maanantai 31. joulukuuta 2012

Vuosi vaihtuu

Otetaampas taaksepäin kelaus



vuoden viimeisistä päivistä.

Palataan ihan jouluaattoon asti.

Ensimmäisen mummon säikytin kostyymilläni



jo ennen työvuoron alkua.

Yökkö lähti töistä heh'heh' hekotellen eikä haukotellen.

Yhden mummon sain liikuttumaan ihan kyyneliin asti
kysellessäni onkos' täällä kilttejä mummoja?

Jouluyllätys



löytyi Tapanin tallustelulla.

Ensimmäisen arkipäivän koittaessa läksimme tyttären kanssa käväisemään äkkiä ostosparatiisista ostamassa kaks' metriä kangasta.
Vävyn jäädessä kotimieheksi.

Neljän ja puolentunnin aikana vävy



ja mukulat ehtivät tehdä vaikka mitä.

Pikku-ukko kertoi; isi teki patsaan pihalle.
Komian patsaan tekikin.

Hmm... kuinkahan kauan pikaisesti retken tulisi kestää,
jotta pihalla olisi Julle Ankanpään patsas?

Kangasta



tarvitsin



kahta sorttimenttiä metrin pätkän kumpaakin,

jotta rinsenssalta ei tarvitse vaihtaa tavallisesta kupista juomisharjoituksen jälkeen



 vaatteita sukkia myöten.

Viattomien lasten päivänä ajelimme vävyn ja rinsenssan kanssa
Tammistoon hakemaan minulle uutta tietokonetta.

Mummulassa oli vielä ehtoolla



Marttikerho.

Pikku-ukko piirsi aika vaikean kuvion ommeltavaksi, mutta miehissä se tuli ommeltua.

Suunnittelin Uuden Vuoden aatolle tanssit asukkaille ja työparikin oli myöntyväinen jalalla koriasti laittamiseen.
Mutta eipä mennyt kuin Strömsössä nämä suunnitelmat.
Noh, glögit ja konvehdit tilattu ja haitar'musiikkia vein levyllisen tänään aamusella vaihtarina hakiessani vakuutusnumeroa.

Eilen illalla oli ikävä episodi töissä.
 Työpari sai agressiivisen asukkaan kimppuunsa.
 Minun käsikin sai oman osuutensa siinä tilanteen rauhoittamisessa.
Onneksi mitään ei mennyt kädessä rikki vaan selvisin venähdys revähdyksillä.
Seuraavan kerran työmaalle sorvin ääreen 9.1.13.
Toivottavasti työparin leukakin säästyi pahimmalta.

Tässä nyt sitten harjoittelen tämän uuden masinan kommervärkkejä.

Sauhupa meinasi nousta korvista



kuvien siirtämisen kanssa ... grrr!

Onneksi vävy, kummipoika ja kuopus ovat maltillisesti jaksaneet olla pitkämielisiä tutoreita.

Perinteinen vuodenvaihteen itkupiirakka jääpi nyt paistamati 
;o) harmi 

Kummipoika ja kuopus loihtivat tapaksia ja klubileipiä njams'.

Taidanpa lähteä vuodenvaihteen rillutuksiin



askarteluboksiin ja


toivotan







14 kommenttia:

  1. Melko värikäs jouluntienoo...:).

    Hyvää uutta vuotta :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos.Hyvää Uutta Vuotta Tarina ♥

    VastaaPoista
  3. Hurjaa menoa työpaikallasi on ollut taas. Täytyy vain huokaista helpotuksesta, etteivät tutkijat innostu moiseen käytökseen ;)

    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  4. Voi Rakas Tarina! Sinulle toivon Oikein ihanaa Uutta Vuotta!
    tuksu

    VastaaPoista
  5. Tuttua menoa työpaikalla, ne mummotkin voivat olla joskus vaarallisia.
    Kaikesta huolimatta Oikein Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  6. Paljon on ollut sattumuksia ja värikkäästi kerrot niistä. Mukavia lomapäiviä ja eritoten hyvää alkanutta vuotta.

    VastaaPoista
  7. Paljon elämyksiä, onneksi positiiviset painottuvat enemmän!
    Hyvää ja turvallista uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
  8. Hurjaa menoa ja vaarallisia tilanteita. Mutta mekot olivat kauniita ja lumiveistos komea! Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  9. Hyvää Uutta Vuotta 2013! Meillä kävi jouluaattona ihan oikea joulupukki!!! ja olikin tosi mukava joulupukki, vaikka vanhempiakin jännitti kovasti.... Onpas kivoja pikkumekkoja!

    VastaaPoista
  10. Parempaa Uutta Vuotta ja vähemmän agresessivia asukkaita!

    VastaaPoista
  11. :) Oikein Hyvää Uutta Vuotta Sinulle!

    VastaaPoista
  12. Pirteitä mekkoja, ja kivoja lumitöitä olivat tehneet pihalle:)

    Onnellista ja iloisen pirteää uutta vuotta!

    VastaaPoista