tiistai 26. tammikuuta 2010

kuin olisi ollut Suomi -Ruotsi maaottelu

kun sain kantapohjaan tikun aamusella. Se oli kuin vilu ja nälkä olisi taistellut tikun pois otossa, kun olen yhtä leveä kuin pitkä. Aikani tuuskattuani sain tikun ihan ite pois. Ja, jos sinne jotain tikun pätkää jäi niin tokihan se irvistelee tulehtuessaan jonkin ajan kulutta.

Tänään on Paavalin päivä ja Paavalihan on Heikin kanssa talven selän katkaisia.
Töissä lohdutin talonmiestä, jotta Paavalina on tullut alas puolet talven lumesta. Talonmies oli luomassa lunta meidän osaston ulkoilu puutarhassa.
Jos ei Paavalina pauku niin kynnet kynttelinä. Paavali on paukkunut -10:llä astella ja nähtäväksi jää kynttelin kylymät.

Talvenselän katkeaminen on hyvä aasin silta




taivaansinen




värin muuttumiseen




maapallon akseli kääntyy siis jälleen kohden aurinkoa ja kesää


Heikin ja Paavalin päivien kunniaksi tein




kortin




onnitellakseni vävykultaa nimipäivien johdosta hitusen myöhässä.

Nyt on oiva hetki toivottaa hyvää yöyä, kun kummitusten tunti on pouolessa.

6 kommenttia:

  1. Tikun poissaaminen kantapäästä (toisenkin kantapäästä) voi olla kovan työn takana. Toivottavasti sait sen kokonaan pois ettei pääse tulehtumaan. Ehkä puolet talven lumesta on tosiaan satanut ja loppuviikolla saamme lisää :D

    VastaaPoista
  2. Todella kauniit kuvat ja hieno kortti! :)

    VastaaPoista
  3. Hienoja kuvia :) ja kortti. Viilme yönä olisi saanut komeita kuvia ulkona, jos olisi tarennut lähteä kuvaamaan - menin sitten peiton alle.

    VastaaPoista
  4. olet hyvä tuomaan asioita ulos>>kynänkärki voimakas työkalu<<.annat kuville elämän...>>>>vanha sananlasku.....kehtoa keinuttava äidin käsi hallitsee maailmaa,,,,on kiva kommentoida hyvää ulosantia!!! pena

    VastaaPoista