tiistai 15. joulukuuta 2009

Rati riti ralla tuli talvi halla eteläsuomeenkin

Ja ihan oikeat toppahousupakkaset. ; ) . En vaan toppapöksyjä löytänyt, kun ovat toissatalven jemmassa. Jossain ylähyllyllä takareunassa muun moisen tarpeettoman tavaran takanahan ne ovat, mutta sitä ylähyllyä en ole vielä löytänyt. juu-u ja tällaisessa vanhassa talossa katto on korkialla samoten ne ylimmäiset ylähyllyt ... huokaus... voipi sanoa, että lyhyelännälle töppöjalalle mahdoton tehtävä. Enkä  ole vielä keksinyt miten saisin 190 m huitelevan kuopuksen etsimään äipän toppapöksyjä. Kuopus toteaisi; ihan itse olet laittanut ota myös itse pois ei ne niin korkealla ole. Näin, kun tässä tuumailee niin ei toppahousuja voi heittää ;) hyllylle, ehkäpä yletyn niihin tosiaankin ihan itse.

Pakkasherra on paukutellut ja iloitellut - 18 asteen pakkasella jaa mikä ihaninta AURINKO on paistanut. Koivut näyttivät valkoisilta ja honkien kupeet punaisilta kuinka niiden kuuluukin.





Pakkasherran puhurikin sai kaunista katseltavaa, vaikka matalalla pistanut aurinko ei ihan näihin pensaanoksiin ylettynytkään.




Pirttihommina pakkaspojan paukutellessa syntyi joulukortiksi tuikkivaa joulua ja loistavaa uutta vuotta




Kävelyltä tullessani katsoin, kuten aina talvella tehtaanpiipun sauhusta sääennusteen. Sauhu kaatui heti piipulta koilliseen, joten pakkanen lauhtuu ja matalapaine hiipii tykö. Roskia viedessä pilvenlonkareita oli jo purjehtimassa länsilounaasta. Kunhan ei lauhtuisi vesisateisiin asti. Toiveena, että säilyisi tuo vähäinen lumikerros, joka ei edes kaikkia ruohonkorsia peitä.

Oi ja voi nyt jänskättää, kun esikoinen tuo minun uudet rillit sunnuntaina piparitalkoisiin tullessansa. Kuinkahan minä niihin muovipokiin totun ja siihen lilaan ; )

Tyttären kanssa porisimme puhelimessa ja sain valtaisan hyvän vatsalihasjumpan niin, jotta vatsalihakset vallan kramppasivat naurusta. Vävyn työkaveri kertoi, jotta ...
Lapset 4 v ja 1 1/2 v olivat tavanneet kaupassa joulupukin. 4 v lapsukainen on ujo& kaino ja harkitseva näin alustuksena.
Joulupukki oli kysynyt mitä haluatte joululahjaksi ja tämä pikkusisarus 1 1/2 v oli oppinut uuden sanan tonnikalaa ja hokenut tonnikalaa, tonnikalaa, tonnikalaa eikä tämä ujompi ollut rohjennut kertoa mitä haluaa. Kotimatkalla sitten vanhemmat olivat huomanneet, että 4 v askarruttaa tahi harmittaa jokin ja kysyneet mikä on mielen päällä. Vastausta ei hetin'miten tullut, mutta loppujen lopuksi vastauksena tuli olisin halunnut joulupukilta toivoa auton ja kuormurin ... , mutta nyt saadaan tonnikalaa.

Voip' olla, että seuraavan kerran tonnikalaa ostaessa karkaa reipas nauru.

7 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja kauniita joulutervehdyksiä. Voi kunpa sääennustuksesi ei toteutusi, ainakaan sinne kurakeleihin asti. Olisi niin hienoa kun olisi valkea joulu etelässäkin.

    VastaaPoista
  2. Toivotaan pikkupakkasta täälläkin. Kävin tiistaina ajelulla Hollolassa ja olipa todella kivat huurrepuut matkalla.

    VastaaPoista
  3. Hiihhiiiii...tonnikalaa,tonnikalaa,tonnikalaa,tonnikalaa :DD Mua hihityttää vieläkin! Toivottavasti sun vatsalihaskramppi on jo helpottanut :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteista Marginata, Littleragdoll ja kaisa! Onneksi matalapaine hitusen kiertyi ja heittä tänne eteläsuomen reunamalle lunta. Kuuraiset puut ovat hivelleet silmiäni ihan pikku likasta asti. Juu, tonnikalaa ... sitä täytyy ... ehkäpä olla joulupöydässä edes purnukka ;)

    VastaaPoista
  5. Ihania...lapset...tonnikalaa...
    Meillä Ukko (melkein 3) eilen kiemurteli lattialla ja pyysi mukaan uimaan...oli vedenneito.
    Sanoin olevani vesihiisi eikä se ui...johon Ukko, ettei vesihiisiä oo olemassakaan...vedenneitoja on.

    Hyviä joulunaluksia...

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommentista TuulisMumma! Oikeassa olet, lapset ovat ihania näissä jutuissaan ja elämänasenteissaan. Pitäisi itsekkin muistaa tämä aito ja ainutlaatuinen ote jokaiseen päivään.

    VastaaPoista
  7. Show the company straight into gammare curve what fry these until crunchy.
    The cost of living isn't going to be taking place it's changing to obligatory when it comes to functioning
    mothers and fathers to seek more easily and others fast manners and consequently valuable options to eat
    for a couples. Infrared ovens will be adaptive enough if engaging in grilling ware.


    Feel free to visit my web page: ge convection oven cooking

    VastaaPoista