tiistai 12. maaliskuuta 2013

Pitäisi toimia joskus itsekin sen ohjesäännön mukaisesti

Tauti A taittui ja minä läksin töihin



ollen kuitenkin hitusen kuutamolla,
mutta kuumetta ei enää ollut.

Juu'u en ollut tavanomaisesti tikkana 



vaan liikkeet olivat loivempia.

Työnteko tuntui ihan suoraan sanottuna kuin olisi tuulimyllyjä vastaan taistellut.

Oli tarjolla viel' harvinaista herkkua viikonloppuvapaa ja
todella korea kevättalven keli molempina päivinä.

Lauantaina kuitenkin tein ensimmäisen kevätbongauksen.
Lentokoneiden pörinä
 ja viel',
kun käänsi selkänsä kylmälle viimalle ja paistatteli poskia auringonlämmössä.
Illuusio kesästä XD .
Kotikaupungin korpikenttä on herännyt uuteen kevääseen.

Toiset moittivat tuota lentokoneiden pörinää ja pitävät koko lentokenttää meluisana häiriötekijänä.
Noh, mielestäni lentokoneiden pörinä kuuluu tämän kaupungin kesä-ääniin
 siinä missä peipon lurituskin.

Sotilaskoneista lähtee kyllä sellainen ääni jolloin ei tarvitse korviaan höristellä ;o) kuullaksensa,
mutta harvoin sotilaskoneet kattoa hipovat nousussa tahi laskussa.

Maanantai oli sitten sellainen viiden tähden Karvisen maanantai.
Olo oli kurja ja pää kumisi.
Rempasin viel' pidennetyn työvuoron ikään kuin kuntotestinä.

Kuume nousi uudelleen ja korviin pisti ...
vinku & vonku.

Tänään kävin sitten lääkärin pakeilla.
Eipä voi minua kusipääksi nyt kutsua,
 kun on toisenlaista eritettä otsa- ja poskiontelot täynnänsä.
Molemmissa korvissa tulehdus on kiikun'kaakun.

Jättipä jäljet 



ja pesän teki tauti A.

Ei ollut kyseessä uusi tauti B.
Olisi pitänyt parannella tauti rauhassa kuten ohjesäännössä sanotaan.

Apteekista lähtiessä kantamukset oli kuin olisi prismakaupassa käynyt viikonloppu ostoksilla.
On antibioottia, nenäsumutetta, inhaloitavaa, nenätippaa, yskään tablettia ja perinteistä mikstuuraa.

Ei haittaa pätkän vertaa



vaik' keli muuttui tavanomaiseksi lumisateeksi.

Eiköhän olo kuitenkin kohene



kun popsii kaik' pillerit ja suihkii & hönkii muut tropit.

Pikku-ukko totesi tässä männä päivänä; minä haluaisin siivet.
Teethän mummu minulle siivet, pliiis.

Noh, siipien teko oli yhtä pitkää kuin levveetäkin.

Tulivat kuitenkin valmiiksi pikkuäidin avustuksella.

Rinsenssan



liihottimet

ja pikku-ukon



satumetsänlinnun siivet.

Jos sitä ite höntyili tuon töihin lähdön kanssa niin höntyili myös helmikuu
jääpuikkojensa kera.

Helmikuun hellät tuulet maaliskuulla maksetaan.

Yöpakkaset ovat keikkuneet - 20 molemmin puolin ja
 päivälläkin pakkasta on ollut lähemmäs -10 astetta.

Jäästä ovat



käävätkin tehty.

Ei ole päivänpaiste saanut pälviä aikaiseksi, ei.

Sammaleen vihreys yrittää



voittaa lumivalkean jääden kuitenkin hopealle.

Ei tarvitse vielä haaveilla,




jotta monarkin kaivaisi ihan äkkiä talvitelolta.

Olkaamme kuitenkin kärsivällisiä ja toiveikkaita!

P.S. Kansallismuseosta ei ole kuulunut pihadustakaan nappi asiaan.
Laitoinpa sitten puolustusvoimille sähköpostia ja 
läppäsin täpän pyydän vastausta sähköpostiin.
Jo seuraavana päivänä kopsahti s.postiin viesti.
Eläkkeelle jäänyt sotamuseon johtaja vastasi viestiin ja painii nyt nappien kanssa.
Ootellaan, ootellaan kärsivällisesti
ratas pyörii hangista huolimatta.













15 kommenttia:

  1. No mutta, vai tulit sitten kipeeksi oikein kunnolla!
    Mutta nyt sitten parantelet itsesi ihan kunnolla terveeksi, enenkuin palaat työhön.
    ja pikku-ukon ja Rinsessan siivet ovat ihanat!

    VastaaPoista
  2. Voi, mulla jo neljättä viikkoa ahdistaa hengittäessä. Kunto on surkea ei ole edes intoa rehkiä eli lepoa vain.
    Paranemisia sinulle ja ihanasti kirjoitat:)

    VastaaPoista
  3. Kaikesta sairaudesta huolimatta hurmaava tarina!

    VastaaPoista
  4. Oi voi, kun ei se tauti malta päästää sinusta irti :/ Yleensä sitä lähtee puolikuntoisena töihin, vaikka hyvin tietää ettei kannata.

    Pikaista paranemista :)

    VastaaPoista
  5. Ihana tarina,pikaista paranemista,ihanat siivekkäät:)

    VastaaPoista
  6. No voi sun kanssas, jotta tuli tauti takas ja pahempana.
    Koita nyt hoitaa ittes ihan kuntoon ennen ko lähet minnekkää.:))

    Hauskasti sie kerrot sairastumisesta ja nuo kuvat on niin uppeita.

    VastaaPoista
  7. Pitäs malttaa sairastaa kunnolla! Tämän vuoden flunssat ovat kuulema pitkäaikaisia, joten toivottavasti maltat nyt hoitaa flunssasi loppuun asti. Ja lunta riittää täälläkin. Tosin tänään ilmestyi aurinko jälleen esiin, mutta miinuksella on.
    Somat siivet teit jälkipolville!

    VastaaPoista
  8. Voi harmi.
    No hyvä kun sait lääkkeet niin pian paranet.
    Sulosenikin on vuodepotilaana. hain hänelle eilen lääkettä

    Kauniit siivet olet ommellut.
    olet taitava.

    pikaista paranemista sinne!♥

    VastaaPoista
  9. Sainpas sanoa sen : mitä mä sanoinkaan

    VastaaPoista
  10. Maailmassa säilyy tasapaino, sillä tauti siirtyi minuun. Röhistään nyt täällä aikansa. Kiinnostavaa kuulla nappiasiantuntijan lausunto, jahka valmistuu.

    VastaaPoista
  11. Saisihan tauti jo hellittää...

    Hienot siivekkäät teillä :)

    VastaaPoista
  12. Terve tuloa terveitten joukkoon :-)
    Ja kuten normaalia - valokuvasi ovat mahtavat - kuten siivekkäät lapsenlapsesi XD

    VastaaPoista
  13. Kiitokset teille kaikille kommenteista!
    Tenhosia ovat tohtorin määräämät tropit.

    VastaaPoista