lauantai 12. kesäkuuta 2010

Lounatuulta vaakasuoraan 12 metriä sekunnissa ja sadetta

Aamulla töihin mennessä oli kuin syksyllä.
Kylmän koleaa sadetta ja tuuli laittoi puiden larvat kaksinkerroin.

Rusakko oli sulattelemassa



eväitään 

ja sitten se



otti ja läks' näyttäen enää vaan takajalat.
Tuli hassun utuisia kuvia sateessa.

Lauantai-illan saunavastavihta



voip' olla tänään koivuniemen herra.

Kirvat matkalla vastatuuleen



kotilon kyydissä.

Tämän kotilon selästä



puuttuvat jänikset. XD

Juhannusruusu



heilui tuulessa.

Onneksi juhannusruusut eivät ole vielä kunnolla kukassa, muutoin tuulen tuiverrus saisi kukinnan loppumaan hetimiten.

Tietokoneen sinistä sauhua päästänyt potikka ja pikku-ukon hiekkakalusetin pussi saivat idean aikaiseksi,
kun sattuivat silmään samalla kertaa.



voi kuinka paljon iloisen värisiä piuhoja.



Jo hieman aatosta 



työstettynä.
Sitten lisää 



tilpehööriä

Pikku lisäys



vielä.

Ja tämä on 



käyttötarkoitus.
Läpäreet ovat vanhoja kortteja taitettuna kaksinkerroin päällystettynä kontaktimuovilla
ja niihin sitten tarrataan hintalapputarrat.
Arkipäivän käyttökapine esikoiselle.

Kiitoksia esikoiselle mukavasta saunapäivästä ja ihanasta Parriisin tuomisesta. 
Vaikka XD suihku otettiin ensin luonnon hipiää hellivällä vedellä ja sitten vasta saunaan ilman vastaa.

Idearikasta iltaa kaikille!

13 kommenttia:

  1. Rusakko olikin mukava näky :) Juhannusruusut ovat mulle kesän kohokohta; ne on niitä mun luontokukkasiani ;D
    Mukavaa illanjatkoa vaikka aika syksyiseltä ilma vaikuttaakin. Mutta sisällä kutojaa ei tuo paljoakaan haittaa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos taas tosi kivasta postauksesta.
    Hieno idea, ja luonto pelastuu!
    Tuon idean nappaan minäkin! Kiitokset siitä.
    Mukavaa lauantai-ehtoota
    toivottelee tuksu

    VastaaPoista
  3. Hienoja kuvia jälleen! Mutta jopas on Tarinalla piuhoja kerrakseen! Ei kai ne ny kaikki sinun tietokoneessasi ole kiinni!? OIkein mukavaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Onpas ihanat kuvat taas.
    Mukavaa illanjatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  5. Nyt kyllä vohkin tuon idean,sillä meillä on pilvin pimein nuita piuhoja kun nuori-isäntä värkkää nuiden tietokoneiden kanssa.
    Juhannusruusun kukintaa minäkin täällä odottelen kunhan ei kukkisi sillä aikaa kun olen reissussa.
    Mukavaa viikon loppua.

    VastaaPoista
  6. Hyvin lähti tarrat irti korteista! Päällystäminen kontaktimuovilla huippu idea.

    VastaaPoista
  7. Joskus vuonna yksjakaks tehtiin tuollaisista piuhoista avaimenperiä punomalla. Vai olisiko ollut vähän ohuempaa. Jostain räjäytystyömailta niitä haeskeltiin kavereiden kanssa.

    VastaaPoista
  8. Hyvä idea vihannespussiksi :) Lapsuudenkodissani oli aina juhannusruusuja, pitäisiköhän laittaa tännekin pihaan kun ne ovat oikeastaan ainoita ruusuja joista pidän.

    VastaaPoista
  9. Jahas juhannusruusuja ;-) täällä salainen agentti suorittaa tiedusteluja... Huippuidea tuo vihannespussi kerrassaan, mutta taidanpa toteuttaa sen verkkokassi ominaisuudessa. Objekti suunnitteilla...

    VastaaPoista
  10. Kiitos kaikille kommenteista!
    Kyllä vaan tehkää ihmeessä jonkin aikaa kestävä hevi-kassi roskista niin maailma pelastuu.

    VastaaPoista
  11. Minäkin komppaan muita, että tuo vihannespussi-idis oli vallan loistava! :)
    Suloisia kuvia. :)

    VastaaPoista