torstai 30. kesäkuuta 2011

James Bond

on sitten salaperäinen kaveri 
pitäessään ystäviä ja kylänmiehiä jännityksen piinassa.

Eihän tässä voi muuta kuin oooootella.

Keli lämpesi hitusen liikaa miu mau mukkaa.

Pyöräileminen on ollut tyyliin sinne ja takaisin.

Eli kamera ei ole saanut juurikaan D-vitamiinia ja päivetystä pintaan.

Jotakin on sentään sattunut haaviin ;o)



sinisiipi hautuumaalla

ja 



nokkosperhonen kirjastoaukiolla.

Kävin katsastamassa Suomalaisen kirjakaupan palapeli tarjonnan,
joka oli surkea pienten ihmisten peleissä.

Sain kuitenkin kevennettyä lompuukia



tämän verran ;o).

Kirja on joskus ollut minulla lainassa kirjastosta, 
joten eipä tarvinnut empiä otanko vahi en.
Kirjassa on selkeästi tekniikat XD,
jotka kannattaa vilkaista ensin eikä vasta sitten,
kun homma on tupella ja sormi suussa.
Kuten minulla tavallisesti käy älynväläyksen saadessani.

Konsa sää on niin hikisen nihkeä eikä lanka kulje sormissa somasti niin on pitänyt keksiä muuta puuhaa askarteluboxissa.

Agatha Christien mukana matkalla Niilillä




mutta näitä



ei yön aikana vaihdettu aidoiksi jalokiviksi
kuten aidot helmet kirjan sivujuonessa vaihtuivat jäljitelmäksi.

Näihin pujotteluihin ei kirjan vinkkejä tarvinnut.
Esikoiselle vihreät ja tyttärelle vaaleanpunaiset.

Pitäisiköhän tehdä itsellekin setti sinisiä helmiä ... hmm.

Nauttikaa kesäkuun viimeisestä ehtoosta täysin siemauksin auringossa tahi varjossa!

13 kommenttia:

  1. Vuosaaressakin tykätään helmistä ;) James Bond saisi jo ilmoittautua elävien kirjoihin. Täällä jänskätään

    VastaaPoista
  2. Mukavia hellepäivähelminauhoja.

    Niin mikä JB...

    Helle on hyväksi =D, ei säre ei kolota...

    Lämmintä kesäiltaa.

    VastaaPoista
  3. Hienoja perhosten kuvia ja söpöjä helminauhoja! Täytyy kyllä kysyä samaa kuin edellä, että niin mikä JB,ihmettelee kärryiltä pudonnut

    VastaaPoista
  4. Kiitokset kommenteistanne Vuosaarelainen, Neferi ja Sirkka!
    Tämä uusi pauva kuten pikku-ukko sanoo ja mummu on sanonut häntä James Bondiksi sen ultran jälkeen missä olisi voinut halutessa kysäistä sukupuolta.
    Kaveri oli vaan salaperäisesti jalat ristissä ... katsokaa vaan, mutta salaisuutta en paljasta.

    VastaaPoista
  5. Kauniita helmiä olet tehnyt. Kirjalle on varmaan käyttöä.
    Kauniita perhosia olet myös kuvannut.
    Kiitos samoin , nauti kesäkuun viimisistä päivistä.

    VastaaPoista
  6. Iselläni on ollut suunnitelmissa sorvata eri puista niitä "helmiä" ja muita vastaavia kaulaan ripustettavaksi.

    Mitä lämpöön tulee tein aamulla yhden yrityksen nostaa 5 metrisen kattopellin aika korkealle - sain sen ylös ja tiedän nyt miten sitä EI pidä tehdä - eikä siinä kuumuudessa alkuunkaan - ukko meni sen jälkeen ihan vetämättömin.

    VastaaPoista
  7. Meillä ei ole vielä ollut ollenkaan liian kuuma, sanovat paahteisella ikkunalla kasvavat chilit ja minä :D Kuopus välillä kitisee että on kuuma, mutta jos lämpötila laskee 2 astetta, hänen onkin jo kylmä :0

    Kivoja helmiä olet tehnyt James Bondin ensiesiintymistä odotellessasi.

    VastaaPoista
  8. Ihania helmiä olet tehnyt! Taidat olla oikea monitaituri! OIkein mukavaa loman jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  9. Kiitokset kommenteistanne sylvi, Ukko-Tonttu, Huopatossunen ja Helena!
    Työ tekijäänsä neuvoo, juu-u sitä mieltä oli vanha kansa.
    Eihän tässä muuta voi kuin oooootella James Bondin debyyttiä.

    VastaaPoista
  10. Juuri tuota samaa Helmi Hullu kirjaa olen yrittänyt metsästää mutta eipä ole vielä onnestanut kun satun asumaan paikkakunnalla josta kirjakauppa on aikaa sitten lopetettu ja kirjastossa sille on pitkä jonotus lista.
    Vai on James Bond viivyttänyt tuloaan,kerkiääkö se mummun loma loppua ennen ensi visiittiä.
    Lämpimiä päiviä odotukseen.

    VastaaPoista
  11. Kiitos kommentistasi Tarikka!
    Kirjan metsästyshän on oiva teema kesäretkelle ;o) vai kui?
    Jep, lomapaivät käyvät vähiin.
    Pikkuäiti on leikannut nurtsia, pessyt ikkunoita & akkunoita, luutunnut lattioita yms., mutta James Bond ei ole tietääkseenkään.
    Ehdotin jo ripaskan tanssimista ;o)

    VastaaPoista
  12. Voi kuinka kauniita helminauhoja olet tehnytkään. Kiitos Tarina sinulle kauniista ja lämmittävistä viesteistäsi! Olen ollut niin alamaissa polveni takia. Lämpöiset sanasi tuntuivat Ystävän Halilta! Kiitos!
    tuksu
    p.s kommentointi kirjautuneena ei taaskaan onnistunut. VOIP!

    VastaaPoista
  13. Kiitos kommentistasi tuksu!
    Kyllä ne asiat tuppaavat lutviutumaan parrain päin.

    VastaaPoista