tiistai 23. helmikuuta 2010

Ja ei sitten mitään uutta länsirintamalla ...

Lunta tupruttaa ja tuulikin on yltynyt eilisestä. Pah
Tuuli oli eilen päivänsankari ja liekö siksi käyttäytyi sopuisasti? Ei tarvinnut ladata taskuja täyteen kivemmurikoilla.

Mutta tänään on toisin ...
Kummituskoivu raapii köökin ikkunaa srkiik skriik.
Ehkäpä se olettaa olevansa musikaalinen ja haluaa jakaa sen meidän kanssa.
Odottakoos, jahka kevät koittaa nin sitten naksaisen konstilla tahi toisella oksan poikki.

Aamuaskareena olen kutonut kuopuksen "Everton"pipoa. E:n kohta lähestyy ja täytyy aktivoida molemmat harmaat aivosolut siihen kuinka kirjaimen toteutan näpsäkämmin.
Kuopus saa pienentää hitusen piirtämäänsä E:tä niin johan homma on melkein tehty ; ).
Pipon malli on se vauvojen sik-sak- malli ja E tulee otsan/hiusten lahdekkeen kohtaan. (toivottavasti)

Pitkäilta on edessä... noh, siis työvuoro.
Työpäivä alkaa päivätansseilla ja sitten onkin vuorossa lääkärinkierto.
Täytynee miettiä minkälaiselle sykerölle kutrini sipaisen, jotta katu uskottavuus säilyy.
Se on taattu, ettei saparoita tahi lettejä ainakaan. Muutoin voi käydä niin, jotta asukas toteaa mitä sinä pikkulikka oikein meinaat.
Suurinosa työpäivästä menee tietokoneella = (

Mukavia tuisku tiistain tuhtailuja kaikille kyläilijöille!

Lepuuttakaa silmiänne kesäkuvassa



9 kommenttia:

  1. Ihana kesäkuva! Tulisi jo kevät ja sitten kesä....niin mielummin rikkaruohot ja ötökät! ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista Eila!
    Lumen tuprutus saisi jo riittää.
    Tosiaankin kaipaa jo kesää ja kärpäsiä sekä maisemaan väriä!

    VastaaPoista
  3. Kaunis kesäkuva!Toiset odottaa kesää,minä viihdyn talvessa!Rakastan talvea ja syksyä,olen syys/talvi ihminen.

    VastaaPoista
  4. Ihana kesäkuva! Ja kyllä se kesäkin vielä tulee ja on aina tullut. Täällä ei vielä ainakaan sada lunta, mutta ei enää paista aurinkokaan ja asteita on vain -11. No, sää lämpenee viikonloppua kohden! Oikein leppoisaa työpäivän jatkoa ja nähdäänpä sitten Höyhensaarilla!

    VastaaPoista
  5. Ihana kesäkuva!
    Täällä on tupruttanut lunta koko päivä,taitaa kevät tulla juhannuksen aikoihin tänä vuonna!

    VastaaPoista
  6. Lunta tupruttaa täälläkin. Vilkutin sinulle ohiajaessamme mennen tullen - perhe vähän ihmetteli :D Siellä Edenissä oli muuten MUOVIORKIDEA kylppärissä, muuten oli kyllä hieno paikka.

    VastaaPoista
  7. Kiitän kommenteista vesimiesneuloo,Helena,Märta ja Huopatossunen!
    Kyllä talvi on ihan mukavaa ja kaunista aikaa, mutta tämä lumentulo alkaa jo ahdistamaan. Juu-u ja onhan siinä vielä se, että tietää maaliskuun koittavan ja kevään alkavan ;).
    Kiitos vilkutuksesta Huopatossunen, ihana ajatus! Ihana kuulla, jotta teillä oli onnistunut lomareissu!

    VastaaPoista
  8. Eilen en käynyt kuin postia hakemassa, olin koko päivän käsityötuolissa katselemassa televisiota. No, nyt paistaa, mutta kylmä on vielä pari päivää. Eikun letit heilumaan vaan :).

    VastaaPoista
  9. Kiitos kommentista Nefer!
    Tuo sinun eilinen valinta oli paras valinta!!!

    VastaaPoista