maanantai 19. huhtikuuta 2010

Mainio maanantai

ja Pilvi on sankarittaremme ja lentoliikenteen jumittaja.

Ilta aamun keikauksen laulu oli Konsta Jylhää eli vaiennut viulu ... iloja ihmisten, suruja sydänten...

Nukuin viime yönä sellaiset hippasen päälle neljä tuntia ja aivoilla on ollut ihan omaa kivaa koko päivän.

Onneksi olin saunamaijavuorossa.
Asennoituminen äkkäilijöihin oli; juupa juu, sano jätkät päissään ja muuta he eivät sitten sanoneetkaa.
Pappa oli äärimmäisen hyvillä jousilla varustettu. 
Hänet, kun sai istumaan kylppärissä jo nousi ylös ennen kuin selkäni ennätin kääntämään.
Pesuhetki oli hilipatihippanin ja aerobicin sekoitus, mutta puhdasta tuli papasta ja katostakin. 
Pukuhuoneessa hän toisteli useaan otteeseen ei ole rahaa. Minä siihen, jotta eipä me rahaa täällä tarvita.
Nautitaan siitä mitä päivä eteen tuo.
Hissiä odotellessamme hän sitten halata russautti ja sanoi, kiitos saunasta. 
Kylmiä ovat kolikot tuohon kiitokseen verrattuna.

Iltapäivällä eläkeläiset tulivat esiintymään ruokasaliin ja sinnehän me tietenkin lähdimme jortsuihin.Vain pari asukasta ei halunnut lähteä mukaan.
Ohjelmassa oli hanurinsoittoa, tanhua & tanssia ja runonlausuntaa.
Toisen osaston asukas kannusti erinomaisesti esiintyjäryhmää ja laukoi melkoisia (lue hupaisia) välikommentteja.
Sitten, kun kajahti Tulipunaruusujen alkutahdit niin hän hihkaisi nyt pitäisi taputtaa (hänellä on amputoitu vasenkäsi olkapäästä lähtien) mutten minä voi ... ja siinä samassa tanssijat ovat juuri hänen kohdallaan rytmikkäästi taputtaen .. niin hän jatkaa tanssijaa katsoen, sinä voit. Kohdalle sattunut tanssija oli hitusen hölmistyneen näköinen, onneksi ei seonnut askelissaan. Silloin minulta karkasi hepuli nauru ja nauru valui pitkin poskia. Työkaveri ei ollut kuullut tätä loppukaneettia ja katsoi kotvan minua ja niinhän se hepuli sitten tarttui häneenkin. Jahka minä sain naurun poikki niin kykenin selittelemään tämän loppujutun hänelle sillä lopputulemalla, että  hänellä hepuli alkoi uudelleen. Työkaveri kykeni vastaamaan vain pään nyökyttelyllä kysymykseeni vieläkö minulla on silmät piirrettynä päähän vai onko nekin karanneet poskille.

Nyt on jatsattu jortsuissa jalat kipeiksi.

Puolilta päivin tuli aivan valtava raekuuro. Rakeet olivat ihan perinteisesti valkoisia ; ) ei tullut tuhkapilvi viettämään nimipäiviä alas korkeuksista.

Kevät pullistelee


ruusun 



ja sireenin silmuissa jo valtaisaa voimaa.
Tulkoonkin taivaalta rakeita tahi räntää ja remutkoon pakkaspoika talvea haikaillen. 
Tuulikin osallistui kuvanottoon saaden kuvat epätarkoiksi.

Kaupassa pisti silmään tämä



ja sehän halusi sieltä lähteä mummulaan.

Tämä retromekko



liimasi katseen oikein kunnolla lehteä lahvatessa.

En ole ommellut aikoihin yhtikäs mitään, mutta katsotaan meneekö ompeluinspis ohi vai niin pitkälle, jotta löydän itseni kangaskaupasta.

Nyt pik'pikaa Paholaisen tyttären touhuja vahtimaan töllöstä.

Viihtyisää ehtoota ja makoisia unia!


10 kommenttia:

  1. On totisesti ollut monipuolinen työ päivä.Hiirenkorvat ei meillä vielä näyttäydy kun on niin kylmää mutta jo kuukauden sisällä varmaan..

    VastaaPoista
  2. Voi vitsit, että sinulla on mukava työpaikka.
    Jos vielä kelpaisin työhön hakisin juuri tuon tapaista työtä.
    Harmittaa kun on yli ikäinen niin on vain tyydyttävä koti oloihin.("mukavaa tämäkin")
    Toivon jatkossakin lisää yhtä mukavia työpäiviä kuin tänään.
    Oliko se niin, että nauru pidentää ikää, vain miten se oli??))
    Hiirenkorvat ei meilläkään vielä näyttäydy.
    Hyvää yötä!)

    VastaaPoista
  3. Mistäs kaupasta tuommosia käsityölehtiä löytyy? Jo vain kelpais mullekin niitä hiirenkorvia odotellessa.

    VastaaPoista
  4. Tuota samaa mekkoa ihailin minäkin, mutta ei minun ompelutaidoillani sellaista saa aikaan :( Minun korvamatoni on jo useita päiviä ollut Smoke on the Water :D

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteista Tarikka, vesimiesneuloo saga ja Huopatossunen!
    Kyllä mekin saamme odotella vielä hiirenkorvia, mutta silmujen pullistelu sentään lupaa, jotta niitä sitten jossain kohden tulee.
    Tuolla nauruhepulilla tuli monta vuotta lisää aivan taatusti.
    Ostin lehden Pyrhöseltä, kuuluu M-kauppaketjuun. Markettien lehtihyllyillä en ole vähään aikaan notkunut, joten enpä tiedä löytyykö sieltä. Luulisin, jotta löytyypi sellaisesta kaupasta/kioskista, joka panostaa lehtien irtomyyntiin.

    VastaaPoista
  6. No, jopas tuli nauruinen päivä tännekin, kun kaksinkerroin saa lukea sinun työpäivääsi ja sieluni silmin voin nähdä kaiken! Kiitos iloisesta aamun avauksesta! On sulla vaan ihana työpaikka! Oikein iloista ja aurinkoista päivän jatkoa!

    VastaaPoista
  7. No hehheh :).

    Minullakin tuo sama käsityölehti ja siinä on kivoja ideoita.

    Parempia unia seuraaviksi öiksi, näkyy olleen aivot infernaalisella tuulella vähäisen nukkumisen jälkeen :))))

    VastaaPoista
  8. Ain` naurain työtäs tee :) Tulipa hyvälle tuulelle kun luki tekstiäsi, hymy on herkässä. Keväiselle ei tällä hetkellä tunnu, viima kävi luihin ja ytimiin asti, hrrrr. Lämmintä keliä odotellessa voi neuloa vaikka lisää sukkia :) Mukavaa tiistai päivää! -Hilima neulomosta-

    VastaaPoista
  9. Kiitän teitä kommenteista ja sydäntä lämmittävästä palautteesta Helena,Neferi,Hilima ja Ida Maria!

    VastaaPoista