keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

TYLSÄÄ aivan tylsää

Kuopus kävi sunnuntaina äipälle kaupassa ja soitti kartanolta sanoen; tuu kattoon pihalle, 
mulla on näytettävää.
Noh mitäpä siihen vaikka kuinka sanos, 
jottei siellä katolla ole tautisen kiva keikkua, petissä paljon mukavampi.
Menin kuitenkin ulos ihimettelemään mitä piti kattoo.

Lumiestekin oli myös tympääntynyt kattoon



ja kotva niin



tympääntyi lappeelinen luntakin.

Mitäs siinä sitten kuin soitto huoltomiehelle noin niiku ilimotusluontosena asiana, jotta näin pääs käymään.

Pojilla oli noussut hiki uudelleen pelin jälkeen kauppalapussa lukeneen Arizonas'in kanssa.
Olin sentään kirjoittanut ties monenko pinnan vihjeen ... suklaa.
Herttileiri ja nauru ei meinannut katketa lainkaan, edes yskänpuuskan uhallakaan XD
Oikeaan maanosaan meni, mutta kyseessä oli hivenen eteläisempi paikka ...
Amazonas tummaa suklaatia äipä halusi.

Noh, lentsussa haluaa herkkuja, mutta sehän on vallan helmiä sioille,
kun kaikki maistuu aaltopahville.

Maanantai menikin sitten ihan makkoillessa ja kuunnellessa Anne Holtin Kasvotonta tuomiota.
Voi tavaton, jotta osasikin olla hidasliikkeinen dekkari.

Tiistaina en enää jaksanut maata.
Hivenen sitä kohtaloa taas härkin, tunnustan.
Läksin käväisemään Anttilan ainutlaatuisissa hakemaan paksua punaista pumpulilankaa.

Käynti optikolla riittää, sanoopi mainos




eipä taidä minkään optikon luona käyminen saamaan ostostani



langaksi ... 
eikä sitä punaista ole tipan tippaa vaan pikkiriikkisen keltaista ehostetehostetta.
Kipale maksoi 1.50, joten halavalla pääsi ... tosin se Anttilan täti tahtoi kuitenkin euroja.

Syviä mummun näköisiä  arkilautasia pitäis vielä jostakin löytää.

Eilen näin 9 tahi 10 joutsenen jonon taivahalla, kun vein roskia.
Lensivät puiden larvojen takana ja sitten päättivät vaihtaa järjestystä niin 
taatusti näin monta joutsenta näin on paha sanoa.
Taasen juontui mieleen, jotta aina pitäisi olla kamera mukana,
kun ahterinsa heilauttaa liikkeelle ulko-oven tuolle puolen.
Paha niille linnuille olis ollu sanoa liike seis ja vartootte just tuossa asennossa,
kun minä kipaisen sisältä kameran.
Olis voinut kopse käydä joutsenten tipahdellessa taivaalta kuin kivet.
;o) jukra, jotta töräyttelivä mennessään niin sulosointuisesti.
Ha ja toinenkin kevään ensitapaaminen oli ...
seinällä kävellä köpötteli kohmeinen kärpänen,
vaikka varjossa oli 9 astetta lämmintä.

Kun ei kuvia joutsenista eikä kärpäsestä niin



leikin sitten sisällä kameran kanssa



Ahdille paakkelssi ;o)

Älä katko purukalustoa ...
eikä taida pehmetä vaikka kahaviin toppais.

Minnen ymmärrä, 
vaikka kannan kaupasta kilo tolokulla porkkanoita niin kummasti ne häviävät jääkaapin vihanneslootasta.
Pitäisiköhän niiden paikkaa vaihtaa vai asentaa kamera ottamaan porkkanan viejästä kuva.

Kävelin päiväunien jälkeen lähikauppaan hakemaan par'killoo porkkanoita.

Vesisade on saanut hyvää jälkeä aikaan



pälvien teossa.



Jopa puolukanvarvutkin ovat vihreydessään somia usvakelissä.

Kosteus



pisaroi männynneulasissa. 

Puutarhaetsivien pariin lähden leppuuttamaan silimiä kukkasissa ;o)

Soinnikasta ehtoota



toivottelen kylässäkävijöille!





22 kommenttia:

  1. Kuulostaa siltä, että tauti alkaa irrottamaan jo otettaan :) Upea tuo männynneulaskuva!

    VastaaPoista
  2. Upeita kuvia:)Kiva että tauti alkaa hellittää!!!
    Sateista keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  3. Juupajuu, kevään merkkejä :). Eilen auton akkunasta näin joutsenten laskeutuneen tulvivalle pellolle lepäilemään kai.

