sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Hups' jo toinen adventtisunnuntai

Aika kulluu aatellessa,
päivät päätä käännellessä.

Viikko on hujahtanut vauhdilla.
;o) tällä vauhdilla pian koittavi Juhannus.

Ilta-aamu-ilta-aamu työvuorokeikaukset tietysti imaisivat mehut,
mutta jäi sitä nektaria sen verran, jotta on jaksanut touhutakin.

Muutaman kerran on aurinkoinenkin näyttäytynyt pilviverhon takaa.

Kuuraruusu



kylpi joulukuun auringossa.

Pikkujoulutkin on vietetty tälle vuodelle



ja herkkua



sai syödäksensä Karl Johan'issa

Kala oli herkullista nieriää slurps'
ja tuo jälkiruoassa oleva siansydämen näköinen köllykkä oli mustaherukkasorbettia.
Olipahan makuhermoja kutkuttava yhdistelmä.

Kun ruumiinravinto oli nautittu herkkusuihin menimme
Lilla Teatern'iin nauttimaan hengenravintoa kipaleella
vaimoni on toista maata.

Vedet silmissä & sydämensä kyllyydestä sai nauraa
eli ihana kaamospiristys.

Eilen kävimme joulutorilla.

Odottelin pikkuperhettä ja tulipa siinä odotellessa nurkat kuvattua.

Aurinkoa



Donnerin puistossa.


Valaistu




kirkko.

Me naiset kiertelimme kojujen antia katsellen
ja arvatkaapas minne miesväki kulkunsa suuntasi?

Noh, tietysti paloautoja katsastamaan.

Pien palomies puikoissa


ja komensi itse itseään " ei saa painaa nappia".

Mummulla olisi pissi lirahtanut sukkaan,
jos ois yks'kaks' älämölö ujellus vouvahtanut korvanjuuressa.
Mihinkähän pien' palomies on menossa sammutustöihin?

Palomiehen kypärä



oli painava.

Sokerina pohjalla



hopoti-hoi kyyti äidin kanssa.

Tänä aamuna heräsin sateen roplottaessa ikkunalautaan
melkoisella mekastuksella.

Käänsin kylkeä sängyssä ja tuumasin,
jotta taitaa joulumarkkinat jäädä tänään väliin.

Onneksi ei ollut n. 10.00 olo samanmoinen kuin asukkaiden saunapäivän jälkeen torstaiaamuna.
Jos juntturassa olevia niskoja hautoo lämmöllä vajaan seitsemän tuntia niin jopa oli lämpö tehnyt tehtävänsä.
Kääk' neliraajahalvauksen sijaan oli pää halvaantunut XD.
Hitsit, jotta nuppi oli painava
eikä sitä meinannut millään saada käännettyä pieluksella saati nostaa sitä ylös.
Aika hurja tunne totisesti.

Soitin aamusella tyttärelle ja puhelinvastaajana olikin vävy.
Isompi ja pienempi rinsenssa oli vielä höyhensaarella.
Yhteisymärryksessä päätimme,
ettemme lähde joulumarkkinoille,
vaikka siellä olisi ollut ihastuttava käydä nauttimassa ripaus jouluntunnelmaa.
Vettä sattaa lotkottaa niin eipä se juurikaan houkuttele
kiertelemään ja kaartelemaan torilla.
Olisikohan se tunnelma löytynyt kaatosateessa?

Puolenpäivän huitteilla puhelin soi ja tuumailin, jotta nyt hynttyyt niskaan ja sohvan tahi nojatuolin metsästykseen tyttären kera.

Pikku-ukko siellä soittelikin mummulle, kun mummulla on



tämän parrakkaan henkilön puhelinnumero.

Toivoo Salama Mcqueen sängyn,
jotta mummupa hoitaa asian eteenpäin.

Siis toivelistaan liitettiin tyynyliina & pussilakana setti.

Eipä löytynyt mieluista sohvaa kotokylän annista ja siniset nojatuolitkin oli myyty loppuun.
Samoin naapuri kaupungissa.
Jotta se siitä.

