sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Vasa marsch

Ukkonen roimi eilen pitkin päivää ja ehtoota ja helle herkesi.
Lämpötila tipahti viidellä asteella reilussa tunnissa.
IHANAA!
Töistä kotiin pääsin kuurojen raossa kuivana.
Noh, jalat hitusen kastuivat isoissa lätäköissä.
Ensimmäiseen lätäkköön porhaltaessa vauhti ei ollut ihan mitoitettu rapakon pituuten 
tieteen & taiteen sääntöjen mukaan. 
Vauhti alkoi hiipumaan ennen kuin rapakon reuna oli käsillä, mutta sentään piisasi, ettei kesken kaiken tarvinnut jalkoja puottaa polkimille.
Toisen lätäkön vesi sitten loiskui kivasti ja vauhtia oli mallikkaasti.

Aamuvuoroon mennessä lätäköt olivat kutistuneet



ukkosmyrsky riepotti vaahteran kukkasadon laakista alas.
klikkaa kuva isommaksi

Kastemato-liekkujen uimakouluille olisi saumaa, mutta oli niitä vielä kaduilla kuivattelemassa & matkalla aidan taakse kuivemmille maille ellei mato päässyt linnun aamiaiseksi. 
Ehkäpä nämä veteen hinkuajat
olivatkin näitä onkilierojen sukua ; )

Ja-has mitenkäs ukkonen, lätäköt ja liekut liittyvät Vaasan marssiin.
Noh, sen verran, jotta sinne työmaalle piti mennä ja matkan varrella ...

Helluntai sunnuntai pyörähti tavalliseen sunnuntai malliin. 
Mummoille mekot rintarosseineen ja papat pistivät diakonaalihousut jalkaan & kovat kaulaan.

Tulimme ruokasalista lounaalta ja neljä pappaa jäi miesten porinapiiriin ja heillä oli ilmeisen hauskaa, 
kun sivukorvalla kuuntelin juttuja.


Yksi pappa laulaa luikautteli rupattelujen väliin ja sitten ...
yks'kaks' vaihtuupi laulu ruotsin kielelle ja sitä tulee sulavasti pätkä ja se jumittaa aina samaan kohtaan.
Minä mietin mikä kumma tuo laulu on ? ? ?
Kun muistaisi laulun nimen edes suomeksi niin sitten sen voisi pähkäillä ruotsiksi.
Ainokainen ajatus, jotta pohojanmaalla ollaan ja tukevasti. 

Tässä olikin sitten se päivän kovin pähkinä.
Heitetään het' perään toinen sanonta ... kyllä se sokea kanakin juvän löytää, kun aikansa etsii.

Siinä tuli muutama laulukirja plärättyä ja johan otti onkeen ja vein kirjan papalle

Sanoin, jotta tuossa on sanat siihen lauluun mitä äsken lauloit....
pappa vastaa; en näe lukea, kulta pieni.
Minä nappasen rillit hänen rintataskusta ja totean laitappa nämä niin teksti kirkastuu.
Pappa lukee ja katsoo sitten minua ihmeissään/ epäuskoisen näköisenä ja minä sitten näytän sormella kohtaa missä hänen sulavasti laulama säkeistö oli.
Pappa tokaisee enhän minä osaa, se on ulkomaan kieltä.
Siinä oli taasen kohta Tarinalla, jossa ei tiennyt miten päin olisi ja karkaakos nauru.

Ongema, kun ei ratkennut niin käännyimpä sitten nykyajan tekniikan pariin ja puottelin YouTubeen. Aattelin, jotta sieltähän se löytyy ja sitten popitetaan marssi hanat kaakossa niin, jotta kanslia kaikaa.

Eipä tuokaan konsti avittanut asiassa. Toki Vaasan marssi löytyi laulettuna, muttei Vasa marsch.
Nytpä kysynkin tietääkös kukaan, kuka tai mikä kuoro laulaisi marssin ruotsiksi?!?
Jos nimi hakusanalla sen löytäisi.

