sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Retkieväänä kanasoppaa

hih & virn ; ) ettehän arvaa, että pikku-ukko kävi mummulassa kylässä?
Syöttötuoli oli lounasaikaan vielä kummilassa ja me olimme sitten retkellä keittiön lattialla. Mummu syötti ja pikku-ukko söi halulla kanasoppaa.

Lounaan jälkeen koko pikkuperhe nukahti päiväunille. Pikku-ukko nukkui sängyssään, pikkuäiti pikkusohvalla ja isi nallekarhun sylissä olohuoneen lattialla.

Mummu katseli Morsea ja virkkasi pikku-ukolle uutta lelukoppaa perhostoukan vihreästä huopasesta. Isi ja äiti katsoivat ihan itse ohjaamaansa Morsea ; ) .
Morsen loputtua olin hakemassa kameraa, kun pikku-ukko antoi äänimerkin herättäen myös isin ja äidin.
Mummulla jäi hauska kuva ottamatta nukkuvista vanhemmista.

Päivätirsojen jälkeen pikku-ukko jaksoi kivuta sohvalle miljoonasatayks kertaa. Mummulla tuli ihan hiki kiipeilyä seuratessa.
Sitten keksimme uuden leikin. Mummu puhalsi otsalle ja pikku-ukko käveli karkuun ja het' kohta takaisin, jotta puhallapas uudelleen. 

Touhua oli niin paljon, jottemme ennättäneetkään kokeilemaan uutta pulkkaa pihalle. Mummu teki eilen Vileenit ja ostin vauvapulkan, kun halvalla sai.
Kotimatkan varrella oli ihan pitkiäkin pätkiä pelkkää asfalttia. Muutamalla vastaantulijalla karehti hymy suupielessä katsoessaan minun pulkan kiskontaa. Voin sanoa, jotta kirske pulkanpohjasta oli huima ja minulta olisi voinut laskea sykkeen ikenistä. Onneksi loppusuora oli mukavaa pulkanvetokeliä ilman pälvi kohtia ja hiekoitussepeliä ja pulkka luisti kuin unelma.

Leivoin Raamattukakun jälkiruoaksi.



alusena lelukopan alku
kakku on sellainen karsittu versio, kun pähkinät unneutui kauppaan. vesimiesneuloo blogista sain kimmokkeen kokeilla reseptiä.

Vävy vaihtoi anopille uuden taustakuvan ja laskurin (blogin oma laskuri jostain syystä nakittaa 1000. Kommentteja olette kirjoittaneet, mutta luku ei muutu miksikään). KIITOS VÄVYLLE vielä kerran!

Talviset puut on jo aika saada pois.
Kuvan vävy vaihtoi simsala bim, mutta kuinkahan kauan kestää, jotta puut ovat hiirenkorvilla. 

Taustakuvan otin viime suvena Oulun reissulla.



Viihtyisää iltaa virkuille ja illantorkuille kauniita unia!




10 kommenttia:

  1. Herkullisen näköinen kakku! Ja ihana sivupohja! Kyllähän sitä mummut saavat hyvää liikuntaa, kun lapsi on tuossa iässä, että kiipeää ja taas pois ja taas kiipeää ja hauskaa riittää. Tuttua touhua! Oikein leppoisaa illan jatkoa ja hyvää yötä ja tavataan Höyhensaarilla!

    VastaaPoista
  2. Näin meitä mummoja viedään,kaikkemme annamme
    lapsille.
    Meilläkin oli tänään lettukestit,kolmelle lapselle.
    Kehuja sateli lettuja popsiessa,että ikinä ei olla
    syöty näin hyviä lettuja.
    No mikäs sen mukavampaa kun mummo osaa
    tehdä kaikkein parhaita lettuja.
    Herkullinen kakku!
    Hyvää yötä!

    VastaaPoista
  3. Voi kuinka tapahtumarikas päivä!!! Hieno kakku! :)

    VastaaPoista
  4. :). Kiva nähdä kesäkuvia välillä :D. Hiki tuli minullekin Pikku-ukon touhuista lukiessa.

    VastaaPoista
  5. Kyllä sitä ihmettelee kuinka ne lapset jaksavat touhuta eivätkä edes hengästy :D On niin kaunis kesäinen taustakuva, että tuli oikein lämmin sitä katsoessa.

    VastaaPoista
  6. Kakku tuo veden kielelle kun ei sitä makiata oikein sais syödä.Eihän vain tuo kesä kuva ole otettu Pikisaareen menevältä kävelysillalta Sonnisaareen päin?
    kirjoittelee utelias Tarikka

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommenteista Helena, vesimiesneuloo, Eila, Neferi, Huopatossunen ja Tarikka!
    Kaikkeen sitä mummut joutuvat ; ) puuhatessaan pikkuisten kanssa.
    Jos, minun täytyisi kiivetä johonkin, joka on rinnan korkeudella ja ei saisi edes kunnon otetta niin jopa jäisi kiipeämättä! Ainakin saisi taistella uskonpuutteen kanssa pidemmän aikaa kuin kotvan kiivetäkö vai eikö kiivetä.
    Tarikka paikansi kuvauspaikan eikä tarvinnut antaa juurikaan vihjeitä.

    VastaaPoista
  8. Kiitos vierailusta =). Ja onnea mummulle pikku-ukosta!

    VastaaPoista
  9. Kiitos kommentista ja vierailusta Eve!

    VastaaPoista
  10. ah.. kesä ja kärpäset.. kyllä muuten kelpaisi kesäkelit pakkasta digitaalissa -20,62 eilen aamulla ti 16.3. -28,6! Enpä muista milloin on ollut maaliskuun puolivälissä näin kylmää edes Oulussa.

    VastaaPoista