torstai 27. syyskuuta 2012

Metsäpalovaroitus

on totisesti taaksejäänyttä elämää tälle syksylle, vuodellekin kenties.
Kasoliinikin on niin kallista,
jotta pyromaanin kuve ei kestä sytyttämään metsäpaloa.
 Kasoliinia pitäisi huluvata ainakin tankkiautollinen,
 jotta saisi muutaman savukiehkuran aikaiseksi.

Siis sataa, 




sataa,




 sataa ja kun ei sada niin sumuttaa sadetta.

Paikallisen aamuaviisin ol' jo painettu ...
maa ei enää ime vettä.
Toivottavasti säästymme kellarivesiltä ja
vasta keväällä sulavalta äkki'pikaiselta maanjäätymiseltä.

Noh, tässä sadekolikossakin on hyvät puolensa.
On meinaan lämmintä.

Tupsahtipa ylläripylläri




lintuja pihapiiriin toissapäivänä kuten
tämä pikku-ukon marketissa silmiin osunut  kattokarkulainen.

Pyrähtelipä näähkääs melkoinen västäräkkien sakki pihamaallemme.
Niitä oli ihan mahdoton laskea XD !
Pääsin vain kahdeksaan samalla silmäyksellä
ja ne loput pyyhälsivät sinne, tänne, tuonne sekä talonnurkan taakse.
Käsiväliojennus ... siipiväliojennus
 niille on tietysti aivan mahdoton käsite,
mutta olisipa ollut helppo ottaa luku koko katraasta, huokaus.

Toinen tällainen samanmoinen
silmät päästä pois pudottava ja suun auki loksauttava näky oli 
peippoparvi eineellä.
Ensimmäinen silmäys, johan on isoja varpusia nytkähti mielessä.
Toinen, ei varpusella ole siipipeilejä.
Kolmas, varpusen lakki on harmaja ruosteenruskein reunoin,
 pikkuvarpusella ruosteenruskea ...
peipposella siniharmaja siis peippoja ovatkin nämä varpuset.
Kihnutin kiiruulla kuninkaallisellani töihin,
joten eipä ollut aikaa jäädä zoomailemaan tätä näytöstä.

Näin, kun olemme päässeet kysymysten ääreen niin XD

Mikä tämä kasvikuntaan kuuluva on?
  



Onko yks' vuotinen vai onkos elon hinkua viel' ens'suvenakin?
Maksaako vaivaa kaivaa kuoppaa vetiseen maahan?

Huovinkukka




nauttii tästä ylenpalttisesta kosteudesta ...

koettakaamme mekin nauttia.

Hankkikaamme kurahousut sadetakin ja sydvestin lisäksi.
Hyvä syy lähteä shoppailemaan sadepäivän ajankuluksi XD



















15 kommenttia:

  1. Nimenomaan nyt todellakin sataa ja on tosi sumuista. Ehkä saamme lumisen ja aurinkkoisen talven toivottavasti:)

    VastaaPoista
  2. Harmaata,harmaata ja sadetta:)
    Siitä on syyskuu tehty..:)

    VastaaPoista
  3. Heh! Vai tulee pyromaanille valuuttapula. Huonot on kelit ollut tänään. Pikaisen ulkoilun tein illalla ja senkin ilman kameraa. Kaipa se aurinko vielä näyttää naamansa. Toivotaan.

    VastaaPoista
  4. Vettä, vettä enemmän vettä!
    Mahtaiskohan olla maahumala, ja jos on, vois vaikka lähteäkkin kasvamaan keväällä, mulla on joskus lähtenyt.

    VastaaPoista
  5. Vettä piisaa...

    Tuo kasvi voisi olla hopeaputous ja olen saanut sen talvehtimaan istuttamalla talveksi lepovuorossa olevan kompostin päälle eli sellaiseen paikkaan, jossa vesi ei varmasti pysy syksyllä ja joka sulaa aikaisin keväällä.

    VastaaPoista
  6. Märkää tosiaan on, ja lämmintä. En ole vielä edes ottanut lehtikaktuksia sisälle, vaan saavat nauttia ulkoilusta vielä hetken.

    Tulisipa kunnon talvi ja riittävän ajoissa :)

    VastaaPoista
  7. Täällä piti alkuviikon aurinkoista mutta kylmää! Nyt sitten viikonlopuksi tietysti alkoi satamaan.

    VastaaPoista
  8. Juu,vettä on riittänyt..nyt onneksi kurkistelee aurinko!

    VastaaPoista
  9. Voi ei, kyllä voisi Taivaan Herra jo lakata itkemästä ja näyttää iloisempaa naamaa siellä Suomessakin. Mutta siihen saakka; kumisaappaat jalkaan ja sydvesti niskaan ja eikun ulkoilemaan ja ihastelemaan vaikkapa lintuparvien ilmestymistä. Parempia ilmoja!

    VastaaPoista
  10. Taivas itkee nyt syksylläkin kuten teki kesällä, ettei vain tekisi niin talvellakin.
    Sateen ropinaan on hyvä nukahtaa, olkoon se lohtuna

    VastaaPoista
  11. Eihän sitä koskaan tiedä syksyn metsäpaloista ...

    VastaaPoista
  12. On tätä ikuista vettä satanutkin ihan omiski tarpeiksi. Ihana shoppailun syy. mukavaa viikonloppua

    VastaaPoista
  13. Sadetta on tainnut piisata koko Suomeen ja metsäpalo varoitusta ei ole tainnut olla montakaan kertää menneenä kesänä saatika nyt syksyllä.
    Tutun näköinen tuo roikkuja mutta en vain saa nimeä mieleeni.

    VastaaPoista