lauantai 4. toukokuuta 2013

Ensimmäinen eväsretki

tälle keväälle ja rinsenssalle ylipäätään.

Alkumatka pisteltiin ihan asfalttikatuja pitkin.

Kyllä sitä asvalttikadun vierullakin on nähtävää, kun sillä silmällä katselee.

Valkovuokko kukki



koreasti pientarella.

Metsän siimeksessä vuokkoja ei vielä näkynyt.


Tuoreita



ketunleipiä löytyi kyllä.

Sulamisvesi lääseiköstä



ei löytynyt sammakonkutua.

He'heh eikä kukaan meistä polskahtanut heittämään sinne talviturkkia,
vaikka aika uhkarohkeasti reunalla notkuimme.
Rinsenssakin kuuliaisesti seistä tönötti ukin kanssa rannalla ;o) 
ja seurasi vesihämähäkin matkantekoa.

Orava oli



jo käpyeväällä.

Meillä oli vielä edessä ylämaata jonkin matkaa



ennen eväspaikalle saapumista.

Kyllä ukin tekemät



lauantaimakkarasämylät maistuivat hyvälle.

Viime kesänä kerran meinasi tulla tenkkapoo, kun läksimme extemporee retkelle eikä jääkaapissa ollutkaan lauantaimakkaraa.
 Miltäs ne eväät sitten maisutvat?

Olisi luullut, jotta rinsenssasta olisi ollut puhti pois retken jälkeen,



mutta jaksoi pyrähdellä vielä kuin västäräkki ees'taas vielä kotipihassakin.

Ihan pikkuisen on tullut askarreltua lankojen parissa.

Virkkasin Artturille



tennarit postitettavaksi.

Nauttikaatte aurinkoisesta viikonvaihteesta!


18 kommenttia:

  1. Kyllä nuo eväsretket on sitten mukavia! Meillä vähän samoin tuon lauantaimakkaran suhteen ;D Kiitos tennareitten ohjeesta, tuli tarpeeseen!

    VastaaPoista
  2. Upeat tennarit! Kyllä eväsretket on mukavia, oravakin näyttäytyi :) Minä en ole nähnyt västäräkkiä, enkä oravaa. Ainoat näkymät oli lauma räkättirastaita. Ihan kivoilta nekin näyttivät kun mulla ei ole mansikkamaata jota varjella :D
    Mukavaa viikonloppua!
    -Bemu-

    VastaaPoista
  3. Mukava metsäretki teillä taas ollu varmasti virkistävä niin ukille kuin lapsillekkin.
    Mikähän siinä on että nuille retkille täytyy aina olla sitä entis ajan parasta makkaraa.
    Meillä ei vuokot vielä kuki eivät ainakaan äitienpäiväksi meidän pihassa.

    VastaaPoista
  4. Tärkeintä retkessä on evästauko ja kunnon eväät täytyy olla - meillä myös nelijalkaisella retkeilijällä :D

    VastaaPoista
  5. On teillä ollut mukava eväsretki:)

    VastaaPoista
  6. Noi on kivoja retkiä!
    Silloin kun olin vielä töissä, niin lasten kanssa aina tehtiin kerran viikosa melkein eväsretki jonnekkin luontoon, niinkuin omien lasten kanssa myöskin.

    VastaaPoista
  7. Kiva eväsretki. Me lähdemme tänään picknickille puistoon. Eväät ovat jo pakattu. Aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
  8. Ihana eväsretki. Ihanat tennarit, ja oravakin käpytutti suussa :) Iloista kevättä!

    VastaaPoista
  9. Lauantaimakkarasämpylät ovat taatusti parasta retkievästä. Tennarit ovat kertakaikkisen kauniit. Varmaankin juhlatennarit.

    VastaaPoista
  10. Ihana eväsretki. Meillä on niin kolea sää, ettei retkille olla vielä päästy. Ihanat lenkkarit. Mukavaa alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
  11. Onpa soma kuva oravasta -- joka on muutenkin kiitollinen kuvauskohde.

    VastaaPoista
  12. Tulipa ihan mieleen, kun pääsin 55 vuotta sitten enon mopon takapaksilla kerhoon ja oli ne lauantaimakkaraleivät. Herregud tätä ajan lentoa :).

    Olipa mukava päivä teillä.

    VastaaPoista
  13. Olipa suloisen keväisiä kuvia. Tuo orava oli varsin hellyttävä! Onnellista viikkoa Sinulle ja läheisillesi!

    VastaaPoista
  14. Retkellä on niin mukavaa ja eväät kyllä maistuvat. Pikkuisten kanssa luontoretket on niitä upeimpia.
    Siellä on keväistä, myös minä olen ihaillut västäräkin tepastaelua katonharjalla, aamulla näkyi ensimmäinen kirjosieppokin.
    Tennarit on niin söötit, että kelpaisivat minut jalkoihini.

    VastaaPoista
  15. Niin ihana valo kuvissa ja tunnelma tietysti, eväsretket ovat ihan parhaita, josko huomenna menisimme rannalle makkaranpaistoon...ja kaakaota termoskannuun...oikein mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  16. Kiitän teitä kaikkia herkullisista eväs kommenteista!
    Kevät etenee kohden ... XD vuoden vaihdetta

    VastaaPoista
  17. Minä käyn joskus eväsretkellä meidän takapihalla, lastenlasten kanssa :)
    ei oo liian pitkä matka huonopolviselle mummelille :)
    Ihania kuvia taas sinulla!
    Mukavaa viikonloppua!
    tuksu

    VastaaPoista
  18. Kiitos kommentistasi tuksu!
    Eväsretki sujuu mainiosti takapihallakin. Silloin, kun likat olivat pieniä niin välillä olimme retkellä oloskin sohvalla eväinemme.

    VastaaPoista