torstai 31. joulukuuta 2009

Rapsakkaa pakkaskeliä ja itkupiirakkaa


Vuoden viimeinen päivä on ollut ihanan talvisen kaunis pakkasaurinko päivä.

Maisemat olivat aivan ihania kävelyllä



ja pakkanen narskui kengän alla. Nautin niin ihanasta valosta, jotta kotiin päin tullessa kädet tahi sormet olivat kohmeessa. (Noh, kuvia näpsiessähän olin avokäsin, tunnustan.) Tuntui ihan siltä, jotta jos kovin käsiä ravistaa sormet tipahtavat raps' & rops'.


Lumi peittää jo ruohonkorret ; )

Itkupiirakkaa eli sipulijuustopiirasta tein iltaseksi ja nyt uunissa muhii karjalanpaisti. ; ) köökissä tarkenee siis aivan mainiosti eikä ole muistoakaan kylmästä kärsivístä sormista. Pakkanen vaan rouskaisi niin, jotta käsirasvaa saa sutata alvariinsa.

Rakettien pauke alkoi hitusen verran etuottona ja sen jälkeen onkin kuulostanut liki tykistökeskitykseltä. Ikkunasta akkunaan kiertämällä näkee kauniita ilotulituksia.
Otin päivätuupluurit, mutta tuskinpa lähden katsomaan puolen yön aikaan raketteja. Nekin voi katsella kiertämällä ikkunasta akkunaan.

Tällä heijastimella toivotan kaikille loistavaa Uutta Vuotta 2010!


hih kuinkahan kauan kestää, että luonnikkaasti kirjoittaa uuden vuosiluvun.
Posted by Picasa

5 kommenttia:

  1. Mukavaa uutta vuotta, nättejä kuvia :)

    VastaaPoista
  2. Oikein mukavaa vuoden alkua sinulle!Täällä pakkasta -14 astetta! Upeita kuvia!

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia kommenteista ja Uuden Vuoden toivotuksista Littleragdoll ja Helena!

    VastaaPoista
  4. Ikkunasta täälläkin katseltiin ilotulitus, tai niin no, minä katselin kun taas Teemu tuijotti seinää pesutornin takana ;D;D
    Oikein mukavaa uutta vuotta, pikku-ukolle kanssa!
    t. Bemu

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommentista Bemu! Voi Teemu ressua kyllä kissanelämä voi olla ankeaa ilotulitteiden räiskeessä.

    VastaaPoista