    VastaaPoista
  4. Hyvä, että tauti alkaa olla paremmalla puolella.
    Kivat kuvat, minulla on lähes samanlainen männynoksa kuva pisaroineen, täytyy sanoa että on kaunis :)
    Kaunis lautanen.
    Mukavaa iltaa ja lepposia unia!

    VastaaPoista
  5. Upeita kuvia! Kyllä se kevät alkaa urakalla näyttämään niitä merkkejään.
    Mukavaa keskiviikko iltaa! :)

    VastaaPoista
  6. Mukavaa kuultavaa että pääset eroon siitä romuskasta ei ole kiva näin keväällä sairastaa.
    Meillä ei näy vielä puolukanvarpuja eikä sammalia mutta piha ja tie ovat yhtä vesi velliä kun joka välissä sataa,eilen kylläkin paistoi aurinko.
    Ihanan värinen jota maljakoksi luulen.
    Ottaisin minäkin tuollaisia lautsia kun täältä jostain löytyisi.
    Sateista keskiviikko iltaa.

    VastaaPoista
  7. Olipa onni onnettomuudessa, että kukaan ei ollut kohdalla, kun lumet romahtivat alas! Kosteaa ja märkää on ulkona. Aivan ihana tuo lautanen! Toivottelen paranemista edelleen!

    VastaaPoista
  8. Kiitos varoituksesta! En toppaa eres kuumaan kahveeseen - paakkelsia!

    VastaaPoista
  9. No Johan on kuopuksella lumiesteet väärällään kuin oikomattomat torahampaat. Sama mäkisillä muttei ihan noin pahasti. Tosin ränni löytyi jo ja se on aivan L:n mallinen. Sitä ei sitten kuumaliimatakkaan. Jouhtenia saahaan vielä ootella, mutta ne ryökäleet livahtavat aina öiseen aikaan ja hissukseen. Männyn vesipisarat on nätit ja kuullappa muutama akustinen kitarasoitto kuin joskus EmmuMammalta

    VastaaPoista
  10. Hei Tarina! Kävin katsomassa kuviasi, kauniita yksityiskohtia luonnosta, esineistä ja tilanteista olet osannut kuvata. Helpottaako jo flunssa? Meidän perheellämme onnistui sairastaa maaliskuussa. Hyvää paranemista sinulle!

    VastaaPoista
  11. On tainnut olla lumella kiire alas katolta, kun on työntänyt esteet tieltään :D.

    Meillä näkyi jo ensimmäinen punarinta pihassa. Minusta loskavuodenajassa ei ole mitään muuta hyvää kuin muuttolinnut :D.

    VastaaPoista
  12. Kyllä se tauti siitä hellittää, kuuma toti voisi auttaa.
    Lumet meilläkin tuli alas katolta ja irroitti osan vesirännistä.

    VastaaPoista
  13. Täälläkin on vesidade tehnyt tehtäviään ja lumet kaikkoavat hyvää vauhtia.

    PS. Komea kitara, - omani pölyttyy seinällä :-(

    VastaaPoista
  14. Se on totta, että jos sen kameran kerrankin jättää eteisen lipastolle, niin silloin jotakin erinomaista ja harvinaista kuvattavaa tulee heti vastaan. Hyvä, että tauti hellitti. Pälvet ilahduttavat täälläkin.

    VastaaPoista
  15. Laitoin sinulle haasteen blogissani harmauden piristämiseksi.

    VastaaPoista
  16. Pistähän porkkanaa varovasti massuun ettei sun hammaslääkäri taas rikastu sun kustannuksella-
    Marjis

    VastaaPoista
  17. Tunnustan, etten joutanu nyt lukemaan tekstiäsi :(. Tulin vaan ilmottamaan että siirsin kasvi-plokini salaiseksi, ja jos haluat edelleen lukea, laittasitko postia osotteeseen esvekara@gmail.com, niin kutsun sinut myös =).

    VastaaPoista
  18. No johan se kevät tulee sinne Pohjolaankin! Niin varmat keväänmerkit laittoit blogiisi; kevätflunssa, joutsenet, kevätkärpänen ja sitten nuo pälvet maassa. Hyvää viikonloppua ja nauti keväästä!

    VastaaPoista
  19. Olipa mukava stoori kuvien kera näin lauantai-illan ratoksi:D Kiitos! :)

    VastaaPoista
  20. Kiitokset kaikille ihanista kommenteista!

    VastaaPoista
  21. Nyt ehin lukemaan sitten alusta loppuun. En voi kuin ihailla Tarinan sulavasti soljuvaa kynää, tai näppistä tässä tapauksessa :).
    Toivottavasti se lentsu alkaa jo hellittää.

    VastaaPoista