Pysytään vielä kotva laulannossa.
Käki kukkuvi tuo, tiria holdria tiria holdria ku- kuu
aamulla töihin mennessäni luonnonpuistossa.

Ihanaa sunnuntai ehtoota ja virkeää alkavaa viikkoa!

9 kommenttia:

  1. No nyt minulle sitten tuli joku kuva päähän, missä lady pyörällä ajelee ja helmat liehuu sekä jalat poissa polkimilta...missä hiivatassa sellanen kuva on - toivottavasti en herää yöllä miettimään :D.

    VastaaPoista
  2. Jopas on ollut myrsky!!Kun vaahterasta kukat tippui....
    Täällä satoi jonkun verran ja ilma viileni +14
    piti etsiä villatakki ja villasukat!!!))

    VastaaPoista
  3. Ei sano kyllä Vaasan marssi minulle mitään... mutta olenkin enemmän rokki-ihmisiä :D Kylmää on tänä aamuna ja pojilla käsky mennä bussilla kouluun, kun toppavaatteet on jo pakattu varastoon ;)

    VastaaPoista
  4. Hihi, onpas ollut makea näky, kun Tarina pyöräilee mannuilla. Täällä on nyt +8, mutta ah, niin ihanan raikasta! Kyllä ne helteet vielä saapuvat, joten nauttikaa tytöt, nyt tästä ihanasta viileydestä! Mukavaa päivän jatkoa ja alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  5. Tässäpä Wasa marsch sanat:

    Wasa marsch

    I högan nord vår vagga stod
    vid stormigt hav och skummig flod,
    Vi växte upp ur frostig bädd
    som vintergran i drivor klädd.
    Han står så grön
    i vita snön,
    han reser stark
    sin kronas park
    ur armod och ur ödemark.


    Som tusen vågor sammangå
    kring Finlands bygd i gördel blå,
    så mötas hjärtan, mötas namn,
    o, fosterland, uti din famn.
    Att bära glatt
    din fanas skatt,
    att kämpa med
    i främsta led
    var fäders bragd, var Vasa sed.


    Vårt land! Vårt finska fosterland!
    Din fasta botten är vår strand.
    Så lär oss bli din starka vall,
    som havets våg ej bryta skall.
    Slå högt, vår barm!
    Väx stark, var arm!
    Väx stor i skygd
    av söners dygd,
    vår höga nord, vår finska bygd!



    Zacharias Topelius.

    VastaaPoista
  6. Näkyi löytyvän oikeat sanat marssiin.
    Hauskaa alkavaa viikkoa.
    En olisi kyllä tällä huonolla kouluruotsillani osannut edes auttaa.

    VastaaPoista
  7. Viileni ilma hieman täälläkin ja vettäkin on saatu jotenka olosuhteet siedettävät.
    Kunhan ei Neferillä pyöri sama kuva pyöräilevästä leidistä kuin minullakin.Mutta Tarinasta se kuva olisi pitänyt ottaa ehdottomasti.

    VastaaPoista
  8. Lopulta löysin tieni tänne, minäkin. Ihana blogi. Laitan omiin suosikkehini, oman blogini sivulle.
    tuksu

    VastaaPoista
  9. Voi kiitos rakkaat blogiystävät valloittavista kommenteista!
    Erikois kiitos Elenalle Vasa marsh sanoista!
    Vanhainkodissa joutuu kaiken moisen musiikin kanssa tekemisiin. Käykääs kuuntelemassa marssi yoytubessa suomeksi naiskuoron esittämänä.
    Jos jostain löydätte Neferi ja Tarikka ko kuvan niin haluaisin sen mieluusti nähdä. Tarikka ainakin hallitsee skannaamisen ja sen sähkiksen kautta minulle niin voin liittää tänne kaikkien riemuksi.
    Kiitos myös uudelle blogiystävälle tuksulle, jotta tulit kylään.

    VastaaPoista