maanantai 3. tammikuuta 2011

Uusi vuosi on tukevasti alullaan

Uuden vuoden yönä, 
kun valvoi kummitustentunnin yli niin sitähän unimurmeli nukkui pitkälle ensimmäistä päivää.
Vuoden ensimmäisen sitten päätin pitää sohvankuningattaren villasukkapäivänä.
Siivoten digidigiltä tallennettuja ohjelmia.

Aloitin lapasen kutomisen, mutta etusormet ja peukalot anelivat armoa moisesta puikoilla pökkimisestä.
Laitoin puikot ja langat sivuun odottamaan sormenpäiden toipumista rautalangalla helmien ompelusta.

Itkupiirakka maistui siinä töllötintä töllöttäessä.



Sipulipiirakka

Pohja 
100 g voita
2 dl hiivaleipäjauhoja
2 rkl kylmää vettä

täyte
2 munaa
3 isoa sipulia
2 dl creme fraichea
3 dl juustoraastetta
1 tl suolaa
mustapippuria

Nypi voi, jauhot ja vesi.
Anna levätä 30 min jääkaapissa.
Paista pohjaa + 200 astetta 10-15 min.
Kuullota sipulit.
Sekoita munat ja lisää munien sekaan muut aineet.
Kaada sipulit pohjan päälle ja sitten täyte.
Paista vielä n. 20 min.

Minä olen laittanut punasipulia ja purjoa ja tähän on hyvä tappaa joululta jääneet juustonkannikat.

Tammikuun toisena päivänä oli jo sitten toisenlaiset elkeet.
Sohvankuningattarena olo sai kuppeet kippeeksi ja oli ihan pakko lähteä happihyppelylle.

Kadunpäässä oli valoilmiö
kuin olisi ollut tuli irti.

Pian



se



ujona




kietoutui pilviharsoon ja koreus oli tiessään.

Pakkasukko on todistettavasti



käynyt rilluttelemassa jättäen partansa ulkopuolelle.
Teräaseita ei saa viedä yleisillepaikoille.

Ajattelin, jotta palautan kirjastonkirjat palautuslootaan, mutta ei se homma niin sujunutkaan.
Luukku oli teljetty...
eipä sinne pudotettu kirjoja eikä myöskään ilotulitusraketteja tahi papatteja tms.

Eräänlaisia ilotulitteita 
roikkui omenapuunlarvassa.

XD tulipahan pöllyytettyä ja ulkoilutettua kirjaston omaisuus.

Pyörähdin kukkakaupassa katselemassa.
Ja siellä oli araucaria




kohtuuhintaisena.

Toiset kantavat kuusen ulos niin jopa minun täytyy kantaa sisälle.
Toivottavasti osaan jättää sopivasti hoitamati, jotta puu kukoistaisi.
Taikurinhatun taikurin syyksi laitan, jos puun tulee kuihtuman.
Hyvin ei kotiutuminen alkanut heh heh.
Vasta ehtoolla karvaa ennen, kun nukkumatin purteen astuin muistin koko huonekuusen.
Kukkakaupan täti sanoi, anna olla n. puoli tuntia sisällä ennen kuin avaat paketin.
Monta kertaa se puol' tuntinen ennätti pyörähtää ennen kuin puu paketin ikeestä pääsi.
Soppelia kukkapurkkiakaan ei huushollin kätköistä löytynyt.
Saapi töröttää tuossa seuraavaan aamuvuoroon asti.
Silloin täytyy käydä kylillä hankkimassa sille ruukku ja multaa.

Samalla retkellä kävin pikkuperheen luona kahvella ja leikkimässä.

Tyttären läppäriltä katselin käyttöohjetta kuuselle ja pikku-ukko kipaisi syliin.

Juniahan me



sitten katselimme videopätkiltä.

Kysäisin onkos upea juna



ja ilmeet sen kertovat 



onko mahtava 



vai ei ...



jo vain puksuttikin oiva juna.

Arkeen on nyt ryhdyttävä ja touhuamaan iltavuoroon lähtöä.

Touhukasta vuoden alkua ja arkipäiviä!

24 kommenttia:

  1. Hyvää viikon alkua!
    Nytpä ei tarvi "sieluni silmin" arvuutella, minkähän näköinen se Tarina-täti oikein on. Kiitos kuvajulkaisustasi!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi Ahti!
    ;o) virnisteleepi täällä ja kysyy vastasiko mielikuva todellisuutta?

    VastaaPoista
  3. Meilläkin aurinko melkein pilkahti pilvien lomasta eilen ja oli oikein mainio ulkoilusää.

    Jos tuo kuusen sisälle, on parempi tuoda elävä eikä kaadettua :D.

    VastaaPoista
  4. Juu, olipas kiva nähdä Tarina täti livenä...ja pikku mies on vallan hauska ilmeineen. Oikein mukavaa maanantain jatkoa!

