lauantai 5. tammikuuta 2013

Loppiaisaatto

Tämän komedian käsikirjoittajana ei ole Shakespear vaan Tarina.

Aamulla kauppaan lähtiessä juontui mieleen, jotta olen kuin kaukolämpö.
Ai kuinkas' niin? Noh, hitusen jälkijunassa sen lämmön kanssa.
Olisi ollut ihan viisas teko pukea myös "villapöksyt" jalkaan farskujen alle.
Muuten oli kyllä ihan moitteeton talvivaatetus.

Pääsi pureva talviviima



yllättämään näin talvella ;o).

Kuusi on riisuttu ja kannettu kesätelolle



sekä melkein syöty.

Kuusenkoriste laatikko olla tönöttää vielä pikkusohvalla.

Kolme itämaan tietäjää ovat reissun päällä ennen joulua.
Nyt on kaks' puikkia lähtenyt eskorteeraamaan puista enkeliä jonnekkin.
Missä lie viettävät lauantai-illan huumaa?

Puikit eivät ole Buick'eja vaan pieniä (vajaa 5 cm) pakeliitti pukkeja.

Pikku-ukon kanssa luimme eläin atlasta ja rinsenssa tuli luoksemme
todeten; leikkaa, hiuskiehkura kärkipihtien välissä.
Minä siihen, jotta ei niillä voi leikata.
Ne ovat kärkipihdit ja nostin ne tylsänä mummuna kirjahyllyyn ylettymättömiin.

Rinsenssa leikki ja touhusi omiaan, kun ei jaksanut tutkailla kanssamme sitä kirjaa.
Yks'kaks' kuuuluu surkea parkaisu puikki, PUIKKI!
Yritimme pikku-ukon kanssa päästä jyvälle mistä on kysymys ...
mikä ihmeen puikki.
Millä rinsenssa leikki???

Jopa älysin mennä askarteluboksiin katsomaan mikä oli kärkipihtien vaihtari.
Siellähän oli kolme pikkupukkia.

Voi kuinka rinsenssalla oli onnelisen helpottunut ilme saadessaaan pukit kätösiinsä.
(siitä olisi pitänyt saada kuva)

Minä rinsenssalle; sano pukki.
Rinsenssa sanoo;pukki.
Minä näytän yhtä pukkia ja kysyn; mikä tämä on?
Rinsenssa vastaa; puikki.
Minä; pukki.
Rinsenssa; puikki.

Olisimme varmaankin tinganneet pukki puikkia yli iltapuuron ja rinsenssa olisi vielä just' ennen nukahtamista sanonut puikki.
Muut pukit ovat pukkeja, mutta nämä pikkufiguurit ovat jostain erityissyystä puikkeja.
Olkoot kaikki viisi puikkia rinsenssan sitten, kun hän on iso kuningatar ja se puuenkeli.
XD pitäiskös vielä nimetä ne kohtalokkaat kärkipihditkin rinsenssalle?

Siirrytäänpäs sitten yhdistelmään palapeli ja mittanauha.
Jep' minulla on nyt 996 kpl seepianväristä askartelupalaa.
Mittanauhan tyly lukema oli, jotta paloja puuttuu.
Tuumasin, jotten en ole elläissäni palapeliä pelannut laskemalla palojen lukumäärää, mut' on se kerta ensimmäinenkin.

Hankin sitten



toisen.
Tässä on vain 500 palaa, mutta yhtä koukuttava se on kuin 1000 palan pelikin.

Pikku-ukolle kudoin villahousut ennen tätä käsihaveria.
Eilen kokeilin onneani ja ompelin hampaat,



silmät sekä haarasauman.

Neulegraffan ohjeella.

Pikku-ukko täyttää kohta 4 vuotta ja olen miettinyt mikäs' se olisi hyvä ISON pojan synttärilahja.

Tässä olisi hyvä




lahjaidea.

Idean sain täältä. 

