Päivän selvä tapaus

Eipä sitä kohtaloaan pitäisi kovin koetella sanoopi jälkiviisaus köhisevällä rintaäänellä.

Juu-u arvaatte varmaan, jotta pitihän minun eilen vääntäytyä töihin kuntotestiin.

Katumapäälle tulin jo kotvasen töissä oltuani olo oli kuin Osulan hoitajalla.

Tuntui siltä kuin oikeassa korvassa olisi neulatyynyllinen parsinneuloja 

ja  kurkussa paremman kalamiehen kaikki haukikoukut nätissä rivissä.

Kotiin päästyäni rohkenin kaivaa kuumemittarin esille ja jopa laitoin sen kainalooni...

+37.8 lukema siellä sitten oli kylmänä totuutena ja selkäpiissä tuskanhiki.

Tiedä häntä mihin lukema yöllä kipusi, kun unet olivat ihan hurjat.

Melkein ylsivät sille kakarana nähdylle "irrallisille kissanpäät" unen tasolle.

Nyt kapaloidut vauvat soutivat raivokkaasti porraskäytävässä portaita ylös savolaisella kirkkoveneellä ...tuollaiseen veneeseen mahtuu sitten paljon kapalovauvoja voitta uskoa.

Aamulla sitten tunnustin kohtalolle tilani ja soitin Ensiapuasemalle ja mikä ihaninta sain ajan varmaankin tämän

pikkukylän parraimmalle lääkärille.

Tilasin taksin, mutta sitähän ei tietenkään tullut, kun kohtalollani ol' tietysti sanansa sanottavana sen härnäämisestä & härkkimisestä.

Mitäs siinä sitten kuin tossua tossun eteen ja halavatun rivakasti.

Tämän kylän liikennevalojen toiminnan ideologia ei sitten millään mene minun pikkuiseen somaan päähäni ;o).

Siinä se lääkärikeskus on kadun toisella puolen ja minä jumitan punaisissa valoissa eikä siinä vielä kaikki 

vaan kanssani ainut kadulla liikkuja oli auto,

joka nakitti myös punaisten takana odottamassa, jotta pääsee jatkamaan matkaansa suoraan.

Kukaan ei liiku mihinkään aatoksella.

Auton rekkari sai minut purskantamaan nauruun, joka sai aivan hillittömän yskänpuuskan aikaiseksi.

Paa sata, jotta pääset ensin yli vai tarkoittiko rekkari, jotta vastaanotossa alkaa hoitaja paasata, jos en pikimmiten saavu vastaanotolle.

Olin vasta käsienpesulla, kun kuulin kutsun käyvän ... 

sieltä veskistä hihkuin oon käsienpesulla.

Käs'päivään jälkeen lääkäri katsahti reppunirensselistä roikkuvaa kameraani

ja totesi vanhat kujeet mielessä,mutta nivelet kohdillaan.

Minä siihen, jotta juu-u en ole juurikaan mettään viimepäivinä mennyt edes ilman pyörää.

Dialogi jatkui sitten perinteisempään suuntaan mikäs' se vaivaa ...

ja minä vastaten lentsu tai oikeastaan kyllä tämä jo oikialta romuskalta tuntuu.

Lääkäri sitten pyysi siirtymään tutkimustuoliin.

Poskionteloita ultratessa ilmoille kantautui lääkärin suusta niin innostunut hihkaisu

PÄIVÄN SELVÄ TAPAUS ...

minä se sitten kysäsin onko ne muut ennen minua olleet humalassa.

Sain ihailla sitten poskionteloitteni kaiun käyriä masinalta ilman rillejä eli liki sokkona. 

Juu-u ja testihän tulee uusia diagnoosin varmistukseksi ...

ja jopa oli komiat heitot käyrällä ja kylläpä ne voivat innostaa ihmistä.

Noh, työn iloahan se oli mieslääkärillä masinansa kanssa,

jota voi taatusti verrata kalastajan luotaamaan kala-apajaan.

Loppuksi tuli vielä mummulle ihan tyttömäinen olo, jotta korvatulehduskin vielä kaupanpäälisinä.

Nyt esittelen teitille

kavaljeerini

(esikoinen lähetti Berliinin retkeltä terveisiä)

ja toivotan 

väriä alkavalle viikolle!