Hoitaja ku hoitaja

Ennen kuin aamu valkeni niin lähdin pelastuslaitokselle kävellen suojanhoitaja koulutukseen. Ei ollutkaan ihan niin liukasta kuin oletin ja varasin siis hitusen verran liikaa aikaa. Tein jopa pienen kunniakierroksen, kun olivat pykänneet aitasysteemin eikä kadun yli päässyt säällisesti. Eihän mummujen sovi koikkelehtia kadulla tahi niiden yli miten sattuu ;) . Ei muuta kuin jalkumien suunta takaisin ja astelin, pistelin aijan vartta, että pääsen kadulla samalle puolelle palolaitoksen kanssa. Tuli siinä loppukirinä vielä sellainen metsätaival ilman oikeaa tietä. Ihmisetkin tekevät polkuja kuin muurahaiset ja härkäpäisesti niitä käyttävät, vaikka sinne polulle pykättäisi uusi pelastuslaitoskompleksi.

Lounastauolla en sitten lähtenyt seikkailemaan minnekään vaan söin muutaman hedelmän ja sahanpuru-välipalakeksin. Onneksi olin siellä ihan issekseni, kun haukkasin ensihaukun Elovenakeksiä. Hui, kuin suu olisi täynnä kuivaa sahanpurua ja silmäni olivat hämmästyksestä vähintään soppalautasen kokoiset. Maku oli kyllä ihan suun mukainen, mutta jonkun sortin juotavaa täytyy olla tai syljen tuotanto täytyy olla huima nuita keksejä syödessä. (Eilisellä kauppareissulla en löytänyt niitä välipalakeksejä, joita tavallisesti repussa on kaiken varalta, kun ei koskaan voi tietää kuinka pitkä kävelyretkestä tulee)

Näpsin muistelukuviksi dementiayksikkömme asukkaille ja teille vieraille tuliaisiksi vanhaa palokalustoa.

humman vetämä kera ämyrin

ja hitusen uudempi paloauto

Tyttären huppuhuivin sain eilen kudottua valmiiksi, mutta ompelu ja langan päättelyt ovat vielä tekemättä.

Myttynä sohvalla

ja pituuden havainnollistamiseksi laitoin oven päälle roikkumaan.

Tytär lupasi olla sitten huppuhuivimallina niin huivista tulee sellainen totuudenmukainen kuva.

Puikoille laitoin esikoisen huopaslapasen

Nyt mummu taitaa siirtyä laittamaan pikku-ukolle paloautosähköpostia ;)

Ajatelkaas marraskuuta on jäljellä enää 18 päivää ;)

Tunnelmallisia kynttilänvaloa kaikille!