tiistai 1. helmikuuta 2011

Se viimeinen talvikuukausi

helmikuu


mielestäni näyttää tällaisesta.


Tapio otti förskottia ja riepottei jo tammikuun puolella.



Kun Tapio on puinut riihensä,
niin siitä on yhdeksän viikkoa kevätkylvöjen tekoon.

Viime sunnuntaina tuuli ujelsi nurkissa ja riepotti tykkylumen puista alas.
Hieman hirvitti töihin tallustelu aamulla,
kun mäntyjen larvat pyörivät tuulessa kuin sähkövatkaimen vispilät kermavaahtoa vatkatessa.

Seisoskelin puiston reunassa ja aprikoin mistäs matkaa jatkan.
Tuumailun lopputulos oli, jotta eteenpäin läpi puiston ...
jos kohtalonani on maallisen taivalluksen loppuna saada männynkarahka niskaani 
niin sitten näin on.
Enpä olisi vispaavia petäjiä päässyt ohittamaan kuin palaamalla takaisin ja
kiertämällä semmosen kilsan&rapiat lenkin.

Oksankarahka ei hyökännyt yläilmoista kimppuuni, mutta tuliaisina vein hupullisen lunta pukukopeille ;o).

Lyhtykin sai osansa



tuulen siirrellessä lunta sinne tänne
&
täältä toisaalle.

Eilen alkoi loma.
Pohojoseen piti ensi suunnitelmien mukaan lähteä,
mutta viime viikonloppua en saanut mitenkäänpäin järjestettyä vapaaksi.
Eipä ole hommat hanskassa, jos sijaiset pyörittävät koko viikonlopun.
Silloin on kyseessä määrä eikä laatu.

Nyt työmaa poijes aatoksista.

Maanantaina mummulla oli likka päivä.
XD lomalainen nuortuu silimissä ;o)
Tarhalle mennessäni aprikoin, 
jotta muistikohan vävy kertoa mummun tulevan hakemaan pikku-ukon kotiin
hoidosta.
Toinen askarruttava asia oli, 
jotta lähteepikö pikku-ukko mummun matkaan lainkaan.
(haku reissu oli ihka ensimmäinen laatuaan)
Tarhan aidan viereltä hihkaisin pikku-ukko ja johan sieltä iloinen pojan nassi tuli mummua vastaan
hihkaisten HE'EI!
Ei tarvinut soittaa isille ja pikkuäidille, 
jotta tulukaapa hakemaan tarhasta mukula ja mummu ;o)
kattolistojen hankintareissun jäläkeen.

Jopa, jopa, lomalaista tänään aurinko helli ulkoilun ajan.
Vaikka pakkasta oli asteen verran niin ihanasti jo auringonsäteet lämmittivät poskia.

Nyt onkin arvoituksen aika 

Ei lähde lattialta hingaten eikä hangaten, mikä se on?

Valo & varjot 



leikivät kivillä

ja



nietoksella

sekä



honkapuunkupeilla.

Nyt ei oteta eläkeläisten tansseista vaaria 
vaan vink' vink' vinkistä vaari arvoituksen ratkaisuun.

Vastaus arvoitukseen on auringonläikkä ... lattialla.

Tykkylumen ripe



näyttää männyn oksalla kiipeävältä mettätontulta.

Pitäisköhän ryhtyä opiskelijaksi niin pääsisi 
musteläiskä testeihin XD naurattamaan haastattelijaa.

Seuraavaksi sitten hahmotustehtävä



oli ihan pakko puuhastella kuvaa, jotta joku muukin voisivat oivaltaa kurret.

Jos huiskasee kameran vastavaloon ja koettaa saada kisasilla olevista kurreista kuvan niin 
aika mestari tulee olla saadakseen laadukkaan ikuistamisen aiheesta.
Pitäisi olla huima reaktionopeus ja älyhyvä kamera tahi vallaton tuuri ajoituksen suhteen.

Taidanpa lähteä tästä rakentamaan pesää sohvalle palapeiton virkkun kanssa.

Nauttikaa olosta & elosta!





17 kommenttia:

  1. Ensinnä, mukavaa lomaa ja toivon hienoja kelejä.

    Olimme tänään myös kävelyllä auringonpaisteen aikaan ja melkein pääsi hiki tulemaan :), tosin oli parit villahousut varuiksi.

    Minulle tuli tuosta tykkylumen jäänteestä mieleen karhu, mitähän siitä musteläiskätestissä sanottaisiinkaan. Hehe, kerran olen ollut jossain testissä ja sieltä sanottiin, jotta olen luomalla oppiva, sitä sitten tässä elon varrella on toteen pantu.

