perjantai 26. huhtikuuta 2013

Diggi-loo Diggi-ley

Päivät ovat hujahtaneet suit'sait' sukkelaan sitten viimeisen postauksen.

Yrjö sekä Markku menivät jo ja nyt odotellaan sitten sitä Walpuria.

Kun Yrjö auran pellolle kantaa, 
niin Markku käelle kielen antaa ja Walpuri on valmis kukkumaan.

Juu-u ja kevät on harpponut peninkulmasaappain reippaasti eteenpäin.

Pihan lumivallissa on vielä kokoa ja näköä



vaikka ja kuin.

XD vaikka tytär lumikasaa sitkeästi lasten keitellessä kuravelliä lapiolla hutkien madaltaakin auringonsäteiden sekä ves'sateen apulaisena.

Lumen sulaessa uusi elämä pukkaa esiin



intoa puhkuen maasta

tahi 



muusta kasvualustasta.

Tosin muuanna päivänä pikku-ukko huolestuneena kyseli liukurinsa perään ja milloin tulee uutta lunta,
jotta pääsisi liukumäkeen.

Lupailin hövelinä, jotta kyllä sitä lunta vielä tänä vuonna tulee lisää aivan varmasti.

Västäräkistä vähäsen totes taas pappa töissä.
Siinä me sitten nokat kiinni akkunassa seurasimme sen pyrähtelyä yhtäälle ja toisaalle
huokaellen, jotta tuonne pihalle kun vaan pääsisimme.
Aivan kuin johtajattaremme olisi sydämistämme lähteneet huokailut kuullut, kun iltapäivästä toi tilapäislukon puutarha-aidan porttiin.

Samaiselle papalle lupasin aamutoimissa, jotta opiskelija tulee lääkeluennonjälkeen vaatteet päällä osastolle ... papalla silmät suurenivat ... ja minä jatkoin;
Noh ei hän ole koskaan osastolla alasti nakuna ollut, mutta tulee ulkovaatteissa, jotta päästään sisäpihalle.

Ennen lomaahan 



työpäivät ovat varsimnaista hilipatirippania.

Kitupäivän aamutoimissa toinen pappa tuumasi työparilleni osoittaen minua; tämä rouva on digiloo.
Korvamato seurauksella heh'heh.

Aika sukkelaa sitä sai tänään kimaltamattomia valkoisia hummeleita toinen toisensa eteen pistellä.
10 aikoihin alkoi puhelin pirisemisestään piristä. 
puolilta päivin totesin likoille, jotta nyt hilpaisen hallintoon ennen kuin luuri kasvaa korvaan kiinni.
Takaisin kansliaan hulmutessa laitoin luurin kotvaksi taskuun  ...
TöTtÖrÖöRäÄ vappuviuhkatorvella ...
onneksi luuri oli taskussa ja riskinhallinta kesti tämän 
ehkei niin sulosointuisen fanfaarin XD.
Likat olivat nähneet oikein vaivaa tähän BöÖ'hön.
Kaks' istui "paperitöissä" keskittyneen näköisenä tietokoneilla ja 
tämä musikantti seistä tönötti torvineen kansliatuolilla "nurkan takana" näkymättömissä.

Jokainen osastomme tiimiläinen ottaa työnsä erittäin vakavasti.
Eikös vain?

Vakavasti ottaen saunavuoro lähenee leppeine löylyineen.

Loman ajan aion olla



taivaanrannan maalari

ja innolla nautin siitä mitä 



lumen alta löytyy.

Nauti sinäkin kevään yllätyksistä 
ja laske liukurilla, jos lumisade siihen suo mahdollisuuden!


























20 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat. Kyllä tästä keväästä pitää nauttia, tosin tänään satoi koko päivän vettä. Teillä jo siellä löytyy kukkasiakin, meillä ei vielä ole mitään.

    VastaaPoista
  2. On tämä kevät mahtavaa aikaa, toisaalla kukat kukkii ja toisaalla vielä lasketellaan pulkalla. Isot lumikasat vielä teillä!

    VastaaPoista
  3. Kevättä pukkaa, joo.
    Meillä ei enään liukurilla lasketella.
    Teillähän näyttää vielä olevan lunta, mutta kukkat sieltä jo puhkeaa.
    Hyvää viikonloppua sinne teille!♥

    VastaaPoista
  4. Kevät on vauhdilla tullut ,täällä ei ole enää lunta eikä pääse liukurilla laskemaan,siellä voi viellä vähä aikaa nauttia lumesta.Mukavaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
  5. Meilläkään ei enää lunta näe, mutta teillä onkin vielä aika paljonkin.
    Mutta kyllä se siittä varmaan vikon sisällä vähenee teilläkin taatusti!
    Hyvää perjantai myöhäistä sdinne!

    VastaaPoista
  6. Vettä sataa ja vettä sataa...Taitaa tulla kesä:D kevään merkkejä on jo rutkasti sekä ilmassa, että maassa, joten taitaa se kesäkin sieltä vielä tulla. Nautinnollista lomaa!!!

    VastaaPoista
  7. Kiva kun kevät edistyy ja kesä lähenee. Hyvää loma-aikaa ja rentoutusta.

    VastaaPoista
  8. No nyt sitten otat rennosti loman... taitaa olla toiveajattelua, kyykit kuitenkin kameroinesi joka männikössä. Ihanaa Walpuria!

    VastaaPoista
  9. Ihanaa kevättä ja mukavaa rentouttavaa lomaa.

    VastaaPoista
  10. Miten nuo natiaiset aina keväällä talvea takaisin toivovatkin. Oliskohan siinä itsellekin mallia. Kevät on kyllä paras vuodenaika minusta. Mukavaa lomaa!

    VastaaPoista
  11. Olipa hilpeän hauska postaus.
    Tähän aikaan keväästä on nautinto aloittaa loma, joten oikein hyvää lomailua sinulle.
    Minä saatan vielä pulkkailla, jos siltä tuntuu, mutten taida viitsiä enää, vaan seurailen, kun lumet pikkuhiljaa häviää.

    VastaaPoista
  12. Hyvää lomaa ja 'pulkkakelejä' (joita tavallisesti Vapun aikaan taivaalta järjestyy).

    VastaaPoista
  13. Näinhän se on; kun kevät tulee, tulee se ryminällä. Täällä on jo puut ehtineet saada aika suuret lehdet. Ja koivut tuottavat siitepölyä niin että... Hyvää lomaa ja nautinnollisia kevätpäiviä!

    VastaaPoista
  14. Kuulostaa olevan satarosenttisen vakava työpaikka :).

    Mukavaa sunnuntaita.

    VastaaPoista
  15. Teillä se kevät on pitkällä, ikävää pikku-ukolle kun lumet lähti.
    Täällä on vasta päästy lumesta ja maasta alkaa työntymään pientä esiin ja vauhdilla. Eukolla on tekemistä kun yrittää muistella mitä on missäkin.
    Ei kun hyvää kevään jatkoja ja PS. Kuten normaalia - oivallista luettavaa XD

    VastaaPoista
  16. Karjalassa puhutaan rospuutosta: tiet menevät huonoon kuntoon. Hyvä, että pääsin eilen mökille, ja nyt aprikoin, miten ihmeessä pääsen takaisin. Toivotaan, että vesisade jatkuu ja hävittää loputkin lumet 'varatieltä'.

    VastaaPoista
  17. Vettä sataa loputkin lumet saa kyytiä!
    Mukavaa vappua!

    VastaaPoista