maanantai 5. lokakuuta 2009

Pommisuojaan ...

Tuulen suojaan lauleskeli joku, oiskohan ollut vallan Iso D aikanaan. Minä lauleskelin rapsan jälkeen pommisuojaan.
Kiikutin sinne Juhannukseksi ristimäni liinan ja kankaanpainanta vermeet. Siellä (jälleen) selkä könöllään painoin kukkasia ja lehtiä. Jumpe, ne pöydät ovat vielä matalampia kuin nykyiset pöydät. Selkä voi aamusella sanoa auts!

Sain sinne vierailijaksi vanhainkodin johtajan.(etsi uusia pukukaappeja) Hän tupsahti selän taakse todeten Tarinako täällä? Jonkin aikaa hän seuraili pöytäliinan tekoa. Minä totesin, että nyt listaan tulee ylitöitä. Lopetan, kun vihreät ja oranssit loppuvat, kun keltaista maalia on niin vähän. Vanhainkodin johtajalla hymy karehti suupielessä kuullessaan perusteluni sekä silmissä ilme Tarina on Tarina. Taantuman aikana on tärkeää säästää keltaista kangasmaalia ;) . Eikös vain?

Pikku-ukko toi mummulle tuliaisia tullessaan yökylään.
Edellistä ovikranssia sain totisesti kieputtaa irti, mutta lähtihän se sisukkuuden palkaksi.
Ovessa siis komeilee nyt tällainen




Eikä mummunkaan suu tuohesta ole niin mummulle myös vähän namusia.




Tyttären sukanvarret ovat namurasian alla.





Prismaa katsoessani kudoin molemmat kantalappu vaiheeseen.
Nolo, nolo, nolo, tein vanhanaikaiset! 1 ja 4 puikoilta silmät kantalappuun ... huokaus... jotain ihmettä säädin tv:tä töllöttäessäni ja pyöräytin puikkonumeroiksi 1 ja 2. Noh, onneksi en ennättänyt kutoa kuin muutaman rivin. Purkoosiksi meni kumminkin.

Taivaalta ei ole tänään satanut muutakuin männynneulasia ja lehtiä. Tuulen suojaan ihmiset ovat kuten minäkin kiiruhtaneet. Tuulen myräkkä on vieläkin kipakka. Saas nähdä jääkö puihin enää syysmyräkän jälkeen lehtiä jatkamaan ruskan väriloistoa.
Koivukin haluaa tuolta tuiverruksesta keittiööni lepäämään. Anelee sydäntäkylmävästi skriiks skriiks. Täytyy kuitenkin malttaa odottaa tyvenempää keliä, ettei ikkuna karmeineenkin ole minun lisäksi tippuneena maahan.

Aamuvuoroon herätys alkaa jo painamaan silmiä joten toivotan kylässäkävijöille kauniita unia!

4 kommenttia:

  1. Mutta ainakaan ei se edellinen ovikranssi ei heilunu tai paukkunu kun oven aukas ja laittoi kiinni ;) Joten toivottavasti laitoit myös uuden kunnolla kiinni!
    Hyvejä uneja :)
    Kappu

    VastaaPoista
  2. Ei totisesti kilkkassut ei kalkkassut! Kranssi on niin painava, jotta hyvin sen tulikin olla kiinni. Vertikaalisesti, kun olen rajoittunut niin kädet uupuivat ettei yhtäjaksoista kieputusta kauaa jaksanut ;). Mummulan pysyvyyttä paikallaan on varmistettu ihan tavallisella sinitarralla. Mummu, kun ei osaa pureksia purkkaa XD

    VastaaPoista
  3. Ilonpesän asukit toivottavat hyvää yötä!

    VastaaPoista
  4. Hyvää yötä myös ilonpesään! Höyhensaarella nähdään.

    VastaaPoista