sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Elämää sumussa

ja usvaa putkeen.

Ei ole enää



kuuraa



saati niitä sinisiä hetkiä.

;o)muuta kuin kaupan hyllyllä.

Jokaisessa asiassa on hyvät puolensa.

Näin hämeen rajamailla, kun asumme niin
jäipä hitusen viimeiseen hetkeen kesäkukkapyttyjen tyhjentäminen.
Juu-u jos olisimme olleet rotu hämäläisiä niin nyt olisimme kauhoneet kukkaruukuista pois
täysin sulaa ja pehmoista multaa.

Ihan ei ollut vielä kaikki jääherran käsityöt menneet purkoosiin,
kun callunoita tyttären ja rinsessan kanssa laitoimme pariin ruukkuun porraspieleen.
Tukevasti sai takoa rautalapiolla jäätynyttä pintamultaa (n. 5 cm) ennen kuin sai kaivettua koloa silmäniloille.

Tove Jansonilla on jäärouva ja mummu puhuu pakkaspojasta niin pikku-ukko yhdisti molemmat sukupuolet niin siitäpä syntyypi jääherra.

Ihan ei ole priimalaatua 



tämä laukaus etelänmatkalaisesta.

Lampsin töihin tihkusateessa ja silmiini pisti...
taviokuurna, äkkiä kamera esiin ja lintu etsimeen.

Töissä sitten tarkistamaan, jotta oliko aatos oikea ja olihan se ihka oikea taviokuurna.
Työkaverit jo luulivat minun olevan jättipottilottovoittaja, kun olin niin innoissani XD.

Noh,  nämä uudet työkaverit eivät ole vielä oppineet tuntemaan näitä höpsötyksiäni kuten vanhat ja
aamuvuorossa oli vain uusia työkavereita.

Meidät parrattomat vanhat parrat jaettiin neljätä osastolta kahdeksalle osastolle.

Tällainen vanha työkaveri rynnisti rapsaa kirjoittaessani kansliaamme hihkaisten; ihanaa sinä.
Sinullahan on aina työkalupakillinen työkaluja repussa. 
Minä vastaamaan, jotta ei ole enää, kun laukkukaappi pieneni puoleen. 
Ainoana apuna oli tarjota päivystävän remonttireiskan puhelinnumero.
Ehdotin vielä, jotta kysäisee siltä asukkaalta, joka sen ikkunan katolle ropasi auki, jos hän lainaisi työkaluansa.

Pyhäinpäivän sumu oli kunnon ameriikkalainen mörötyskeli.

Ilo ja rakkaus ovat niitä mahti sanoja



kynttilöitä sytyttäessämme, 
joita kaikki edesmenneet ovat meille antaneet.

Auringon makeita 



pilkahduksia toivotan kaikille kylässä kävijöille!



P.S tämä vanha "rakkine" jonka vävy ja kummipoika ovat eräänkin otteeseen elvyttäneet uuteen eloon taitaa nyt vedellä niitä viimeisiä, joten jos iskee blogi hiljaisuus niin tekniikka on pettänyt.














12 kommenttia:

  1. On tainnut olla koko suomi sumunpeitossa.
    Ihanat kuurakuvat alussa.
    Mekin käytiin kynttilät sytyttämässä haudalle.

    Hyvää pyhäiltaa sinne teille! ♥ ♥

    VastaaPoista
  2. Olo on kuin lapsella karkkikaupassa kun saa kuvattua jotain mielenkiintoista. Hyvä sinä. Ei tainnut vedet vihmoa silmiä kuvan jälkeen.

    VastaaPoista
  3. Sumu lie täyttänyt koko Etelä-Suomen Täällä pääkallon paikalla on tänään vielä pahempi kuin eilen.
    Yritä nyt hyvä immeinen saada se rakkine toimimaan ettei pahoja vieroitusoireita tule! Tai siirry älykkäiden puhelimien käyttäjäksi.

    VastaaPoista
  4. Hieno otos harvinaisemmasta linnusta :)

    Sumuista on ollut. Luulin että naapuri polttaa rantasaunaansa, kun havaitsin savun hajun ja sumun yhtaikaa. Tulisipa jo lunta.

    VastaaPoista
  5. Kyllä tuota sumua on ollut,hienot kuuran kuvat.Mukavaa alkanutta viikkoa:)

    VastaaPoista
  6. Hieno "löytö" tuo taviokuurna! Sumuista on ollut täälläkin, saa nähdä, tuleeko lunta nyt niin kuin on luvattu. Vanhat ovat sulaneet aikoja sitten pois. Toivottavasti tekniikka kestää, ettei tarvii uutta konetta hankkia:) Vaikka onhan siinäkin houkutuksensa.

    VastaaPoista
  7. Talven ja vilutuksen varma merkki on lintujen (& oravien) ilmaantuminen tutuille ruokintapaikoille -- nyt kelpaavat jopa kuorimattomat pellavansiemenet.

    VastaaPoista
  8. Minäkin taoin lapiolla omat kanervani jäiseen multaan, joten samat on tunnelmat.

    VastaaPoista
  9. Bongasit taviokuurnan, se vasta jotakin! Ikinä en ole nähnyt.
    Meillä vesisateista ja märkää, viime yönä loskaista lunta. Talvi?

    VastaaPoista
  10. Kiitos kaikille kommenteistanne!
    Saas nähdä kuinka sumulle käy, kun maisema peittyi räntään.

    VastaaPoista
  11. Oi, sinullakin on ollut ilo nähdä taviokuurna ja saada siitä vielä dokumenttiakin ;) Onkohan niitä liikuskellut tänä syksynä enemmän, koska monet ovat saaneet niitä ikuistettua. Meillepäin vain eivät eksy :(

    VastaaPoista
  12. Kiitos kommentistasi Tylsä Mörökölli!
    Pihlajanmarjasato on ollut täällä runsas niin taviokuurnille on ollut reilusti matkaevästä.

    VastaaPoista