Pelleilkäälpä 



sydämenne kyllyydestä, olkaa iloisia ja nenä kiinni linssissä!

p.s
pikku-ukon



puolukat











17 kommenttia:

  1. OK Tarina - jotenkin minä vain sen "arvasin" ja puhuinkin siitä jo eukon kanssa ruokapöydässä.

    Mahtava lahja! Ja sopivat näppäimet pikku-ukon sormille - itse saan käyttää kynsiä.
    Tuleekin mieleen aika jolloin oikean käden kuten vasemman käden kynsiäni hoidin pieteetillä, suurella tarkkuudella, etenkin oikean käden peukaloa ja muitakin sormia. Vasemman käden kynnet olivat kuta kuin nolla.

    Syy moiseen? No se kitaran soitto tietenkin.
    Toivotaan että uuden kameran kanssa pikku-ukosta tulee mestari ajan kanssa sen kanssa - ja kuvat tänne tietenkin :-)

    PS. Meillä kuusi lähtee puuliiteriin ensi viikolla. Huomenna tulee vielä vieraita 62 päivilleni jotka olivat uutena vuotena. Ja kuusi pitää olla uudessa olkkarissa paraati paikalla - johon myöhemmin tulee siten "baari pöytäni".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku-ukko on todellakin innokas kuvaaja.
      Näin lahja osuu kohdalleen.
      Tuo kuva pikkusiskosta on myös hänen kuvaama. Sisko on vaan sellainen pelleilijätär jotta.
      Nostan p.s. kuvana pikku-ukon ottaman puolukkakuvan.
      Onnea päivän sankarille näin etukäteen!

      Poista
  2. Kamera ja villahousut -- lyömätön yhdistelmä talvella.

    VastaaPoista
  3. Sinne katosi taas kommenttini. Vai muka parempi nettiyhteys: yhtä usein tämä katkeilee kuin entinekin :(

    Piti vain kehumani hienoja villiksiä ja toivottaa hyvää loppiaista :)

    VastaaPoista
  4. Teillä on ollut mukavat sanantoistot Pukki ja puikki. Rinsessa taitaa voittaa mummonsa sananväännöissä:)
    Kamera on hyvä lahja noin taitavalle kuvaajajalle.
    Villahousut mitä manioimmat, ihanat ja lämpöiset!
    Mukavaa Loppiaista!

    VastaaPoista
  5. Pikku-ukolla on makeet villahousut. Valokuvaaja Linssi on hoksannut, että lähikuvat ovat tehokkaimpia. Meillä ehti pölyimuri yleensä syödä osan palasista ennen, kuin 1000 palan peli saatiin kasaan.

    VastaaPoista
  6. Ompa ihanat villahousut,hih :)

    VastaaPoista
  7. Ihanat villahousut:) Ja mukava tarina, sait hymyn karehtimaan suupielissä:)

    VastaaPoista
  8. Oi että ,ihana tarina puikista, välillä nauroin :) ja välillä hirnuin.
    Nuo lasten sanat ja jutut on vaan niiiiinn ihaniii.

    VastaaPoista
  9. Onpas pikku-ukko saanut aivan ihanat villahousut! Ei palellu, vaikka mittari näyttäisi mitä lukemaa...
    "Puikki"-juttu oli siis niin makea, että naurattaa vieläkin :)
    Kiitos taas ihanista jutuistasi!
    tuksu

    VastaaPoista
  10. Hienot on villapökät :). Ja puikki on puikki.

    VastaaPoista
  11. Aivan ihanat villahousut! Niillä on hyvä pyllistää. Puikkii se puikkikin...

    VastaaPoista
  12. Noilla villahoisuilla kannattaa pyllistääkin. Hyvää viikonjatkoa!

    VastaaPoista
  13. Nuo on varmaan hauskimmat villahousut, mitä koskaan olen nähnyt! Ihanat ovat, olet taitava neulomaan. Villahousut ovat selvästi päivän sana....=))

    VastaaPoista
  14. Kiitän teitä kaikkia ihania lämpimistä kommenteistanne!

    VastaaPoista
  15. Loistavat pöksyt ja prinsessastakin tulee uusia kuvakulmia :-)

    VastaaPoista