Lakanasetti löytyi 
ja kolikoita vajaa 30 euron
Salama aamiaisastiasto oli 9,90 niin ostaa paukasin sellaisenkin pukinpakettiin.

Iskipä tässä kauhu XD
Utami olen pyörimään siellä vaaleanpunaisten tavaroiden hyllyllä. 
Noh, pitääpi kysäistä pikkuäidiltä neuvoa rinsenssan pukinpaketin hankintaan.

Iloisen ihastuttavan



valoisaa alkavaa viikkoa sinulle blogiystävä!

17 kommenttia:

  1. Jaahas, taas täynnä touhua :).

    Mukavia päiviä toivotellen.

    VastaaPoista
  2. Kiitos taas kivasta ja vauhdikkaasta kertomuksesta Tarina :)
    Mukavaa viikkoa sinullekin!

    VastaaPoista
  3. Täälläkin on parina päivänä ollut kummallisen värinen taivas: sininen :D Eilen näimme esikoisen kanssa kauppareissulla komean sateenkaaren.

    Ei sitä joulumarkkinoilla tosiaan vesisateessa viitsi pyöriä - sataisi edes räntää niin olisi vähän jouluisempi tunnelma.

    VastaaPoista
  4. Tällä korkeudella se kuitenkin alkoi lumisade tänä aamuna,sitä en tiedä sataako koti kulmilla mutta täällä lapsen vahti paikassa on jo ihan mukavasti lunta.

    VastaaPoista
  5. Oi,täällähän on taas touhuttu vaikka mitä! Ja otettu ihania kuvia!

    VastaaPoista
  6. Touhua on siellä riittänyt,mukavia päiviä sinne:)

    VastaaPoista
  7. Meilläpä on viime yönä satanut ripaus lunta...lallallaa. Siinä teki jo mieli laittaa postipojan tuoma jouluCD soimaan ;D
    Ihana tämä viimeisin kuva!

    VastaaPoista
  8. Palomies, pieni sellainen, oli varmasti aivan elementissään ihmeellisen, ison auton sisällä.
    Enpä muistanutkaan kuinka kauniilta tuo pyramiidikirkko voi auringon kajastuksessa näyttää

    VastaaPoista
  9. Ai-että-kun mieltäni piristi tämä lause:
    "tällä vauhdilla pian koittavi Juhannus"! :)

    Sitä odotellessa nyt ensiksi:
    Hyvää itsenäisyyspäivää!
    Mukavaa adventtiaikaa!

    Hieno sarja kuvia.

    VastaaPoista
  10. Touhua riittää:)Pikku-ukosta taitaa tulla palomies:)
    Mukavaa itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  11. Onneksi tulee ennen Juhannusta Pääsiäinen.
    Hyvää Itsenäisyyspäivää ja kakkos adventtia !

    VastaaPoista
  12. Tuohon hevoskyytiin olisin minäkin halunnut...Täällä Saksassa vietetään nyt Nikolausta, Suomessa taas juhlitaan itsenäisyyttä. Hyvää Itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  13. Tarina! Hyvää Itsenäisyyspäivää perheellesi! Hienot pikkujouluruoat ovat teillä olleet!!!

    VastaaPoista
  14. Kiitokset kaikille piristävistä kommenteista!
    Itsenäisyyspäivä valkeni maa valkoisenaan XD ja viti on edelleen maassa.

    VastaaPoista
  15. Herkullisen näköiset pikkujoulutarjoilut! Vei varmasti kielen mennessään :)
    Pieni mies oli varmasti innoissaan päästessään paloauton rattiin. Juttua paloautosta on varmaan riittänyt sen jälkeen :D

    VastaaPoista
  16. Kiitos kommentistasi sirimi!
    Ruoka oli todellakin herkullista.
    XD sellaisia nuo pikku-ukot ovat, jotta suu on messingillä, kun pääsee jonkun hälytysajoneuvon kuskinpukille.

    VastaaPoista