maanantai 23. elokuuta 2010

Yhtä sun toista sekä hitusen hupsua

on sattunut & tapahtunut sitten viime postauksen.

Viime perjantaina iltavuorosta lahtiessä tuoksui ensi kerran ilmassa syksy.

Meillä varmaankin on jokaisella oma syksyntuoksu.
Tuoksu oli sellainen tuoksumuisto, jossa ei ole kyseessä koulun alkaminen kesäloman jälkeen vaan ihan oikea syksyn muisto.
Koh'sillään alkaa olla aika lukea taas XD Huovisen Hamsterit.
Kerätä Ruurikin kellariin mahtava hillopurkkien ja mehupullojen rivi.
Kaivaa sukkapuikot esille ennen kuin hyytävä viima puree ja kutoa vanttuita, sukkia ja pipoja.

Ensin täytyy kutoa morsiamen harteille



stoola



Novitan Crystal'ista.

Langat ja 12 pyöröt hain lauantaina ennen iltavuoroon menoa.

Pakkohan kutale oli saada puikoille neulosta malliksi.
Siinäpä kitkuttelin tyyliin...
viel' tämä rivi.

Juu-u tiedätte jo kuinka tässä tarinassa käy ... huokaus kiirus tuli.
Muttette kuitenkaan sitä loppu huipentumaa XD
Sipasin näet töihin vaaleanpunaisilla reiskoilla.
Itse huomasin mitkä jalkumet olin jalkaani töppäissyt, kun jouduin pyörineni pysähtymään risteykseen vartoomaan autojen menoa ohitse etteivät aja ylitse.

Pitihän minun morsiamelle pirauttaa, jotta arvaatkos mitkä jalkumet on äipällä jalassa.
Hetken hiljaisuuden jälkeen oli pakko sanoa, jotta reiskat ...
Puhelimesta kuului niin ihana spontaani nauru, joka antoi työpäivän alulle positiivisen latauksen.

Yökkö sitten töihin tullessa totes, jotta joku on tullut reiskoilla.
Minähän siihen, jotta se joku olen minä.
Kas näin hänenkin vuro alkoi iloisesti.

Taloyhtiömme nurkalla on kanto,jota on hauska seurata



onpa



sieni kasvanut isoksi muutamassa päivässä.


Mutisin jo kanssaihmisille, jotta uuden kuninkaallisen vaihteet tikittää polki tahi ei ja siihen hukkuu heinäsirkan siritys.

Tämä sirkka kävi fyysisesti toimeen



tollo oot sä, jos et tajua



kun hyppään kintulles ja olen kuin se hepokatti poikittain maantiellä.

Perttuun on vielä muuan tunti aikaa, mutta lintuset ovat menneet kuka minnekin,



vares ei tietenkään ole laululintunen, mutta jopa oli hauskan näköinen yrittäessään liikkua vastatuuleen.

Yrttitarha kukoistaa



yrtti-iiso kukkii mausteisen makuiskin kukin.

Nauttikaa kaikki kylässä kävijät loppukesän iloista!

10 kommenttia:

  1. Mikäs sen mukavampaa kuin tuottaa kanssaihmisille ja itselleen iloa vaaleanpunaisilla Reiskoilla :D.

    Novitan Crystal on hienon näköistä lankaa ja takuulla sopii morsion stoolaksi.

    Huomenna sitten uimalakki päähän, kun lähdet töihin :D:D.

    VastaaPoista
  2. Voi, että nauroin, kun sieluni silmin näin Tarinan polkemassa Reiskoilla, vaaleanpunaisilla reiskoilla, töihin! (nauraa makeasti kuin orava hyppiessään vai miten se nyt oli)
    Mutta milloinkas ne hääilot sitten alkavat teillä? Meillä ne alkaa jo lauantaina, hrrrr, kuume kohoaa! Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Hyvät pyöräilyjalkineet ne Reiskat varmaan ovat :D. Autolla liikkuva huomaa yleensä jo autoa käynnistäessään jos on epäasianmukaiset kengät jalassa - vaikka huopatossut ;).

    VastaaPoista
  4. Eikö pääasia ole että kengät on jalassa,avojaloin tähän aikaan saattaisi herättää huomioita mummo-immeisessä.
    Minä olen ihaillut tuota Crystalia ja ajattelin siitä Boleroa itselleni väri vielä hakusessa.
    Tänä aamuna en ole nähnyt yhtään Pääskystä sillä kolme päivää on satanut putkeen ja taisivat pakata matkalaukkunsa kun tykkäsivät sateesta kyttyrää.

    VastaaPoista
  5. Kaupassa näin kävelevät Reiskat,nuori kaunis nainen käveli Reiskoilla.
    Kivoja kuvia heinäsirkasta!
    Mukavaa tiistai päivää!

    VastaaPoista
  6. Aivan ihanan näköistä lankaa tuo Novitan Crystal. Uijjui.

    Kyllä sitä reiskoilla kelpaa töihin mennäkkin! Minä puolestani meinasin jättää yöpaidan hupparin alle tänään. Onneksi huomasin hampaita pestessä, että mikäs menikään väärin. :D

    Mukavaa illan jatkoa! :)

    VastaaPoista
  7. Muistui vain mieleen mitä kuuluu sille yhdelle kukalle jolle ei keväällä löytynyt nimeä epäiltiin jopa köynnös pinaatiksi.

    VastaaPoista
  8. Taalla kurkkimassa.
    Mukavaa loppuviikkoa!!!

    VastaaPoista
  9. Ääneeni nauroin sun reiskoilla tekemää työmatkaa.
    Itselleni kävi kerran niin, että seisoin kaupassa kassalla, kun lapsenlapsi kuuluvalla äänbellä kysyi: "MIKSI MUMMILLA ON AINOT JALASSA!" arvaa, että hävetti..hipsin vaan hiljaa autoon ja kotiin...
    tuksu

    VastaaPoista
  10. Hauska Reino-juttu, nauru pidentää ikää, täälläkin.
    Kaunis huivi tulossa.

    VastaaPoista