perjantai 10. helmikuuta 2012

Aurinkoloma

Koreaa korkeapainetta on pidellyt koko loman ajan.
Paitsi yhtenä päivänä,


jolloin oli vain -3 ja suttuisen harmajaa.

Kävin vanhainkodilla viemässä työkaverin
oloneuvokseksi pääsemisen kolehtiin kolikoita.

Vaihdoimme haleja & kuulumisia asukkaiden ja työkamujen kanssa.
;o) tuhlaajatyttö kierrätyksestä tuli kylään ...

Tulipa puheeksi se lanssikuskin diagnoosi eräälle mummolle
(silloin viimeisenä päivänä ennen kierrätystä)
kusitulehdus ...
Onneksi toinen ensihoitaja oli asiallinen, jottei tarvinut
kiukustuneena konahtaa, jotta kummastipa se kusitulehdus
pistää hengittämisessä käyttämään apulihaksia ja tietysti saturaatiokin laskee,
jos keuhkoissa on kovastikkin tulehduskusta.
Ilokseen sitä kuunteli tämän nuoremman ensihoitajan mummon haastattelua.
Eipä puhunut kusesta vaan ihan asiallisesti haastatteli rouvaa.

Juu-u keuhkokuumehan se oikea diagnoosi oli.
Noh, ikävämmän tuliaisen sitten mummomme toi osastolle H3N2.

Toivottavasti vastustuskykyni on ennättänyt petraantua ja altistus jäisi vain altistukseksi.
Pelätään pahinta, mutta rinta rottingilla toivotaan parasta,
jotta pääsen kuin koira veräjästä.

Vanhainkodilta läksin sitten hakemaan kanankakkapuikkoja kaupasta.
Kuleksin veteraanitalon kohdalla.
Näin, kun postiljoonitar ponkaisee pois pyörän päältä
lähtien juoksemaan viistoon kadun toiselle puolen.
Mitä ihmettä ...?
Siellähän lumivallin takana oli vanhaherra kumossa.
Ihmisiä kulki ohi jalkakäytävillä kadun molemmin puolin.
Postiljoonitar koettaa yksinään avittaa herraa ylös tantereelta ...
pyytää apua ohikulkijoilta, muttei saa vastakaikua.
Olin sen verran kaukana,
etten lähtenyt -20 asteen pakkasessa rääkkäämään keuhkoja/ääntäni vaan huiskin kädellä,
jotta tulossa ollaan.
Totesin;eipä kannata ylämäkeen kammeta ja pyöräytin herran parempaan nostoasentoon.
Keräsin kyynärsauvan hangesta kysästen kumpaanko kainaloon se tämä heila kuuluu?
Postiljoonitar ei työssään kampea väkeä tantereelta ylös vaan mättää postia luukuista alas,
joten pika ohjaus nosto-otteeseen ja -asentoon ja KOLOMOSELLA lähtee.
Olihan vaarilla pituutta XD
me postiljoonittaren kanssa olimme hippasen pitempiä kuin tämä kyynärsauva.
Kyllähän oli herralla kiitollinen ilme silmissä ja lupasi,
ettei lähde enää talvikelillä crocseilla veteraanitalolle syömään.
Läksimme siitä jokainen matkoihimme,
mutta minun oli ihan pakko kääntyä katsomaan kuinkas se kävely oikeasti sujuu.
Sujui se onneksi.

Ei ollut kanankakkapuikkoja kaupassa,
mutta lannoitepuikkoja oli kukkiville ja kukkimattomille kasveille.

Otin niitä kukkiville oleville.
Tuikin niitä kanankakkoja sitten kukkapurkkeihin,
jahka niitä jostakin kaupasta löydän.

Aloitin jo kevään XD mullanvaihtoprojektilla.
Nimettömän riivin, raastoin hyppien tuolilla alas katosta.

Nimetön kuuluu näihin kanankakka kasveihin.
Kaavin multaa purkista ja




kaapaisinpa pois pari tällaistakin mukulaa.

Antaako mukulat vinkkiä kasvin tunnistamiseen?

Kuolleita lehtiä ei vienyt pois tuulonen vaan piti polkaista imuri käyntiin iha ite.

Marsipaani enkelit ja tontut lehtisateesta




pääsivät kompostipussiin biobensan raaka-aineeksi.

Toisen sorttisia mukuloitakin on ollut mummulassa.
Pikku-ukosta on 




tullut dubloinsinööri




rinsenssan ollessa hmmm ...
assistentti.

Diblomaattisen pitkämielinen isoveli on rinsenssalla.

