torstai 19. marraskuuta 2015

Kolmen viimeisen positiivisen setti

Lauantaina

1. näin aivan mahottoman



varisparven.

Fimomassasta näperretty. Juu'u ja piti ihan googlettaa variksen kuva,
 etten vahingossa maalaa varista naakaksi ;o)

2. Puukiipijä on saapunut takaisin pihapiiriin.

3. Ihmiset ovat laittaneet pihoillensa



kaamosvaloja.

Sunnuntaina

1. Sain mahottoman auringonvalokohtauksen.

Aurinko pilkahti esiin.



Minä tietysti juoksin kuin pakkasjänes pitkin kotokatua kameran kanssa
ylös, alas, edestakaisin.
XD myönnettäköön, jotta ohi ajavissa autoissa repsikoiden päät kääntyilivät.

2. Löysin pihasta



orvokin ja toisen nupuillaan olevan.

3. Sain plakkariin "vähintään 15 vuotta vanha kuva "valokuvahaasteen.
Kuviahan on tässä huushollissa pilvin pimein ja pilvessä on lisää,
 mutta minä kun tuppaan olemaan siellä kameran toisella puolella enkä linssiluteena.

Maanantai

1. Etsin uusia Kuoma-kenkiä. Tosin en niitä löytänyt,
askelia tuli mittariin runsaasti.

2. Tulla touhotin Hämeenkatua alas keskustaanpäin niin
eräs naisihminen pysäytti minut.
Ajattelin jo mielessäni, jotta kyselee tietä jonnekin. 
Mitenkäs ne oikea ja vasen taas asettuvat oikeille paikoilleen.
Eipä mitä. 
Hän sanoi "onpa sinulla kauniit silmälasit. Sopivat sinulle."
Minä supisuomalaisena kehuista hitusen hämmentyneenä kiittelin ja porhalsin eteenpäin. 

3. Se ilontunne, kun on



hoksaus käsillä, 
että ei ole kuin hitusen yli kuukausi niin päästään
isännän puolelle ja päivä alkaa pitenemään.

Loistavia marraskuunlopun päiviä



kaikille! 

Tein heijastimia pyttipannumeiningillä eli mitä askarteluhuoneesta löytyy.

15 kommenttia:

  1. On todella ilo kun marraskuun pilvien välistä pilkahtaa aurinkoinen - niin kuin juuri nyt täälläkin. Ja ilonhämmennys kun vierasihminen pysäyttää kehuakseen.! Näin edelleen!

    VastaaPoista
  2. Hurjan mukavia ja positiivisia asioita tapahtuma näkövinkkeliisi !

    VastaaPoista
  3. orvokki marraskuussa, on itsessään jo täynnä positiivisuutta.
    Positiivista vikonloppua

    VastaaPoista
  4. Olipas paljon positiivisia asioita ja lopuksi vielä se tärkein eli heijastimet :)

    VastaaPoista
  5. Hienosti olet ollut positiivinen. Minulla tuo positiivisuus vaati niin paljon voimia, etten ole ehtinyt koneella paljon olla. Nyt sitten rästejä lueskelen.

    VastaaPoista
  6. Hauskaa ja iloista. Marraskuun selätys sujuu tällä tavoin niin mukavasti.
    Oo- vielä löysit orvokin!

    VastaaPoista
  7. Sinulta sitä illan piristystä tulee 🤗
    Meillä harvinaisia lintuja, tikkojakin kolmea eri sorttia tappelee ruokapaikalla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tullut Emoji kuvaketta. Hymyä ja halia kuitenkin :)

      Poista
  8. Mullakin paljastui orvokki kun lumet sulivat. Se on tosin hiukan ränsistynyt; viimesiään vetelee. Ehkäpä vielä piristyy. Terkkuja teille kaikille mukaville huppanoille! Riitta

    VastaaPoista
  9. Paljon olikin positiivistä heijastimet hienoa positiivistä Hyvää alkavaa joulukuuta :)

    VastaaPoista
  10. Kiitän kaikkia positiivisista kommenteistanne!

    VastaaPoista