    VastaaPoista
  5. Siinähän se on Tarina-täti pikkumiehen kanssa. Ja tuon itkupiirakan taidan minäkin ruvata räsäämään kokoon. Kiitos reseptistä. Ja hyvää alkanutta vuotta.....1

    VastaaPoista
  6. Mukavaa VUOTTA! Palannut olen, hiukan surullisin miettein, (blogissani lisää)
    ja täällä hommat ovat edenneet hienosti:)
    tuksu

    VastaaPoista
  7. Tuollaisen kuusen voisin minäkin sisälle tuoda! Työn iloa iltavuoroon!

    VastaaPoista
  8. Hehheh, kirjaston kirjat voisikin kerran vuodessa ulkoiluttaa kaikki :)

    VastaaPoista
  9. En oikein ollut selvää mielikuvaa saanut sinusta "sieluni silmiin" kehitettyä, mutta kun se nyt on sinne toivottavsti iskostunut, niin saattaisinpa vaikka halata, jos satut jossain vastaan kävelemään!

    VastaaPoista
  10. *Ihana piirakka, tuota kokeilen. Jaksamista työvuoroon :))

    VastaaPoista
  11. Pikkuisella on kiva ilme,mitähän siellä näkyy???
    Kiitos resptistä!

    VastaaPoista
  12. Kiitokset kaikille hauskoista kommenteista!
    Piirakka on herkullista, vaikka sen teko itkettääkin.
    XD mulla oli teininä sellainen mainos (tais mainostaa jotain maksa/kinkkupasteijaa)
    T-paita, jossa luki tule ja puserra. Puistokemistit tuppasivat ottamaan vakavissaan tämän kehotuksen ;o). Siihen aikaan sitä oli viel' nopsa kintuistaan niin haleja ennätti karkuun.
    Ha-aa joku, jos kylillä halata aikoo niin pitääpä kysästä; ka' Ahtiko se siinä.

    VastaaPoista
  13. Just kerroin tuksulle kommentistasi. Sano, että älä ny mitään hävyttömyyksiä sinne laita!
    Tuskin puserran, mut halaan kyllä väkisin!

    VastaaPoista
  14. Heipä hei, hauska tutustua :D.
    Pikku-ukolla taisi olla jännää läppärin ääressä.
    Kiitos sipulipiirakan ohjeesta, itken mielelläni, namskis.

    VastaaPoista
  15. Kiitos kommenteistanne Ahti ja Markka!
    Saapi halata XD.
    Juu-u junavideoissa yleensä ensinnä näkyy valot ja kotvan saa jännittää minkälainen juna sieltä tulee ja lapsen jännitys ja nauttiminen näkyy niin selkeästi.

    VastaaPoista
  16. Itkupiirakkaa on kyllä pakko joskus leipoa. Näyttää niin herkulliselta! :)

    VastaaPoista
  17. Nyt on sitten ihan mahottoman vaikeeta - kumpi ensin kehun, Tarinan piirakkaa (jonka teen tasan tarkkaan tulevaksi viikonlopuksi kun naapureita tulee tämän tontun 60 v kahveille.

    Vai olisiko se ykkönen kuitenkin että käytössä on KUNNON - ja se AINOA oikea tietokone - Apple :o)

    VastaaPoista
  18. Uusi vuosi?
    Pakko se oli valvoa kun eukko tahtoi katsoa Helsingin menot ja heidän ilotulitus oli todellinen pettymys - kuten ohjelma jolla otettiin vuosi 2011 vastaan - kaikki kunnia kuitenkin Paulalle ja Veskulle - mutta kuitenkin.

    Ja tapahtui se kuten lupasin - en noussut ylös vuoden ensimmäisenä päivänä krapulassa - skumppa (Shampanja) korkattiin vasta eka päivän illalla. :-)

    VastaaPoista
  19. Täytyisikköhän ihan loppiaiseksi sitä "itkupiirakkaa"yrittää jos selekä kestää niin kauan olla seisovilla jaloilla.

    VastaaPoista
  20. Kiitokset kommenteista sirimi, Ukko-Tonttu ja Tarikka!
    Piirakan voi tehdä mainiosti osissa tahi pätkissä niin ei tule pitkää yhtenäistä seisomista.
    Minulla oli itkupiirakan särpimenä kylmäsavulohta ja voi että oli hyvvää.

    VastaaPoista
  21. Ahaa, tuollaista se itkupiirakka, nams, näyttää huisin hyvältä.
    Upeet kuvat nuo auringosta, joka joskus iloksemme näyttäytyy ,ihan vähän vaan :D
    Ihanat ilmeet lapsella ♥
    Ja sinähän olet Tarina oikein mukavan näköinen :D

    VastaaPoista
  22. Kiitos kommentista seijastiina!
    Hetken ja matalalta aurinko kasvojaan näyttää tähän aikaan vuodesta, mutta onneksi päivät vierivät kohden kevättä.

    VastaaPoista
  23. Kiitos live kuvistasi. Ihania ilmeitä tuolla pikku-ukolla. Tuo sipulipiirakka on muuten pakko kokeilla.

    VastaaPoista
  24. Kiitos kommentistasi enkulin käsityöt!
    Pikku-ukon ilmeet ovat todellakin hauskat!

    VastaaPoista