    Kivaa iltaa :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä se on KEVÄT! Tänään kaupungilla käydessäni huomasin, kuinka vesi lirisi ränneistä jalkakäytävälle:)
    Ihania kevätkuvia sinulla olikin.
    tuksu

    VastaaPoista
  3. Ihan selvä lumiukko nukahtanut oksalle. Upeita kuvia. Nauti lomastasi ja ulkoilusta. Kyllä Pikku-Ukko noin mukavaa mummun mukaan lähtee.

    VastaaPoista
  4. Oikein rentouttavansuloisenihanaa lomaa sinulle Tarina :)

    VastaaPoista
  5. Kiitän kommenteistanne Neferi, tuksu, maiju ja Mari!
    Juu-u mustetesti hemmoa nauratti juuttaasti ja yritti olla vakavana tutkaillessaan testiäni.
    Arvovalta taisi olla koetteella. Eipä käynyt katteeksi hänen leipätyö.
    Kyllä talvi vielä kyntensä näyttää, vaikka kevään tuoksua onkin jo ilmassa ja iloista titi-tyy-tä.
    Nii-in mistä sitä lapsen aivoituksia tietää, mummu kuuluu mummulaan, mettään tahi leikkipuistoon, kylille kattelemaan autoja tahi asemalle oottelemaan junia.
    Onneksi mummu kuului myös tarhan portille hakemaan kotio.

    VastaaPoista
  6. Mukavaa lomaa Tarina :)
    Kyllä kivat kuvat tarjosit mukavan tarinan kera, sepäs sopii mulle näin illan tummetessa ja blogi vierailuja päätellessä.
    Hauskoja nuo lumet, niistä voi nähdä vaikka mitä, tuo on masulleen nukahtanut tonttu todella, ihana ♥
    Mukavasti varjot leikkivät helmikuussa.
    Kurrekuvakin kaunis.
    Vaan ei se kevät vielä tulekaan, pakkasta saattaa piisata maaliskuulle kun riennämme pulkkamäkeen :)

    Mutta mukavaa antoisaa lomaa, ja lepäähän nyt välillä tohuiltasi ja makoisaa levollista yötä.

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommentistasi seijastiina!
    Oikeassa olet, vielä on talvi vaikka kevät hieman kujeileekin talven kustannuksella.
    Maaliskuullakin on vielä tiukkoja yöpakkasia auringon leikkiessä päivänvalolla.
    Perhosten leikkiin on vielä aikaa...
    lumikellot sentään nousevat hitusen aiemmin =)

    VastaaPoista
  8. Minäkun ootin Tarinaa tänne pohjoiseen kuin "kokko mikko joulua" vaan eipä totteutunu toive vielä..
    Kyllähän siinä selevä tonttu rönötti männyn oksalla ja pelotti ettei vaan putoais.
    Mukavia loma päiviä.

    VastaaPoista
  9. Tonttuhan se! Täällä oli tänään myös ensimmäinen kevättalvelta tuntuva päivä -5 pakkasta ja aurinko paistoi niin, että oli aivan synti olla sisällä. Hyvää lomaa!

    VastaaPoista
  10. Mukavaa lomaa :).

    Helmikuu on upea kuukausi, jos on tällainen kunnon talvi. Maaliskuussa alkaakin sitten usein yök-loskakelit.

    VastaaPoista
  11. Hyvä idea sohva ja virkkuu.
    Minäkin sain hilekalikoita niskaan kun tuuli riepotteli pihapuita ja tollotin siinä alapuolella.

    VastaaPoista
  12. Hienoja lomapäiviä. Todella hienoja kuvia, en voi mitään, mutta tuli ihan kaipuu tuollaiseen talveen. Meillä on sen verran lunta maassa, että juuri ja juuri näkee talven vielä olevan käsillä. Harmaata on.
    Tuollaisen oravakuvan olen minäkin ottanut. Ei sitä kerkiä mukaan, niin vikkeliä ovat.

    VastaaPoista
  13. Mihinkähän minun kommenttini hävisi.
    Hyviä lomapäiviä kuitenkin.

    VastaaPoista
  14. Rentouttavaa lomailua Tarinalle hienojen kuvien myötä!

    VastaaPoista
  15. Vesimiehen merkeissä syntyneelle onnittelut..

    VastaaPoista
  16. Kiitoksia lomatoivotuksista!
    Kiitos Tarikka onnitteluista!
    ;o) vanheneminen on niin rankkaa, jotta piti ottaa tuupluurit.

    VastaaPoista