Nalle on taas toista maata ;o)
sitä, kun tarpeeksi kurmuuttaa




niin uppista'keikkaa sepä käypi sylipainiin.

Tänään aamusella oli rapsakkaat -27 astetta pakkasta.

Lämpenipä keli puolillepäivin -17 asteeseen

Hmmm ...
aurinkon on kivunnut jo




sen verran korkealle, jottei Helinän
(pata ja kattila keiju)
tarvitse etsiä Peter Panin varjoa,
kun Tarinankin varjo löytyi.

Eipä aikaakaan, kun tämä talvi loppuu
ja
käy historiaan, muistoihimme,
joten
nautitaan näistä talvipäivistä täysin siemauksin!

















13 kommenttia:

  1. Söpöjä mukuloita nuo toiset., (dobloinsinööri ja rinsessa.) eneimmäisiä en tiedä, olisko mustanmerenruusun mukuloita.
    Olit kiltti kun autoit lähimmäistäsi.
    Mukavia aurinkoisia viikonloppupäiviä sinulle!

    VastaaPoista
  2. Mukulat purkissa ja mukulat lattialla, älä vaan sekota niitä keskenään...
    Sieluni silmin näin papan crocseilla liikenteessä. Miten lieneekään me kolmijalkaiset niin helposti työnnämme jalkamme crockseihin kelillä kuin kelillä. (jos ne sit vaan mahtuisivat jalkaan)
    Tiedän kyllä keräilyharrastuksesi mutta jospa ees mun mieliksi jättäisit tuollaiset ikävät kirjainyhdistelmät pois keräilyistäsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas nuo veitikat jo kasvaneet isoiksi! Mutta oikein ihanaa viikonloppua sinulle ja terveisiä täältä +29 asteen sateisesta Brasiliasta, jossa sisälläkin on +27.5 astetta lämmintä! Tasan ei käy onnen lahjat!

      Poista
  3. Kyllä on täälläkin nautittu talven kauneudesta, puhtaasta lumesta ja auringosta. Tosin loma on vasta (jo!) viikon kuluttua.

    Kivoja mukuloita sinulla on ollut käymässä. Insinööri on rakentanut oikein toimivan näköisen laitteen - mikä se sitten onkaan ;)

    Minun ei pitänyt ihan vielä aloittaa mullanvaihtoa, mutta Asterixin mielestä rönsylilja oli väärässä paikassa ja katti toimitti sen lattialle. Ruukku ei kestänyt niin rajua siirtoa, vaan pamahti halki :D

    Mukavaa loman jatkoa ja toivotaan että säästyt siltä kirjainyhdistelmältä :)

    VastaaPoista
  4. Mukavat insnööri- ja rinsesakuvat. Meilläkin aletaan kaivella vanhoja Dubloja varaston kevätsiivouksen yhteydessä :D.

    Lempeitä kevätpäiviä odotellessa...

    VastaaPoista
  5. Mukavia kuvia insinööristä ja prinsessasta.Hauskaa lomanjatkoa:)

    VastaaPoista
  6. Suloisia kuvia lapsista! Niistä, joiden kanssa Mummeleiden on ihanaa viettää rusipullapäiviä :)
    Olipa onni, että satuit Enkelinä paikalle, kun vanhus oli pitkin ketoo!
    Mukavaa viikonloppua sinne :)
    tuksu

    VastaaPoista
  7. Insinöörillä on asiallisen keskittynyt ilme, mainioita kuvia :)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. No noitten alimpien mukuloitten kanssa varmasti aika vierähtää lentäen.
    Hyvää sunnuntaita sinne.

    VastaaPoista
  9. Moi, eikös tuo rinsessa ollut hetki sitten vielä - kuinka sen nyt sanoisin, kapaloissa?

    Ja mitä vanhan ukon auttamiseen tulee - ei taida kovin helposti apua - kukaan - saada ja jos omalle kohdalle sattuu niin sitten noidutaan piittaamattomuudesta.

    VastaaPoista
  10. Onneksi papalle ei käynyt pahemmin vaan pääsi jatkamaan matkaansa kun oli auttajia.
    Aurinko paistaa jo mukavasti varjoja tehden.
    Muo kukan mukulat eivät tuoneet ainakaan vielä mitään uutta mieleen,tässähän täytyy ruveta kaiveleen muitakin kirjoja kun laulu kirjoja.
    Mukava on lapsilla rakentaa kun duplot on mummulassa odottamassa.

    VastaaPoista
  11. Kylläpäs lapset ovat kasvaneet kovasti!

    VastaaPoista
  12. Kiitokset kaikille kommenteistanne!

    VastaaPoista