maanantai 14. toukokuuta 2012

Talouspaperia

Nuhanenänä totesin aamusella, 
jotta talouspaperi on loppumaisillaan.

Kauppaan siis puutetta torjumaan.

Kauppamatka
meni Hannu & Kerttu leivänmurujen perässä tyyliin.

Oi, valkovuokko



ja



noin monta.

Mitäs punaista



no, sieniä!

Kappas'



kotilonkuori.

Kääpiä



sammaleisella lahorungolla.

Muistoja



dinosaurusten ajoilta.

Juu-u



tässä vuokossa onkin väriä.

Honganoksa jaksaa pidellä



naavaa väsymättä.

Kuvajaisia



ja



peili



kuvia

 Taidetta joka kotiin



maalarina tuulenvire.

Ei siellä metsässä tarvinnut yksikseen olla.

Söpöyskin on ällöttävää,



jos sitä on liikaa.

Jos, ajat pyörällä kirvaparveen hymyillen niin kirvoja on myös hampaidenvälissä.
Eipä tehnyt mieli saada kymmeniä pyöriviä pikkuperhosia hampaankoloon.
Jak, pelkkä ajatuskin.

Kiireinen kusiainen



kaatuneella haavanrungolla.

Vesimittarit



mittaamassa.

Alvejuuret ovat



vielä kerällä.

Sammaleen



vihreää.

Tällä tiellä sai



muutaman kerran napata pyörän kainaloon



ja jatkaa matkaa jalan.

Mustikka on hankala kuvattava



yltiöpäisen puuskikkaassa tuulessa.

Ei niinkään pönttöä,



jos saapi yksiön katoksella.

Eihän tätä väriyhdistelmää voinut



vastustaa.

Olin kuin kimalainen


lähemmäs oli päästävä nauttimaan
tästä silmäruoasta.

Ja sitten kauppaan hakemaan sitä talouspaperia.

Kauppareissulla viihdyin n. 2,5 tuntia ja kauppamatkaa kertyi vajaa 10 km.
XD kauppa on vajaan 2 km päässä.

Tässä muuan postaus alempana vannoin kautta kiven ja kannon,
jotta seuraavaan haasteeseen vastaan hetin'miten.



Ammua en sentään haluaisi tavata kauppareissulla.


Sain tunnustuksen Neferiltä


siitä kiitän ja niiata niksautan.

Sitten ne 7 satunnaista faktaa itsestäni

1. harmaantuva blondi ;o)
2. korkeuksiin kurkoittava töppöjalka napataatti, joka käyttää avukseen tikarappusia usein
3. rakastaa suuria linjoja, mutta kuitenkin näpertäjä
4. haaveilen uudesta kamerasta ja hattutukista
5. aina valmiina hauskuuttaviin höpsötyksiin
6. aamumörkö, tarvitsen vähintään 2 tuntia heräämiseen, jotta olen ihmisystävällinen
7. lehemänhermo eli sitkeä yrityksessä ja nihkeesti ärsyyntyvä
 
Ole hyvä ja ota haaste mukaasi!
 
Toivotan sinulle kiireettömän hauskoja 
 
 
 
kauppareissuja!
 
 
 



















17 kommenttia:

  1. Olipa mukava kauppareissu,mukavia faktoja itsestäsi,kiireettömiä kevätpäiviä Tarina:))

    VastaaPoista
  2. Hehee, muistit sentään mihnä olit menossa ja tuli paperitkin ostettua :D.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteistanne ritva ja Neferi!
    Nuhanenä on hyvä muistuttaja, En tarvinnut rusettia sormeen ;o)

    VastaaPoista
  4. Mihin tuloksiin yltäisitkään uudella kameralla! Nykyisetkin ovat ihan vertaansa vailla!

    VastaaPoista
  5. okei, tehdään vaihtokauppa, mie otan tuon kuvan muistoksi ja minun sivulta ajatellaan aikatherine, tulee tänne toinen kuva.. eikös niin, eikä tarvitse edes mitään tunnustaa saa olla vain ihana oma itsensä. käy kylässä, toivoo aikku

    VastaaPoista
  6. Olipas mielenkiintoinen kauppareissu :) Ei kannata aina kulkea ihan suorinta reittiä.

    Kiitos muistutuksesta, minullakin on vielä vastaamatta Neferin haasteeseen.

    VastaaPoista
  7. Jos nämä kuvat eivät houkuttele kotimaahan niin ei sitten mikään. Hienoja kuvia!

    VastaaPoista
  8. Aivan upeaa arkipäivän kauneutta! Onni sillä, joka sen ympärillään näkee. Hienoja kuvia, kerrassaan, tuo heijastuksia ihan yliveto ♥

    VastaaPoista
  9. Kyllä sulla olikin mielenkiintoinen kauppareissu!
    Noinhan se pitääkin mennä, nauttii siittäkin.
    Ja nin ihania kuvia olit napsinut.
    Mutta mikä ihme siinä toisessa ja kolmannessa kuvassa oleva punainen oikein on? Onko se sieni?
    Ja kivoja tunnustuksia olikin sulla ja aamuisin ainaskin ollaan sitten samanlaisia, hi!

    VastaaPoista
  10. Voihan nenänpielus! Olit ihan oikeaa katoavaa kansanperinnettä onnistunut ikuistamaan. Sinivuokot kun ovat täältä meiltä kuolleet sukupuuttoon ihan totaalisesti.

    VastaaPoista
  11. Niin ihania luontobongauksia ja luontokuvia!

    VastaaPoista
  12. Hurmaava kauppareissu sinulla, kerkisit pysähtyä katsomaan luonnon kauneutta. Ja mikä hersyvä kertomus, aloin hymyillä melko nopsaan.....=)

    Lisää mukavia kauppa- ja muitakin retkiä toivotellen!

    VastaaPoista
  13. Yleensähän se oikopolku kiertelee että matkasta tulee pitempi kuin suoraan mutta hupasampi taitaa olla.Minulla on 12 kilsaa kauppaan ja jos lähden luonto polulle siitä tulee kolminkertanen matka ja sitte pittää soittaa isännälle että tuuppa hakemaan kauppatavarat.
    Sini-ja valkovuokot kukkii jo minunkin pihallani.

    VastaaPoista
  14. Onpas sinulla ollut ihana kauppareissu. Taidekuva on huippu. Mitähän sieniä nuo ovat, jotka ovat punainen suu ammollaan? Olen huomannut, että, jos ottaa kameran mukaan lenkille, silloin ei kulje kiirehtien.

    VastaaPoista
  15. Sinun talouspaperikauppasi on ihanan luontopolun päässä :-)
    Pikaparanemista nuhanenälle!
    Hyvää helatorstaita!

    VastaaPoista
  16. Tuo kääpäkortteeri on huippu :-) täälläpäin niistetään koivikossa

    VastaaPoista