keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Hihana hiljaisuus

Nyt täytynee kuunnella hetki hiljaisuutta, jotta kykenee rauhoittumaan yöpuulle.

Töissä oli aivan uskomaton vuoro. Asukkaat ovat väsyneet inttervalliasukkaaseen tai oikeammin hänen käytökseen. Koko vuoro oli kuin olisi istunut ruutitynnyrin päällä.
Ensimmäinen kerta yhdeksään vuoteen, ettei virikeryhmää pystynyt pitämään. Nallekarhu papoillakin kärähti käämit. 
Tiiminvetäjäpalaveriin valmistautuminen oli listalla unohda koko juttu. Huomenna täytyy aamusella harrastaa pikalukua.
Olen siis tämän päivän palkkani ansainnut. Joka juuttaan sentin.

Postikusti oli polkenut pakettikortin postilootaan ja nyt täytyy malttaa odottaa perjantaille, jotta pääsen paketin hakemaan. Olo on kuin pikku likalla jouluaaton aattona. ; ) olen varmaan postin ovenkahvassa ennen kuin koko putiikki on auennut.

Pikkukalakin on vielä hengissä eikä ole tullut syödyksi. XP eikä ole tullut kuvatuksikaan.

Nyt alkaa jo suloisesti uni painamaan yläluomia ja viisasta olisi mennä vällyjen väliin, kun on aamuvuoroon meno.

Kauniita unia kaikille kyläilijöille!

5 kommenttia:

  1. Työn iloa huomiselle päivälle!
    Kauniita unia!

    VastaaPoista
  2. Ei auta kuin toivoa että huomenna päivä on uusija parempi.Mielen ne tuollaiset osaa pahoittaa ja eivätkä osaa etes anteeksi pyytää jos haluaisivatkaan.Kauniita ja jännittäviä unia.kirjoitteli Tarikka

    VastaaPoista
  3. jees, on siinä optioita kerrakseen....mutta parempi päivä toiveissa jatkossa :)

    VastaaPoista
  4. Hyvää tätä päivää!!! :)

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa melko karmealta työpäivältä. Parempaa tätä päivää :)

    VastaaPoista