tiistai 22. joulukuuta 2015

Perunalaatikko ja Mr Bean

 Joulunalusaikahan on tunnetusti touhukasta ja reipasaskelista,
vaikka kuinka yrittäisi ottaa löysin rantein ja ajelisi polkupyörällä.

Jossain kohden touhuja Mr Bean astuu kuvioihin mukaan.
Näin käy minun kohdallani eittämättä aina.

Läksin tässä ostosparatiisimme sykkeeseen hankkimaan sellaista joulumuonaa,
jota ei lähikaupoista saa.

Ihmisiä oli kuin merenmutaa ja murjottavia myrttejä tönötti siellä sun täällä
pitämässä käytäväparlamenttia tahi muuten vaan patsastelemassa.
Sitä sai sukkuloida oikein sydämensä kyllyydestä.

Olin jopa niin fiksu, jotta kirjoitin ihan kauppalapun,
mutten ollut niin fiksu, jotta olisin sen mukaani ottanut.
Kauppareissussa oli haastetekerrointa siis tuplaten.

Kotiin päästyäni vertailin kauppalistaa ja tavaramäärää toisiinsa.
Eivät ne ihan yhtäläiset olleet, ehei.

Iuks' pottuloota oli keikahtanut ja vuotanut sekä valuttanut nesteet kassinpohjalle.
Kangaskassista, kun oli kyse niin sitä nestettähän oli eteisenlattialla,
keittiönlattialla ...
astuinpa tietysti eteisessä olevaan pottulootanestelätäkköön.
Siihen kaikkein suurimpaan ... ällöttävää.
Mitäs sitä kaatunutta maitoa tässä tapauksessa lientä vollottamaan.
Sukka pois jalasta ja pesulle.
Nostin jalan lavuaariin vesihanan alle, mutten ottanut pyyhettä valmiiksi naulasta.

Meni homma Herra Beaniksi
Seisoin oikealla jalalla vasemman jalan ollessa siellä oikeallapuolen olevassa lavuaarissa.
Pyyhe taas oli vasemmalla puolella kurkotuksen takana naulakossa.
Tukijalassa oli sukka, muttei tukisukka eikä jarrusukka vaan sellainen ihan tavallinen liukas pumpulisukka.
Huomattuani homman olevan hitusen epävakaalla pohjalla repesin.
Hihittelin ja hekottelin, ei olisi pitänyt ottaa pyöräilykypärää kesken kaiken päästä pois.
Jos kaatua kopsahdan ja paukautan pääni niin, 
jotta nirri lähtee 
on siinä haastetta kuolemansyyntutkijalla arvuuttelussa mitä on oiken tapahtunut.

Noh, onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin
ja pääsin lähtemään uudelle kauppareissulle.

Pompataan pikaiseen seuraavaan kukkapurkkiin ilman aasinsiltoja, 
kun tämä yhteys tökkii ja pätkii, jumittaa ...
yrittää sensuroida tahi referoida tätä juttua.

Siis setti 
käsityörintamalla valmistuneita 



kämmekkäitä



koko brotherssin perheelle joki-langasta.

Vävylle 



villasukat 7-veikasta.

Torkkupeitto



esikoiselle.

Esikoisen Sylvi-miirulle



iglu, josta se ei oikein välittänyt.
Otti sieltä vain herkkunappulan makoisiin suihinsa.

Kuusia näpräsin asukkaille 



jouluiloksi töihin.

Kirjaenkelin 



vien myös joulukukkasena töihin.

Toivotan vielä




sinulle blogiystävä!



17 kommenttia:

  1. Kiitos ja riemuisaa myös sinulle itsellesi.
    Sulle sattuu ja tapahtuu, kait sulla on hyvä tapaturmavakuutus.
    Vaan entäs nyt, kun esittelet joululahjat jo nyt, saavat voivat nähdä ne ennen aikojaan? Kaikkea kivaa ja kaunista olet saanut aikaan.

    VastaaPoista
  2. Jouluiloa sinullekin ja Guten Rutsch (niin kuin saksalaiset sanoo) uudelle vuodelle!

    VastaaPoista
  3. Ihanaa joulua myös sinulle Tarina <3

    VastaaPoista
  4. Iloista joulua!

    Näppäristä käsistäsi on valmistunut vaikka mitä ihanuuksia. Kyllä se iglukin voi vielä kelvata, jos vaikka Sylvikin on tuollainen dessimäinen vähän hitaasti lämpiävä :)

    VastaaPoista
  5. ♥kaikki ihania, mutta torkkupeitto ihan huippu! ♥Hyvää joulua!

    VastaaPoista
  6. Upeita juttuja todella kuten torkkupeitto. Meillä käy kissojen suhteen yleensä niin, että juuri se mitä tarjotaan, ei kiinnosta. Pullojukka on täällä pistelty parempiin suihin syksyn aikana. Siksipä jouluksi kasvoi myös rairuoho korissa, sehän EI kiinnostanut luonnollisesti, yritän muistaa laittaa ohraa, jos se vaikka kelpaisi... Ilmeisesti pullojukka ei ole kovin myrkyllinen, koska kissat voivat päivä päivältä paremmin ja syöksyvät sen kukkaparan kimppuun niin mielellään, erityisesti öisin:) Luin, että ruohomaiset lehdet ovat se taikasana, miksi kissoja viehättää.

    VastaaPoista
  7. Oikein hyvää uutta vuotta 2016. Samanlaisissa merkeissä täälläkin kouhotellaan ja toivotaan, että luut säilyvät ensi vuonnakin ehjinä :D.

    VastaaPoista
  8. Hyvää ja oonellista uutta vuotta 2016. Onneksi toohotus on tältä erää ohi ;D

    VastaaPoista
  9. Ihania käsitöitä olet sielläpuuhaillut, voi jepulis sentään!
    Tulin toivotteleen sulle oikein hyvää ja onnellista vuotta 2016!

    VastaaPoista
  10. Heissun! Sinä olet Karvapuusti-blogiani lueskellut ainakin joskus, joten ajattelin ilmoittaa, että kun se jäi tauolle tuossa jokin aika sitten, niin minulta löytyy uusi blogi :) Siellä on jutunjuurta laajemminkin :) http://hetkimajassa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  11. Heissun! Sinä olet Karvapuusti-blogiani lueskellut ainakin joskus, joten ajattelin ilmoittaa, että kun se jäi tauolle tuossa jokin aika sitten, niin minulta löytyy uusi blogi :) Siellä on jutunjuurta laajemminkin :) http://hetkimajassa.blogspot.fi/

    VastaaPoista