät näkyy niin hienosti kaikissa kuvissasi!
    Hyvää kevättä toivottelen sulle!

    VastaaPoista