torstai 15. huhtikuuta 2010

Huomenta!

Tänään on se kuuluisa toivoa täynnä oleva torstai.
Traditio aamukahvisessio on takanapäin ja tässä vetreyttelen sormiani.
Sormet eivät ihan vielä toimita tehtäviä halutulla tavalla ; )

Tiistaina olin kävelyllä ja hihitytti mielessä ja varmaan kasvoillakin oli sellainen idioottimainen virnistys.
Juu-u olin äärimmäisen iloinen nähdessäni kirkkopuistossa räksiä. 
Harvemmin sitä kyllä räksän nähdessään ilahtuu. Noh, ehkäpä on syytä ilahtua kerran vuodessa.

Punarinta pariskuntakin on palannut reviirilleen (kotopihamme kuuluu siihen) ja jopa ne livertelevät ihanasti kosiolauluja.
Melkoinen metakka jo tästä pihapiirin sekakuorosta lähtee, kun laulavat yht'aikaisesti.
Varikset, harakat, tali- ja sinitiaiset, punarinnat,peipot, mustarastaat... räksät osallistuvat ain silloin tällöin verailevina tähtinä.
Kuoron jäsenistä uupuvat vielä västäräkit, kirjosiepot ja pääskyset.

Klo 6.30 oli -2 pakkasta ja sehän ei vanhan kansan suwiyöt meiningissä ole hyvä asia. Nääs kylmät yöt jatkuvat monta viikkoa eteenpäin.
Aurinko kuitenkin paistaa liki pilvettömältä taivaalta joten eipä murehita.

Iltavuoro on edessä, joten ulkoilemaan juurikaan ei ennätä.
Viisaampaa on olla höntyilemättä itteensä hikeen mutkan kautta kävelyllä, kun työpäivä alkaa koulutuksella. Tälläerää istun kuulijoiden penkissä.

Joskohan nämä sormet jo toimittaisivat ...
X D

saanen esitellä



tässä on kesäpuseroni.

Taidanpa kokeilla joko koukku pysyy kädessä.

Linnunlauluista torstaita kaikille!



12 kommenttia:

  1. Onpa tulossa hieno kesäpusero :) Vaan on noissa paloissa yhdistelemistä - ja muutama langanpää pääteltävänä :0
    Meilläkin oli aamulla melkoinen linnunlaulukonsertti, äänekkäimpinä peippo ja kuusitiainen.

    VastaaPoista
  2. Kylläpä tulee hieno kesäpusero! Täälläpä ei vielä ainakaan aurinkoa näy, mutta toivotaan että aurinko matkustaisi tännekin asti. Nyt alkoi ruokaremontti Unelmakodissa, mutta siitä sitten enemmän blogeissani. Mukavaa päivän jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Oikein hyvää huomenta! ( oh, klo onkin jo 9.47 ). Tulossa erittäin kaunis pusero! Aurinko paistaa ja linnut laulaa! Iloista päivän jatkoa! :)

    VastaaPoista
  4. Nätit värit tulevat kesäpuseroon. Mukavaa työpäivää ja vetreitä sormia toivotellen :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteista Huopatossunen, Helena, Eila ja Neferi!
    Jäi tuossa tekstissä mainitsematta, jotta ei ihan presis ohjeen mukainen pusero ole suunnitelmissa, mutta palat ovat ohjeesta. Siis puserosta tulee sellainen tunikatyyppinen ja hihaton.
    Juu-u aikas imelän väristä lankaa. Mieleeni tulee mansikka-, minttu- ja vaniljajäätelöt ja nehän passaa kesään.

    VastaaPoista
  6. Huomenta,tuleepa siitä kesäinen pusero!

    VastaaPoista
  7. Värit ovat nätit ja taatusti tulee hieno kesäpusero! :)

    VastaaPoista
  8. Pusero vaikuttaa todella kauniilta.
    Meilla on tanaan ihana kesainen paiva. Olen kaivanut kesavaatteet esille mutta kylla taitaa tarvita viela lamposempaakin, varsinkin iltasin. =)

    VastaaPoista
  9. Meille ei ole vielä västäräkit kerinneet mutta peipposia sitäkin enemmän.Ihanat värit on Sinun kesä tunikassa vai onko se toppi nyky kielellä.Minäkin joutaisin nyt puseron tekoon kun en pääse mihinkään ,sillä teloin leikkausjonossa olevan jalkani Oulun reissulla.

    VastaaPoista
  10. Vau,siitä tulee hieno tunika!
    Onko lanka Kotiväki?

    VastaaPoista
  11. Kiitos kommenteista vesimiesneuloo, suvi, Ida Maria ja Tarikka!
    Talvi on ollut niin pitkä, joten olen vallan kade Ida Marian kesälle.
    Tarikalle pikaista paranemista ja teeppä itsellesi mielenvirkistys kesäpusero!

    VastaaPoista
  12. Märta on kotiväkilankaa vuodelta nakki ja sota eli tosi vanhaa lankaa.

    VastaaPoista