tiistai 22. tammikuuta 2013

Mikä on poissa?

Yöputken jälkeen viimeisenä aamuna kotiin tallustella ei oikein jaksa nostella jalkoja saati ajatella.
Tai noh, se ajattelu on oikeastaan soljuvaa tajunnanvirtaa.
Putkahtaapi päähän aatos oiva ja yht'äkkiä se menee menojaan 
sen kummemmin pesää tekemäti ajukoppaan.

Team Ahma siteeraus tänä aamuna ...
nythän mä vasta hokasin.

Kotimatkan "varo lentäviä leipiä" kohdassa iski vahvasti tämä hokaseminen.

(Setä heittää akkunasta leipiä oraville, vareksille ...
 onkohan hän tullut aatelleeksi, jotta myös rotille, jos niitä näissä nurkissa pyörii. Pari kertaa olen osunut melkoisen leipäkuuron keskelle pyöräni kanssa. Onneksi ei ole kuiva ruislimppu osunut kohdalle, sillähän lähtee taju tantereelle. Aattelhan sitä tapaturmavakutukseen kirjoitettavaa selvitystä ;o) tapaturman aiheutti kuiva lentävä ruislimppu.
 Hui, sellainen siivuttamaton jälkiuunilimppuhan on kuin halko.)

Varekset ovat lähteneet jonnekkin!?! 
Yhtenäkään aamuna yövuorosta tullessa ne eivät ole olleet kävelyllä 
aamunhämyssä leivänpalat nokissansa.

Otin sellaiset neljän tunnin nokoset
1. käännellään taas sisäistä kelloa 
2. huoltoukkeli tulee sen lämpöpatterin termostaatin laittoon.

Niitä huoltoukkeleita tulikin kaksi. Toisaalta ihan hyvä niin.
Epäilyksen siemen nääs ihan hitusen ennätti itää, jotta ottiko se sählä sen termostaatin tarkoituksella pois vai jäikös se touhutessa käteen.
O'Ou, jos se vesipatteri jää käteen. 
Olisin saanut oppitunnin; katsokaas rouva vesi tulee täältä...

Aurinko houkutteli



ulos

vaikka itsellä oli olo



olenkos yö vai päivä eläjä.

Tapasin yhden vareksen XD

Noh, eipä ollut reaktionopeuteni Mika Häkkis' luokkaa
niin en saanut kuvaa, kun vares käänteli mainoslehden sivuja.

Loppu, slut



ei ollut mieluisia tarjouksia.

Harmaiden ja ohi nukuttujen päivien jälkeen auringon valon lumovoima 



saa huokailemaan jopa petäjän punaa.

Pitihän kuuta katsoa



pitkänkin putken läpi.

Mummun muruset kävivät kyläilemässä iltapäivällä.

Pikku-ukko halusi pelata.
Minä sanoin pikku-ukolle haehan 10 pikkutavaraa niin mummu opettaa sinulle
 uuden vanhan muistipelin.

Katsopas 



tarkkaan

mikä



mikä on poissa?

Pikku-ukko ja -äiti jatkoivat peliä ja rinsenssa leikki omiaan.

Aattelin, jotta nostanpa kyntteliköt yläkaappiin ja hain tuolin jatkojaloiksi.

Hyvä, kun ennätin nousta tönöttämään tuolille niin rinsenssa nykii housunpuntista ja käskee napakasti emännän äänellä ALAS. Kun en uskonut kerrasta niin nappasipa neiti molemmista lahkeista kiinni ja kiskoi hokien alas, alas, alas. Laita siinä sitten tavaraa kaappiin ja housujakin pitäsisi samalla nostaa XD.

Ei auttanut mummulla muu kuin totella.
Juu-u kun ei ollut olkaimia housuissa.

Ylkaapista löytyi pirunsarvet 



ja pitihän niitä kokeilla.

Ja varsinkin laittaa panta päähän



iha ite. 

Minä taidan nyt iha ite mennä sohvankuningattareksi töllöttämään töllötintä.

Nauttikaa ihanista talvipäivistä ...



kohta heinäkuun helle hiottaa XD !











19 kommenttia:

  1. Yövuorot ovat varmasti kovia. Onneksi ei leipähalko osunut sinuun. Ihanaa todellakin tuo paistava Aurinko, se hellii nyt kunnolla.
    Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Hyvä kuva kuusta, näkyy niin kuin lähellä olisi...käden ulottuvilla...=)

    VastaaPoista
  3. No tietenkin ihan itse,hauska kuva:)

    VastaaPoista
  4. Kyllä talvinen maisema on kaunis <3

    VastaaPoista
  5. Nautiskellaan näistä ihanista talvipäivistä ja kuutamo öistä heinäkuun helteitä odotellessa. Isäni sanoi muinoin, että kun kuuta tuijottaa tarpeeksi kauan, näkee ukkoja kuun pinnalla kuuta tervaamassa. Näyttää siltä, ettei niitä kuvassa näy, mutta pitänee vielä tuijotella illalla live kuuta ulkona, josko tervarit näkyisi.

    VastaaPoista
  6. Aurinko ja kuu, talvinen luonto...kyllä voi olla kaunis; ja niin myös pikku-prinsessa. Mukavia talvipäiviä ja öitä!

    VastaaPoista
  7. Vai että, lentäviä leipiä teilläpäin, kaikenlaista:) Oisko niitä mahollista saaha voijeltuna ja gotlerilla päällystettynä:)
    Rotista on alkanut tulla monessa paikassa riesa juuri näiden lentävien leipien takia..

    Kommeita kuvia olet laittanut iloksemme.

    VastaaPoista
  8. Kauniita kuvia.
    Mukava postaus.
    Mikä poissa ollaan leikitty paljon ♥ ♥

    VastaaPoista
  9. Olipa taas NIIN IHANA!!! postaus!
    *nauraa*
    Kaikenlaista elämässä sattuu ja tapahtuu :)
    Mukavia päiviä toivottelen sinne!
    tuksu

    VastaaPoista
  10. Vaan oiskos sattunut ettet silmät ristissä yövuoron jälkeen nähnyt lentäviä leipiä?
    Ihanainen rinsessa.
    Pikku-ukko varmankin päihitti äitinsä pelissä mennen tullen, kaverilla kun on terävät hoksottimet.

    VastaaPoista
  11. Jaahas, mummi näytti siis kiellettyä kiipeämistä :).

    Hienoja kuvia saa nyt luonnosta.

    VastaaPoista
  12. Hienoja aurinkoisia kuvia.
    Ei saa mummukaan rimpuilla kun on kerta lapsia kielletty.

    VastaaPoista
  13. Kuu näyttää olevan ihan samassa asennossa on täälläkin.

    VastaaPoista
  14. Hauska juttu, sinulla tuota huumoria riittää!

    VastaaPoista
  15. Hih! Tapaturman syy. Sai lentävän limpun otsaansa ja pyörtyi. Siinä sitä olisi ihmettelemistä yhdelle jos toiselle.

    VastaaPoista
  16. Kiitos teille kaikille ihanista kommenteistanne!

    VastaaPoista